Asiakas sosionomin osaamisen ytimessä

27.11.2023

Sosionomin osaaminen on laaja-alaista. Pähkinänkuoressa sosionomi on sosiaalisen hyvinvoinnin asiantuntija, joka auttaa asiakkaita päivittäisessä arjessa, ohjaa palveluiden piiriin tai toimii itse palveluiden tuottajana. Kaiken keskiössä on kuitenkin asiakkaat, joiden vuoksi työtä tehdään.

Sosionomin asiakastyön osaaminen on taitoa luoda merkityksellisiä, luottamuksellisia vuorovaikutus- ja yhteistyösuhteita asiakkaisiin. Asiakastyön osaaminen on asiakkaiden tarpeiden ja voimavarojen tunnistamista. Kaiken asiakastyön keskiössä on kuitenkin asiakkaan kunnioittava kohtaaminen. 

Asiakkaan kunnioittavaan kohtaamiseen liittyy läheisesti sosionomin eettinen osaaminen ja eettiset periaatteet. Eettisten periaatteiden mukaan jokaisen sosiaalialan ammattilaisen tulee toimia ihmis- ja perusoikeussäännösten mukaan, kunnioittaen ja edistäen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.

Sosionomi kohtaa usein työssään vaikeissa elämäntilanteissa olevia asiakkaita, jotka ovat mahdollisesti kohdanneet monenlaisia vastoinkäymisiä tai traumoja elämänsä aikana. Tällaisessa tilanteessa on varsin ymmärrettävää, että luottamus toisiin ihmisiin, viranomaistahoihin ja palvelujärjestelmään saattaa olla jopa olematonta. Asiakkaan kohtaaminen kunnioittavasti, tuomitsemattomuus ja luottamuksen rakentaminen ammattilaisen toimesta antaa pohjan ja luo mahdollisuuden hyvän asiakassuhteen muodostumiseen.

Tutkimustyyppisenä opinnäytetyönä toteutettu kyselytutkimus Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden osaamisen kehittymisestä opintojen aikana antaa ilahduttavaa tutkimustietoa opiskelijoiden asiakastyön osaamisesta ja eettisten periaatteiden mukaisesta työskentelystä. Tutkimus osoittaa, että kompetenssiosaamisen osa-alueista sosionomiopiskelijoilla on parhaiten hallussa asiakastyön osaaminen ja sosiaalialan eettinen osaaminen. Nämä vahvuudet olivat samat opiskeluvuodesta riippumatta.

Asiakaslähtöisyys ja ymmärrys asiakkaan kunnioittavaan kohtaamiseen osana ammatillisuutta ovat sosionomiopiskelijoilla tutkimuksen mukaan varsin korkealla tasolla. Tätä selittää varmasti teoriaopinnoit, joissa eettisyyttä, asiakaslähtöisyyttä ja kunnioittavaa kohtaamista painotetaan. Toisaalta vahva asiakaslähtöinen asenne saattaa osittain selittyä luonteeseen ja persoonaan liittyvillä tekijöillä. Empaattisuus, sensitiivisyys, luotettavuus ja halu auttaa ovat piirteitä, joita usein sosiaalialalle hakeutuvilta löytyy. Tällöin toimiminen eettisesti ja asiakaslähtöisesti ei vaadi erityistä ponnistelua.  

Aikaisempi sosiaali- ja terveysalan kokemus tukee asiakastyötä ja kohtaamista asiakkaiden kanssa

Tutkimukseen vastasi 123 Turun ammattikorkeakoulussa opiskelevaa sosionomiopiskelijaa. Lähes 40 %:lla vastanneista oli aikaisempaa sosiaali- ja terveysalan kokemusta työkokemuksen tai aikaisemman tutkinnon myötä. Aikaisemmasta sote-alan kokemuksesta koettiin olevan huomattavasti enemmän hyötyä, kuin haittaa sosionomiopinnoissa. Voidaan siis todeta, että työkokemus ja aikaisempi koulutus tukevat sosionomiopintoja. Sosionomiopiskelijat kuvailivat aikaisemmasta kokemuksesta olevan huomattavaa hyötyä opintojen edistämiseen liittyvien seikkojen lisäksi, erityisesti asiakastyössä ja asiakkaan kohtaamisessa.

