Eräteatteri luontolähtöisenä esitysmuotona
Kuva: Mervi Löfgren
Nykyaikaamme varjostaa kiistämätön ihmisten toiminnasta johtuva ekologinen kriisi ja massiivisesti lisääntyvä lajikato. Millä tavalla voimme teatteritaiteen tekijöinä vastata ympäristökriisin ajassa yhä hälyttävämmin nouseviin tarpeisiin edistää ekologista kestävyyttä? Millaisia vaihtoehtoja voimme luoda kaupalliselle teatteritaiteelle? Juha Hurmeen kehittämä, katsojille ilmaisia esityksiä luontokohteisiin tuova eräteatterin konsepti pyrkii vahvistamaan ekologista kestävyyttä niin taiteellisen muotonsa kuin praktiikkansa kautta.
Esittävän taiteen opinnäytetyössä (AMK) Eräteatteri luontolähtöisenä esitysmuotona esitellään Juha Hurmeen kehittämää esitysmuodoltaan luontolähtöistä ja ekologista kestävyyttä esille nostavaa esityskonseptia. Opinnäytetyö pohjaa kirjoittajan Hurmeelle tekemään teemahaastatteluun syksyllä 2023 sekä kirjoittajan omaan kokemukseen eräteatterin tekijänä. Opinnäytetyössä tarkastellaan eräteatterin esityskonseptin erityispiirteitä suhteessa perinteiseen sisätilateatteriin sekä eräteatterin praktiikkaan kytkeytyviä ekologista monimuotoisuutta vaalivia toimintaperiaatteita ja arvoja.
Eräteatterin konseptin rinnalle tuodaan vertailuksi periaatteiltaan ja toteutustavoiltaan eräteatteria lähentelevä yhdysvaltalaisen Christopher Carter Sandersonin 90-luvulla kehittämä epäkaupallinen ulkotilateatterikonsepti: gorillateatteri. Eräteatterin esityskonseptin luontolähtöistä praktiikkaa tarkastellaan myös laajemmin paikkasidonnaisen esitystaiteen perinteen näkökulmasta.
Opinnäytetyössä avataan eräteatteritoimintaan kytkeytyvää ajatusta jokaisen ihmisen oikeudesta luonto- ja taidekokemuksiin. Eräteatterin esityskonsepti haastaa katsojat tarkastelemaan omaa luontosuhdettaan eräteatteriesityskohteisiin sisältyvän vaellusretken muodossa. Opinnäytetyö nostaa esille eräteatteritoiminnan erityistä potentiaalia niin ekologisestä kestävien esitys- ja työskentelytapojen harjoittamisessa kuin ympäristökasvatuksellisen tai hyvinvointia edistävien soveltamismahdollisuuksiensa kehittämisessä.
Eräteatteriesitykset rakentuvat luonnon ehdoilla
Eräteatterin esityskonseptissa toteutetaan teatteriesityksiä erilaisiin, usein kaupunkiympäristöistä kaukana sijaitseviin luontokohteisiin, kuten kansallispuistoihin ja erämaahan. Esityksiä yhdistää tiivis rakenne, paikkasidonnainen luontolähtöinen näyttämöllepano sekä teatteritekniikasta vapaa muoto, joka tarkoittaa, ettei esityksissä käytetä ääni- tai valotekniikkaa, eikä myöskään puvustusta tai rekvisiittaa. Eräteatteriesitysten realiteetti pohjaa luonnon olosuhteille, missä esitys rakentuu konkreettisen luonnon näyttämön keskelle fyysisinä tekoina ja muusikon instrumentin säestämänä tapahtumana. Esityksessä ei näin ollen rakenneta teatteriteknisiä illuusioita näyttämölle, vaan fiktio luodaan näyttelijän ruumiin ja elävän musiikin kautta tässä ja nyt.
Esityspaikan valinta on keskeinen osa taiteellista työtä. Sandersonille esityspaikan valinta on tilallisen dramaturgian hahmottamista. Tähän kytkeytyy esitysympäristön orgaanisten maaston vaihteluiden, korkeuserojen, muotojen, sekä myös tilalle ominaisen äänimaailman huomioimista ja hyödyntämistä osaksi teoksen kokonaisdramaturgiaa. (Sanderson 2003, 14,17.) Hurme kertoo Sandersonin tavoin sijoittavansa eräteatteriesitykset esityksellisesti toimiviin paikkoihin, joissa maantieteelliset muodot ja maaperän vaihtelevat pinnat luovat omat orgaaniset skenografiansa luonnon näyttämöillä. Eräteatterin esitysympäristö on paikkasidonnaiseen esitystaiteeseen vertautuvalla tavalla yhtä keskeisessä roolissa elävänä ja omalla tavallaan itsestään manifestoivana esiintyjänä, kuin itse esiintyjät (Wiles 2003, 1).
