Innovatiivinen sisustaminen muistisairaan ikäihmisen arjessa 

08.11.2023

Suomessa ikääntyneiden määrä kasvaa, suuret ikäluokat lähestyvät vanhuutta ja elinajanodote nousee. Huomioimmeko me tarpeeksi ikääntyvien läheistemme asuinoloja? Mahdollistavatko asuinolot mahdollisimman omannäköisen ja itsenäisen arjen?

Muistisairaus on Suomessa yleinen ikäihmisten keskuudessa esiintyvä sairaus. Suurin osa ikäihmisistä kärsii jostakin muistisairauteen liittyvästä kognitiivisesta oireesta. Yleisimpiä näistä oireista ovat erilaiset muistihäiriöt, ympäristön hahmottamisen vaikeus sekä kielen ja puheen tuottamisen sekä ymmärtämisen vaikeus. Nämä muistisairauksien aiheuttamat oireet yhdessä tavallisen ikääntymisen tuomien haasteiden kanssa saattaa aiheuttaa ikäihmiselle vääristynyttä ympäristön tulkintaa. 

Innovatiivisen sisustamisen keinoja voidaan hyödyntää ikääntyneen muistisairaan hoidossa. Innovatiivinen sanana voi vaikuttaa jopa erikoiselta, mutta tarvittavat toimenpiteet ovat itseasiassa pieniä ja yksinkertaisia. Keinoja hyödyntämällä muistisairaan asuintiloista saadaan toimivat, itsenäisyyteen kannustavat ja turvalliset. Innovatiivisen sisustamisen yksinkertaisimmat keinot voidaan luokitella viiteen eri kategoriaan, jotka ovat valojen, värien, kuvioiden ja kontrastien käyttö sekä toiminnan suuntaaminen. Ikääntyessä näkökyky heikkenee ja muistisairaus voi edelleen aiheuttaa aistiharhoja. Näihin voidaan vaikuttaa oikealla valaistuksella, värien käytöllä ja kuvioiden sekä kontrastien huomioimisella. Toiminnan suuntaamisen huomiointi lisää muistisairaan itsenäisyyttä ja omatoimisuutta.  

Muistisairas kokee valaistuksen hyvin erilaisena esimerkiksi nuoriin ihmisiin verrattuna. Varjot voivat näyttää esineiltä tai valaistuksen heijastuminen lattiaan voi aiheuttaa vääristyneen kuvan liikkuvasta lattiasta. Asuintiloissa tulisikin huomioida, että valaistus on tarpeeksi voimakas mutta ei häikäisevä, valo on suunnattu oikein suurimpien varjojen välttämiseksi sekä valo olisi väriltään lämpimän sävyistä ja kutsuvaa.

Muistisairas hahmottaa enää pääasiassa vain päävärejä, kuten punaisen, keltaisen ja sinisen, jolloin välivärien ja vaaleiden sävyjen erottaminen heikkenee. Sisustuksessa tulisikin suosia päävärien käyttöä muistisairaan mieltymyksien mukaisesti. Värien käyttö turvakalusteiden, huonekalujen, opasteiden ja seinän välillä on merkittävä turvallisuustoimi. Esimerkiksi vaaleaa seinää vasten oleva samanvärinen kaide ei näyttäydy muistisairaalle ja saattaa näin ollen aiheuttaa helposti vältettävissä olevan vaaratilanteen.

Kuvioiden ja kontrastien aiheuttamat aistiharhat voivat olla omaisen vaikea ymmärtää. Voimakaskuvioiset tekstiilit saattavat vaikuttaa liikkuvilta ja kuvioidut taustat, kuten esimerkiksi tapetit, voivat vaikeuttaa etualalla olevien huonekalujen havainnointia. Kontrasteja käyttämällä voidaan korostaa haluttuja ja tärkeitä kiintopisteitä, kuten kylttejä ja opasteita. Toiminnan vihjeistäminen kuvin, tekstein, opastein ja kyltein auttaa muistisairasta aloittamaan ja täydentämään omaa toimintaa, kuten esimerkiksi vessan oven merkitseminen yksinkertaisella kyltillä, tekstillä ja kuvalla. Myös kuvasarjojen käyttäminen helpottaa toiminnan viemistä loppuun, esimerkiksi lavuaarin yllä selkeä kuvasarja hammasproteesien pesusta. 

Hoivayksikössä asuvan muistisairaan tiloissa tulisi myös huomioida yksilöllisyys ja kodikkuus. Tilaan voi tuoda merkityksellisen tavaran kotoa, liittyen vaikka entiseen työhön, matkoihin tai perheeseen. Se voi olla huonekalu, tekstiili, tavara tai kuva. Muistisairaalle voidaan tehdä myös oma persoonallinen nimikyltti omaan oveen tai koristella koko ovi vanhoilla valokuvilla tai muilla henkilökohtaisilla tavaroilla. 

Muistisairaan arkea helpottavat sisustuskeinot ovat siis helposti toteutettavissa niin kotona kuin hoivayksikössäkin. Muistisairas tulee kuitenkin ottaa huomioon yksilöllisenä ihmisenä, eivätkä kaikki keinot välttämättä sovi jokaiselle. Tällöin on tärkeää yrittää löytää jokaiselle sopivat keinot ja hyödyntää niitä mahdollisuuksien mukaan.