Aikaisemman kokemuksen omaavat opiskelijat kokevat asiakastyön ja eri asiakasryhmien olevan entuudestaan tuttuja ja asiakaslähtöisyyden tulevan luonnostaan. Tutkimus toi esiin myös sosionomiopiskelijoiden kokemuksia siitä, miten aikaisempi kokemus saattaa auttaa ymmärtämään asiakkaiden moninaisia haasteita ja tuen tarpeita. Asiakastyötä sosiaalialalla aikaisemmin tehnyt tai opiskellut on nähnyt käytännössä asiakkaiden elämää, haasteita, tarpeita, vahvuuksia, voimavaroja, erilaisia tuen muotoja ja mahdollisia onnistumisia. Opiskelija pystyy soveltamaan koulutuksessa saatavaa teoriatietoa omiin kokemuksiinsa asiakkaiden kanssa tehdystä työstä ja pohtimaan syvällisemmin tiedon hyödyntämistä käytännön asiakastyössä. 

Luottamus omiin taitoihin ja kykyihin ammattilaisena kasvaa opiskeluiden edetessä. Tätä tukee aikaisempi kokemus asiakastyöstä. Aikaisemmin asiakastyötä tehneellä ja asiakkaita kohdanneella opiskelijalla on todennäköisesti matalampi kynnys kohdata asiakkaita työharjoitteluissa ja opintoihin liittyvissä projekteissa. Luottamus omaan osaamiseen asiakastyössä kasvaa asiakastyötä tekemällä.

Asiakastyötä oppii asiakastyötä tekemällä

Asiakastyötä on mahdollista oppia vain asiakastyötä tekemällä. Teoriatietoa asiakastyöstä on mahdollista kerätä luennoilla ja aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta. Tieto ei kuitenkaan muutu osaamiseksi ennen, kuin teoriassa opittua on mahdollista yhdistää käytäntöön.

Tutkimus osoittaa työharjoitteluiden merkityksen olevan suuri, kun puhutaan sosionomiopiskelijoiden osaamisen kehittymisestä, asiantuntijuudesta ja ammatillisesta kasvusta. Kaikki tutkimukseen osallistuneet ensimmäisen vuoden opiskelijoista kolmannen vuoden opiskelijoihin, kuvailivat työharjoitteluiden olevan paras tapa oppia ja sisäistää uutta tietoa.

Työharjoittelut tukevat sosionomiopiskelijaa kokonaisvaltaisesti osaamisen eri osa-alueilla. Työharjoitteluiden myötä sosionomiopiskelijan ammatti-identiteetti muovautuu, kokemus kuuluvuudesta sosiaalialan ammattikuntaan lisääntyy ja oman toiminnan reflektoiminen, ja itsensä kehittämisen keinot vakiintuvat ja tulevat osaksi ammatillisuutta. Tutkimuksen mukaan asiakastyön osaaminen lisääntyy työharjoitteluiden myötä. Työharjoitteluiden aikana sosionomiopiskelija saa arvokasta kokemusta asiakastyöstä ja asiakkaan kohtaamisesta.

Asiakastyö on luonteeltaan muuttuvaa ja asiakkaiden ongelmat ovat yksilöllisiä. Kokenutkin sosiaalialan ammattilainen kohtaa työurallaan tilanteita, joihin ei itseltä löydy valmiita toimintamalleja. Paraskaan koulutus ei voi antaa täydellisiä eväitä tulevaisuuteen eikä pisinkään työkokemus asiakastyöstä takaa luottamuksellisten vuorovaikutussuhteiden syntymistä. Oman keskeneräisyyden hyväksyminen ja toisaalta halu itsensä jatkuvaan kehittämiseen tukee työskentelyä yksilöllisten ja ainutlaatuisten asiakkaiden kanssa, heitä kunnioittaen ja arvostaen.