Eräteatterin esityskonseptissa luonto on aktiivinen, elävä organismi, jota ei pyritä häivyttämään tai johon ei suhtauduta kuolleena lavasteena. Sanderson (2003, 14) suhtautuu esitystilana toimivaan puistoon tai muuhun ulkotilaan kuin näyttelijänä ja kuvailee tutkivansa tarkkaan, miten esitysympäristö puhuu muotonsa, maastonsa ja olosuhteidensa kautta. Myös eräteatterissa luonto toimii keskeisenä esitysdramaturgiaan aktiivisesti vaikuttavana toimijana ilmastollisten ja maantieteellisten ominaisuuksiensa sekä kasvi- ja eliökuntansa kautta. Keskeistä esitysten toteutuksessa on kuunteleva ja herkkä dialogi suhteessa esitysympäristöön, joka ei koskaan säily olosuhteiltaan samanlaisena.
Eräteatteriesitysten toteutukseen sisältyy keskeisesti työryhmän leiriytyminen esityspaikkaan koko harjoitus- ja esityskaudeksi. Eräteatteriesitysten harjoittelukulttuuria ohjaa yhteisöllisyys, leikkisyys ja kanssaelävä suhde esitysympäristön kanssa. Hurme korostaa ympäristössä vietetyn ajan keskeistä merkitystä eräteatterin tekemisessä. Se on aivan yhtä tärkeää, kuin taiteellinen työskentely. Hän myös kertoo havainneensa, miten työryhmälle suotu luonnossa vietetty aika vaikuttaa suotuisasti esiintyjien tekemisen laatuun sekä esityksen lopputulemaan.
Periaatteina epäkaupallisuus ja luonnonsuojelun edistäminen
Keskeinen elementti eräteatterissa on epäkaupallisuus. Kaikki eräteatteriesitykset ovat katsojille ilmaisia. Hurmeen mukaan eräteatteri toimii paitsi erityisenä väylänä toteuttaa luontolähtöisiä teoksia erilaisissa luontokohteissa, pyrkii se myös altistamaan ja tuomaan ihmisiä luontoon. Näin ollen konseptin tulee olla kaupallisuudesta vapaa, lähennellen jokaisen oikeuksia luonnossa olemiseen ja luontokokemuksiin.
Hurme painottaa eräteatterin tekemisen painottuvan vahvasti luontoarvoihin ja teatteritaiteen pelkistämiseen. Hurmeelle eräteatteri on eräänlaista luontoaktivismia. Eräteatterin yksi agenda onkin tuoda esille erilaisia kaivostoimintaan tai hakkuisiin liittyvien uhkien alla olevia luontokohteita. Näin ollen luontoarvoiltaan merkittävät kohteet voivat saada esitystoiminnan kautta lisää julkisuutta ja esitys toimii väylänä luontoarvojen esille tuomisessa ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisen muotona. Hurme nostaa eräteatterin keskeiseksi tavoitteeksi keskustelun herättämisen luontoarvoista. Hän painottaa, miten on aivan toisenlaista keskustella luontoarvoista keskellä luontoa kuin sisätiloissa.
Hurme kuvailee, miten kestävä ja ekologinen työtapa eräteatterissa ohjaa kaikkea eräteatterin tekemistä. Hurme korostaa, että keskeistä on olla jättämättä mitään jälkeä luontokohteeseen ja luonnon olosuhteiden ehdoilla työskentely. Ekologisuus näkyy eräteatterissa myös siinä, ettei sen tuotantoja varten hankita materiaaleja lavastuksia, rekvisiittaa tai puvustusta varten, joten produktioista jäävä materiaalisen jätteen määrä on hyvin minimaalista. Hurmeen mukaan työryhmän keskenään jakamalla ekologisella arvomaailmalla on myös keskeinen merkitys työskentelyn taustalla.
Kestävyys- ja luontokasvatuksen professorin ja tutkijan Ilkka Ratisen (2021, 99‒100) mukaan luontosuhteen vahvistaminen luontokokemusten kautta edistää ihmisen ymmärrystä siitä, että hän on osa luontoa ja lisää hänen valmiuttaan toimia ekologisesti kestävämmän luonnon puolesta. Tätä taustaa vasten eräteatterilla voi todeta olevan merkittävä potentiaali kaikenikäisten katsojien ympäristöherkkyyden ja luontosuhteen vahvistajana.
