Miten varmistetaan luotettava tilastointi ajoneuvojen varaosien uudelleenkäytössä?
Luotettava tilastointi on edellytys ajoneuvojen varaosien uudelleenkäytön kehittymiselle sekä kiertotalouden tavoitteiden täyttymiselle. Ilman yhtenäistä tilastointia uudelleenkäytön määrä, laatu ja vaikutukset jäävät potentiaaliaan pienemmäksi. Hyvä tilastointi paljastaa varaosien uudelleenkäytön taloudelliset hyödyt sekä toiminnan kehitystarpeet.
Ajoneuvojen varaosien uudelleenkäyttö on keskeisessä osassa kiertotaloutta, mutta tilastointi jää tällä hetkellä puutteelliseksi. Autopurkamot eivät punnitse irrotettuja varaosia työn hitauden ja lisäkustannusten vuoksi. Tämän takia Euroopan unionin vaatimusten mukainen massaperusteinen raportointi ei toteudu, vaan tällä hetkellä tieto rajoittuu kappalemääriin. Varaosien painotiedot voivat vaihdella suuresti esimerkiksi ajoneuvomallin, varustelun ja varaosan kunnon mukaan, joten paremmalle ja yhtenäiselle tiedonkeruulle on tarvetta.
Yhtenäiset tiedot tilastoinnin apuna
Luotettava tilastointi edellyttää, että autopurkamoilla ja muilla alalla olevilla toimijoilla on käytössä yhteiset määritelmät ja tiedonkeruutavat. Kun varaosien kaikki tiedot kirjataan ylös kaikkialla samalla tavalla, niitä voidaan vertailla yrityksen sisällä sekä myös toimialan tasolla. Tärkeimpiä tietoja tiedonkeruussa olisi esimerkiksi:
- ajoneuvon perustiedot (ikä, malli, käyttövoima)
- irrotettu varaosa
- uudelleenkäytön soveltuvuus
- arvioitu painotieto
- varaosan jatkokäyttö (myynti, varastointi, materiaalikierrätys)
Painotietojen puuttuessa tiedot voidaan arvioida laskennallisesti. Romutukseen päätyvän ajoneuvon uudelleenkäytettävien varaosien kokonaispainoksi on arvioitu noin 200 kilogrammaa. Vastaavia arvioita voidaan hyödyntää silloin, kun varaosan punnitseminen ei ole mahdollista.
Digitaaliset järjestelmät tehostavat tiedonkeruuta
Tilastointia voidaan myös parantaa huomattavasti käyttäen jo olemassa olevia digitaalisia järjestelmiä. Ajoneuvoalalla on käytössä useita järjestelmiä, kuten IDIS- ja DELV-tietokannat sekä erilaiset varaosien myyntialustat. Esimerkkinä mainittakoon varaosahaku.fi. Näiden toiminta ei ole kuitenkaan yhtenäistä, mikä heikentää tietojen luotettavuutta.
Kun varaosien purkuprosessi digitalisoituu:
- manuaalisen kirjauksen virheet vähenevät
- tietojen jäljitettävyys paranee
- tiedot tallentuvat automaattisesti järjestelmään
Varaosien tietojen siirtyminen automaattisesti eri järjestelmien välillä tukee esimerkiksi Euroopan Unionin raportointia ja mahdollistaa paremman varaosien jäljitettävyyden sekä dokumentoinnin.
Tietojen luotettavuus mahdollistaa uudelleenkäytön kasvun
Kun uudelleenkäytettävien varaosien tiedot ovat oikeanlaisia ja luotettavia, autopurkamoiden ja muiden toimijoiden toiminnan kehittäminen kohti kiertotalouden tavoitteita on helpompaa. Laadukkaat tiedot kertovat muun muassa:
- mitä varaosia otettu talteen ja kuinka paljon
- mitä varaosia uudelleenkäytetään yleisimmin
- paljonko uudelleenkäyttö säästää materiaalia ja kustannuksia
- miten hyvin kiertotalouden tavoitteet täyttyvät
Luotettava tieto varaosista mahdollistaa autopurkamoiden kehittämisen ja parantaa kiertotaloustavoitteita.
Yhteenveto – Luotettava tilastointi mahdollistaa kiertotalouden tavoitteiden täyttymisen
Ajoneuvojen uudelleenkäytettävien varaosien luotettava tilastointi muodostuu yhteinäisestä tiedonkeruusta, laskennallisesti arvioiduista painotiedoista ja digitaalisten järjestelmien paremmasta käyttämisestä. Näiden toimien avulla muodostuu tarkkaa tietoa, joka tukee kiertotalouden tavoitteita, vahvistaa yritysten vastuullisuutta ja parantaa valmiuksia kasvavaan uudelleenkäytettävien varaosien kysyntään.
Lähteet
Lehtonen, J. 2026. Auton varaosien ja komponenttien uudelleenkäyttö : tilastojen kehittäminen – Theseus. Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.
Kuva: Pexels