• enimmäisluototussuhde
• Velkaantuminen

Kotitalouksien liiallinen velkaantuminen on riski koko kansantaloudelle ja sen vuoksi velkaantumiskehitystä on pyritty hillitsemään erilaisin keinoin. Vuonna 2016 otettiin käyttöön enimmäisluototussuhde, joka määrittelee kuinka paljon asunnon ostajalla tulee olla omia varoja käytettävissä asunnon ostoon. Ensiasunnon ostajilta vaaditaan omia säästöjä viisi prosenttia ostettavan asunnon hinnasta ja muiden kuin ensiostajien osalta vaatimus on vaihdellut vuosien saatossa 10-15 prosentin välillä. Enimmäisluototussuhteen käyttöönoton myötä lainaa hakevien maksukykyä on arvioitu entistä kriittisemmin. Tästä huolimatta kotitaloudet ovat velkaantuneet Suomessa yhä lisää.

Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, miten enimmäisluototussuhde on vaikuttanut kotitalouksien luoton ottoon sekä velkatasoon Suomessa ja saada vastaus kysymykseen siitä, onko enimmäisluototussuhteella ja sen tasojen muutoksilla ollut merkitystä kotitalouksien velkaantumisen hallinnassa. Opinnäytetyö toteutettiin analysoimalla aineistoa, jota aiheesta on saatavilla Finanssivalvonnan, Tilastokeskuksen sekä Suomen Pankin kautta. Lisäksi tutkimuksessa haastateltiin tiiviisti asuntomarkkinoiden sekä asuntorahoituksen kanssa toimivia henkilöitä.

Asuntoluotonottohalukkuuteen vaikuttavat enimmäisluototussuhdetta enemmän muut tekijät

Luottolaitoslain määritelmän mukaan asuntolainan määrä saa olla korkeintaan 90 prosenttia vakuuksien käyvästä arvosta sillä hetkellä, kun laina myönnetään. Enimmäisluototussuhde on siis viranomaisten suosittelema tai sitovasti asetettu raja asuntovakuudellisten luottojen luototussuhteelle ja sen tarkoituksena on muun muassa hillitä kotitalouksien liiallista velkaantumista.

Kotitalouksien velkaantuneisuutta arvioidaan vertaamalla kotitalouksien velkojen määrää niiden käytettävissä oleviin tuloihin sekä tarkastelemalla kehitystä suhteessa kokonaistalouteen. Suurin osa kotitalouksien velasta on asuntovelkaa. Tästä syystä makrovakaustoimia eli toimia, joilla pyritään turvaamaan koko rahoitusjärjestelmän vakautta, on kohdistettu nimenomaisesti asuntoluotonmyöntöön. On kuitenkin huomattava, että useammin maksukyvyttömäksi ajautumisen taustalla ovat vakuudettomat luotot, kuten kulutusluotot ja osamaksut. Lisäksi taloyhtiölainat tuovat haasteita kotitalouksien taloudelliselle kantokyvylle ja lisäävät yksityishenkilöiden kokonaisvelkataakkaa.

Luotonottohalukkuuteen vaikuttaa:

• yleinen taloustilanne ja työllisyys
• korkotaso
• inflaatio
• käytettävissä olevat tulot
• kuluttajien luottamus ja odotukset tulevasta talouden kehityksestä
• maailmalla vallitsevat olosuhteet ja mahdolliset epävarmuudet.

Enimmäisluototussuhteen vaikutus siis yksittäisten kotitalouksien asuntoluotonottohaluun on usein rajallinen verrattuna taloudellisiin ja psykologisiin tekijöihin.

Katsaus enimmäisluototussuhteen toimivuuteen kotitalouksien velkaantumisen hillitsemisessä

Rahoitusjärjestelmän kykyyn kestää riskejä vaikuttaa useampi suojaava tekijä yhdessä, kuten:

• velkamäärän mitoittaminen asiakkaan tuloihin ja menoihin sopivaksi
• käytettävissä oleva omarahoitusosuus
• luotonantajien kyky sietää tappioita.

Yksistään siis mikään makrovakausväline ole riittävä toimi hillitsemään velkaantumista ja ennaltaehkäisemään kansantalouteen kohdistuvia riskejä.

Mikäli asuntolainalle saadaan turvaavat vakuudet, ei omarahoitusosuutta ole välttämätöntä käyttää. Turvaavat vakuudet voivat olla esimerkiksi vanhempien omistama omakotitalo, joka pantataan uuden velan vakuudeksi, sukulaiselta saatava tilipanttaus tai ostettava lisävakuus, kuten ammattitakaajien tarjoamat lainatakausvaihtoehdot. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaadittua 5-10 prosentin omarahoitusosuutta ei ole välttämätöntä käyttää. Voiko siis ajatella, että enimmäisluototussuhde toimisi tehokkaana makrovakausvälineenä ylivelkaantumisen hillitsemisessä?

Asuntoluotonmyöntöä on säännelty erityisen huolellisesti ja pankki tarkistaa asuntolainaa hakevien maksukyvyn myös kuuden prosentin stressitestillä, joka tarkoittaa, että velallisen luotonmyöntöhetken tulot riittäisivät suoriutumaan myönnettävästä luotosta myös tilanteessa, jossa korkotaso nousisi kuuteen prosenttiin. Asuntolainaa myönnettäessä kokonaistalouden tulot ja menot, sekä olemassa olevat luotot otetaan huomioon lainanmyöntäjän toimesta. Enimmäisluototussuhde ei pureudu velkaantumisen taustalla vaikuttaviin tekijöihin, eikä siis näin ollen ratkaise itse velkaantumisongelmaa, vaan on keino pyrkiä hillitsemään sitä.

Luotonmyöntämistä koskevien velvoitteiden ja tarkastusvelvollisuuden tulisi ulottua kaikkiin rahoitusmarkkinoiden toimijoihin, ei vain asuntoluotonmyöntäjiin, sillä kokonaisuus luo velkaantumista, joka ylittää kotitalouksien maksukyvyn suuremmalla todennäköisyydellä kuin asuntolaina. Enimmäisluototussuhde toimii lähinnä riskien hallinnan ja ylilyöntien ehkäisyn välineenä, ei varsinaisena käyttäytymisen ohjaajana. Näin ollen tutkimustuloksissa todettiin, että enimmäisluototussuhde ei ole toiminut tehokkaana keinona velkaantumisen hillitsemiseksi.

Opinnäytetyön teoriaosuus on kattava ja laaja-alainen antaen lukijalleen hyvät taustatiedot aiheeseen ja tutkimusosioon syventymiseksi. Opinnäytetyön tutkimusosuuden rajaaminen onnistui työssä hyvin, vaikka käytettävissä olevaa sekundaarista aineistoa on runsaasti saatavilla. Tutkimusosuuden kaksivaiheisuus lisää tuloksien luotettavuutta, vaikkakin luotettavuuden arviointi on tehty jälkijättöisesti eikä tutkimuksen luotettavuutta ole arvioitu oikeaoppisesti ennen tutkimusosuuden toteuttamista. Mikäli opinnäytetyö laadittaisiin uudelleen, tutkimusosuuden suunnitteluun kiinnitettäisiin enemmän huomiota, jotta se jäsentyisi tekijälleen nopeammin. Nyt työaikaa käytettiin runsaasti tutkimustuloksien jäsentelyyn ja tiivistämiseen.

Lähde

Varjonen, V. 2025. Enimmäisluototussuhteen vaikutus kotitalouksien velkaantuneisuuteen – Theseus. Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.