Eräteatteriin kytkeytyy Hurmeen mukaan myös teatterin hiilijalanjäljen minimoiminen. Tähän liittyy eräteatterin taipumus teatteritaiteen äärimmäiseen pelkistämiseen. Eräteatterin tarkoituksena on Hurmeen mukaan myös havainnollistaa kaikille, ettei taiteen tekeminen vaadi aina instituutiota ympärilleen ja että se voi olla vaivatonta, yksinkertaista toimintaa.
Eräteatteritoiminnan tulevaisuus ja monialainen potentiaali
Eräteatteriesitysten rinnalle Hurme on kehittänyt kaikille avoimen eräteatterikurssin konseptin, jonka pyrkimyksenä on tavoittaa hyvin eri taustoista tulevia ihmisiä teatterin tekemisen äärelle erilaisissa luontokohteissa, joihin leiriydytään muutamiksi päiviksi. Kaikille avoimet eräteatterikurssit jatkuvat vuonna 2025 Lapissa ja Pirkanmaalla. Lisää tietoa kursseista saa Muonion kansalaisopiston ja Tampereen työväenopiston sivuilta. Eräteatterin esitystoiminta jatkuu vuodesta 2025 käynnistyvän kymmenvuotisen Lappi-hankkeen muodossa, mistä lisätietoa saanee Lapin kirjallisuusseuralta, Inarin ja Muonion kunnilta sekä paikallismedioiden kautta.
Eräteatterilla on paljon potentiaalia paitsi esitystaiteellisessa, myös pedagogisessa mielessä. Eräteatterilla voisi olla annettavaa esimerkiksi koulujen ympäristökasvatuksessa. Luonnon hyvinvointivaikutuksia edistävät tutkimukset puoltavat luonnossa liikkumisen mielenterveyttä edistäviä vaikutuksia (Rekola ym. 2024, 105‒111). Näin ollen eräteatteritoiminnan kautta voisi olla mahdollista toteuttaa myös psyykkistä hyvinvointia edistävää teatteritoimintaa.
Eräteatterin potentiaali esitystaiteellisten, pedagogisten ja hyvinvointia edistävien mahdollisuuksien lisäksi kytkeytyy ekologisesti kestävämmän yhteiskunnan ja maailman rakentamiseen. Ympäristökriisin keskellä taiteen täytyy kyetä vastaamaan ajankohtaisiin ekologisen kestävyyden tarpeisiin tuoden vaihtoehtoja kaupalliselle taiteelle. Eräteatterin luontolähtöinen teatterin tekemisen muoto on yksi askel kohti ekologisesti kestäviä työ- ja esitystapoja ilmastokriisin värittämässä ajassa. Taiteella on myös rooli vaikuttaa meihin aktivoivasti. Taide voi sysätä meidät yhtä lailla lähemmäs meitä kaikkia koskettavaa ilmastokriisiä kuin myös muistuttaa meitä siitä, että kuten olemme osa ilmastollista ongelmaa, voimme käyttää toimijuuttamme myös olemalla osa sen ratkaisua.
Lähteet:
Hurme, J. 2023. Haastattelu. Juha Hurmetta haastatteli 9.10.2023 Helsingissä Oona Jama.
Ratinen, I. 2021. Lasten ympäristöherkkyyttä tukeva luontokasvatus kestävän elämäntavan perustana. Teoksessa Haverinen, R.; Mattila, K.; Neuvonen, A.; Saramäki, R. & Sillanaukee, O. (toim.) Ihminen osana elonkirjoa. Luontosuhteet, luontokäsitykset ja sivistys kestävyyskriisin aikakaudella. Helsinki: Sitra. 93‒101.
Rekola, H.; Kurkinen, K.; Tolmunen, T.; Pentikäinen, H.; Lakka, T.A. & Mäki-Opas, T. 2024. Luonnossa vietetyn ajan ja liikunnan yhteydet positiiviseen mielenterveyteen työelämän ulkopuolella olevilla pohjoissavolaisilla. Liikunta & Tiede 61 (1), 105–111.
Sanderson, C. 2003. Gorilla theatre: a practical guide to performing new outdoor theatre anytime, anywhere. New York: Routledge.
Wiles, D. 2003. A short history of western performance space. Cambridge: Cambridge University Press.