Tekoälyllä luotu kuva ihmisestä tietokoneen äärellä

Tekoälyllä tehokkuutta rekrytointiprosessin alkuvaiheeseen

18.12.2023

Tekoäly saa aikaan merkittäviä muutoksia työelämässä. Sen hyödyntäminen ei rajoitu vaan yhteen alaan, vaan sitä pystyy jo tällä hetkellä soveltamaan 60 % ammateista. Tekoälyn hyödyntämisestä työelämässä tulee väistämätöntä, joten yritysten on tärkeää oppia käyttämään sitä omassa liiketoiminnassaan. (Richardt 2023.) Tekoäly on avannut uusia mahdollisuuksia myös rekrytointien puolella.

Rekrytointialalla voi kuulla tällä hetkellä ristiriitaisia mielipiteitä siitä, kannattaako tekoälyä hyödyntää alan tehtävissä. Organisaatiot näkevät tekoälyn erityisesti tehokkuuden lisääjänä hakijoiden esikarsinnassa sekä apuna viestinnässä. Kuitenkin moni ammattilainen pelkää, että tekoäly hyödyntäminen voi johtaa heikkolaatuiseen rekrytointiin.

Promptauksen tehostaminen

Tekoälyn sisällä puhutaan käskyjen ja ohjeiden sijaan promptauksesta, joka ohjaa sen toimintaa. Promptit ovat syötteitä, joilla ohjataan tekoälyä tuottamaan haluttuja lopputuloksia, kuten tekstiä, kuvia ja jopa käsittelemään ääntä ja videoita. On tärkeää, että promptit ovat ymmärrettäviä ja yksinkertaisia, jotta tekoäly pystyy tuottamaan halutunlaisia vastauksia. Tarkempien tulosten saamiseksi on ensin määritettävä ongelma ja vasta sen jälkeen tarkennettava kysymyksiä tai annettava lisätietoja. Tämä osoittaa, että mitä enemmän tekoälyn kanssa kommunikaatiosta opitaan selkeillä ohjeilla ja vaiheittaisilla parannuksilla, sitä parempia tuloksia pystytään sen avulla saavuttamaan. Esimerkkinä artikkelin kuva on luotu Midjourney-tekoälytyökalulla. Sitä on pyydetty luomaan kuva, miltä tekoälyn avulla tehostettu alkuvaiheen rekrytointiprosessi näyttäisi. Kuitenkin uskotaan, että tulevaisuudessa tekoäly pystyy yhä paremmin tulkitsemaan kontekstia ja ymmärtämään prompteja, joten niiden parantelusta tulee tarpeetonta (Ojanperä 2023, 44).

ChatGPT 3.5 -ilmaisversion hyödyntäminen rekrytointiprosessissa

Nykypäivänä rekrytoinnista on tullut yhä haastavampaa sekä prosessit vievät usein aikaa ja voivat venyä hyvinkin pitkiksi. Generatiivisen tekoälyn odotetaan kasvavan entistä isompaan rooliin rekrytoinneissa. Tekoälytyökalujen, kuten ChatGPT:n, hyödyntäminen rekrytointiprosesseissa auttaa säästämään rekrytoijien aikaa ja antamaan heille mahdollisuuden keskittyä rekrytointiprosessissa ihmiskeskeisiin osa-alueisiin, kuten ehdokkaiden haastatteluun ja arviointiin (LinkedIn 2023).

Artikkelin pohjana olevassa opinnäytetyössä tavoitteena oli ChatGPT 3.5:n avulla löytää keinoja ja malleja, jotka auttavat tehostamaan Helsinki Sales Academyn rekrytointiprosessin alkuvaihetta. Osana opinnäytetyötä suoritettavista kokeiluista ilmeni, että ChatGPT:n avulla pystytään luomaan selkeitä ja hyvin jaoteltuja tekstikokonaisuuksia. Lisäksi sen käyttö säästää aikaa toistuvista tehtävistä sekä auttaa rekrytoijaa kohdentamaan sisältöä potentiaalisille hakijoille. Nämä ovat hyödyksi etenkin informatiivisten ja houkuttelevien ilmoitusten laatimisessa.

Kokeiluja toteutettiin kandidaattiprofiilin, työpaikkailmoituksen ja työpaikkailmoituksen somekanaviin tarkoitetun mainospostauksen luomiseen sekä etsittiin keinoja LinkedIn-haun sekä kandidaattiviestinnän tehostamiseksi. Kokeiluista saatujen tulosten perustella huomattiin, että tekoälyn käyttö alkuvaiheessa rekrytointiprosessia vähentää työmäärää, tehostaa prosessia ja auttaa tunnistamaan prosessin parannuskohteita. Rekrytointiprosessin alkua voidaan tehostaa kandidaattiprofiilin ja työpaikkailmoituksen mallipohjilla sekä parantaa työnantajamielikuvaa tehokkaammalla kandidaattiviestinnällä. Nämä osaltaan säästävät prosesseissa aikaa ja resursseja sekä parantavat rekrytointipäätöksiä. Tekoälyn hyödyntäminen edistää luovaa lähestymistapaa ongelmanratkaisuun sekä tehostaa inspiraation saavuttamista. On erityisen tärkeää, että rekrytoijat eivät näe tekoälyä uhkana vaan enemminkin aputyökaluna.

Lähteet:

Järvinen, E. 2023. Alkuvaiheen rekrytointiprosessin tehostaminen ChatGPT:n avulla : opas Helsinki Sales Academylle – Theseus. Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö. Viitattu 30.11.2023. https://www.theseus.fi/handle/10024/815267

LinkedIn. 2023. Future of recruiting 2023. Viitattu 12.12.2023. https://business.linkedin.com/content/dam/me/business/en-us/talent-solutions/resources/pdfs/future-of-recruiting-2023.pdf

Ojanperä, T. 2023, Tekoälyn vallankumous. Viitattu 11.12.2023. https://bisneskirjasto-almatalent.fi.ezproxy.turkuamk.fi/teos/CAHBBXXTBBAEF#kohta:Teko((e4)lyn((20)vallanku mous/piste:thI

Richardt, I, 2023. Tekoäly tulevaisuuden työelämässä. Viitattu 1.12.2023. https://www.terveystalo.com/fi/artikkelit/tekoaly-tulevaisuuden-tyoelamassa

Kuvalähteet:

Midjourney-tekoälytyökalu. 2023. https://www.midjourney.com