Logon suunnittelun perusteet ja parhaat käytännöt
Logo on yleensä ensimmäinen kosketuspinta yrityksen brändiin. Logo toimii visuaalisena elementtinä, joka koostuu yleensä kuvasta, symbolista tai tekstistä tai näiden yhdistelmästä. Logon tarkoitus ei ole pelkästään herättää huomiota, vaan hyvä logo kertoo samalla myös yrityksen brändistä ja arvoista. Tässä artikkelissa syvennytään logon suunnittelun perusteisiin ja parhaisiin käytäntöihin, joilla saadaan aikaan hyvä logo, joka jää mieleen.
Ennen logon suunnittelun aloittamista on tärkeää ymmärtää muutamia keskeisiä periaatteita, jotka varmistavat, että logosta tulee brändin mukainen, visuaalisesti houkutteleva ja helposti mieleen jäävä.
Logon suunnittelun perusteet
Logon suunnittelun alkuvaiheessa on tärkeää tiedostaa minkälaiselle yritykselle logo toteutetaan. Hyvästä logosta heijastuu myös yrityksen brändi ja arvot. Tästä hyvä esimerkki on Niken logo, joka symboloi voimaa, nopeutta, liikettä ja motivaatiota.
Inspiraation hakeminen on myös tärkeää, koska sitä kautta löydetään suuntaa logolle. Erilaisten visuaalisten elementtien, esimerkiksi värien, muotojen, tekstien ja tyylien, tutkiminen auttaa oikean inspiraation löytämiseen. Luonnostelu on myös tärkeää, koska sen avulla voidaan kokeilla erilaisia tyylejä ja muotoja logoon.
Onko logo pelkkää tekstiä vai suunnitellaanko yhdistelmälogo, johon sisältyy tekstiä ja joku symboli? Logon tyylin miettiminen on tämän takia tärkeää. Logoon kannattaa valita 2–3 väriä, jotka tukevat hyvin toisiaan ja pitävät logon värimaailman selkeänä. Tekstiksi kannattaa valita selkeästi luettava fontti, jotta logo pysyy yksinkertaisena ja helposti tunnistettavana.
Parhaat käytännöt
Hyvä logo on selkeä ja helppo tunnistaa. Yksinkertainen design toimii yleensä parhaiten. Logon tulee olla ainutlaatuinen, jotta se erottuu muista kilpailijoiden logoista ja rakentaa samalla vahvan identiteetin brändilleen.
Hyvästä logosta heijastuu myös yrityksen brändi ja arvot. Lisäksi logo tulee muistaa helposti, jotta se jää ihmisten mieleen. Logon tulisi skaalautua ongelmitta eri kokoihin ja muotoihin, esimerkiksi verkkosivuille, painotuotteisiin ja sosiaaliseen mediaan. Tämä varmistaa, että logo näyttää aina hyvältä ja tunnistettavalta riippumatta siitä, missä se esiintyy.
Palautteen kysyminen suunnitteluprosessin aikana auttaa kehittämään logoa parempaan suuntaan. Logosta voidaan tehdä esimerkiksi muutama erilainen versio, joista päätetään lopullinen logo saadun palautteen perusteella.
Hyvin suunniteltu logo tukee yrityksen brändiä
Hyvin suunniteltu logo ei ainoastaan edusta yrityksen identiteettiä visuaalisesti, vaan se myös välittää yrityksen brändiä ja arvoja. Logon tulisi olla yhdenmukainen yrityksen brändin kanssa ja se tulisi suunnitella lähtökohtaisesti pitkäkestoiseksi, jotta se säilyttää merkityksensä ja tunnistettavuutensa myös tulevina vuosina.
Kannattaa muistaa, että logon suunnittelu ei ole vain helppo ja nopea prosessi, vaan se vaatii aikaa, inspiraatiota ja palautetta. Logon suunnitteluun panostamalla investoidaan samalla yrityksen tulevaisuuteen ja brändin vahvistamiseen.
Lähteet
Penttinen, J. 2024. Uusi visuaalinen ilme tapahtumalle – case: ICT ShowRoom 2024. Opinnäytetyö. Turun ammattikorkeakoulu.
Kyamko, M. 2023. Nike logo: History, Meaning, Design, Influences and Evolution. Viitattu 5.6.2024 https://www.crowdspring.com/blog/nike-logo/.
Kuva: Freepik.