Lapsi, joka nähdään haasteiden sijaan vahvuuksien kautta, saa erinomaisen pohjan hyvälle elämälle
Tunne omasta arvokkuudesta rakentuu päivittäisissä arjen kohtaamisissa toisten ihmisten kanssa. Se, miten meidät on nähty ja kuultu lapsena, vaikuttaa usein pitkälle aikuisuuteen saakka. Myönteisen tunnistamisen näkökulmasta lapsi nähdään vahvuuksiensa ja hänelle merkityksellisten asioiden kautta, mikä vahvistaa lapsen kokemusta, olen tärkeä ja arvokas.
Lapsuuden kohtaamiset vaikuttavat siihen, millaisena näemme itsemme
Lasten ja nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset vaikuttavat päivittäin siihen, millaisena lapsi näkee itsensä. Saako lapsi tunteen, että hänen mielipiteillään on merkitystä ja hän on riittävä sellaisena kuin on, vai kokeeko hän olevansa taakka ja huono kaikessa? Pieniltä tuntuvat kommentit ja eleet voivat joko vahvistaa tai murentaa lapsen kokemuksen omasta arvokkuudestaan.
Moni meistä saattaa muistaa lapsuuden kouluajoilta tilanteita, joissa jokin asia tuntui vaikealta. Yksi kaveri saattoi olla taitava kaikissa kädentaidoissa, kun itse yritti hiki otsalla saada virkkuusilmukoita aikaiseksi. Toinen oli vilkas ja idearikas naurattaja, jonka seurassa kaikki viihtyivät. Kolmas saattoi olla se hiljainen pohtija, joka vaikeassa tilanteessa toi esiin useita vaihtoehtoisia ratkaisuja.
Jokainen näistä lapsista olisi todennäköisesti toivonut, että hänen vahvuutensa huomataan ja sanoitetaan ääneen sen sijaan että huomio kiinnittyy siihen, mikä ei suju. Muistatko, miten aikuiset suhtautuivat sinuun lapsena? Saitko olla utelias ja kokeilla uusia asioita? Kun epäonnistuit, kehuivatko aikuiset yritystäsi ja kannustivat kokeilemaan uudelleen, vai lannistuitko etkä halunnut enää yrittää?
Aikuisena on vaikea luottaa omaan osaamiseen ja kyvykkyyteen, jos on lapsuudessaan saanut pääasiassa kielteistä huomiota osakseen. Sen sijaan lapsi, joka on kohdannut aikuisen aidon läsnäolon ja kiinnostuksen, oppii vähitellen luottamaan omiin kykyihinsä ja kokee itsensä hyväksytyksi.
Muistatko lapsuudestasi tai nuoruudestasi jonkun sinulle tärkeän aikuisen. Oliko hän kenties harrastustoiminnassa mukana oleva aikuinen, opettaja, naapuri tai joku läheinen? Miksi juuri hän oli sinulle tärkeä?
Myönteinen tunnistaminen vahvistaa lapsen itsetuntoa ja antaa kokemuksen omasta arvokkuudesta
Aikuinen on aina valta-asemassa kohdatessaan lapsen. On aikuisen päätös, mistä näkökulmasta hän katsoo lasta. Näkeekö hän ainoastaan lapsen ongelmallisen käytöksen ja haasteet vai pystyykö aikuinen tunnistamaan myös lapsen vahvuuksia ja voimavaroja. Utelias aikuinen, joka pystyy pysähtymään lapsen äärelle, pystyy näkemään lapsen ainutlaatuisuuden.
Valitettavan usein lapset ja nuoret jaetaan olettamuksien ja tiettyjen stereotypioiden mukaan kategorioihin sen mukaan kuka tarvitsee tukea ja kuka ei. Haasteiden ja ongelmien sijaan tulisi huomio kiinnittää lapsen vahvuuksiin ja onnistumisiin. Lapsen kasvun ja kehityksen kannalta juuri nämä ovat tärkeimpiä.
Esimerkkinä voisi olla levoton lapsi, joka ei pysy paikoillaan ja kyseenalaistaa jatkuvasti aikuisen sanoman. Aikuinen saattaa ajatella: ”Onpa ärsyttävä ja tottelematon lapsi, joka ei osaa kunnioittaa aikuisia laisinkaan!” Mutta mikä lapsen käyttäytymisessä tosiasiassa ärsyttää? Taustalla saattaa vaikuttaa kokemukset omasta lapsuudesta. Kenties omia mielipiteitä ja vastaväitteitä ei uskallettu sanoa ääneen.
Lapset tarvitsevat rajoja, jotka luovat turvallisuuden tunteen. On kuitenkin eri asia kasvattaa pelolla kuin välittämisellä. Kunnioitus pitää ansaita, myös lapselta. Kun aikuinen katsoo lasta myönteisen tunnistamisen näkökulmasta, näkee hän lapsen vahvuuksien kautta: ”Ahaa, tällä lapsella on kriittinen ajattelutapa, eikä hän hyväksy suoralta kädeltä kuulemaansa. Hän osaa pohtia asioita eri näkökulmista.”
Myönteisen tunnistamisen tutkimukseen perustuva teoria pohjautuu arjen kohtaamisiin. Se on asenne ja näkökulma, jonka mukaan jokainen meistä tarvitsee tukea. Sen ytimessä ovat tutustuminen toiseen, toisen ihmisen vahvuuksien tunnistaminen sekä niiden tukeminen ja mahdollistaminen arjessa.
Vahvuuksien kautta nähty lapsi kokee olevansa osa yhteisöä
Jokaisella ihmisellä on vahvuuksia, mutta lapsi tarvitsee aikuisen tukea omien vahvuuksiensa tunnistamisessa. Vahvuus ei ole erityinen taito, vaan kiinnostus johonkin tiettyyn asiaan, josta haluaa tietää ja oppia lisää. Omat vahvuudet aiheena saa lapset usein uteliaiksi ja kiinnostuneiksi. Kun kuulee jonkun toisen kertomana missä on hyvä ja taitava, saa se olon tuntumaan erityisen hyvältä.
Miltä tuntuu, kun teet omasta mielestäsi työsi hyvin, mutta joku jatkuvasti korjailee ja vähättelee. ”No teithän sen ihan hyvin, mutta korjaan tuota vielä hieman.” Yhtä pahalta tuntuu myös näkymättömyys ja huomaamattomuus. Olo saattaa tuntua ulkopuoliselta ja merkityksettömältä.
Sen sijaan yhteisö, jossa näemme toisemme vahvuuksien ja onnistumisten kautta on kaikille voimaannuttava. Sellainen ympäristö vahvistaa itsetuntoa ja oman arvokkuuden tunnetta. Tällaisessa yhteisössä ihminen viihtyy ja tuntee olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi omana itsenään.
Myönteiseen tunnistamiseen ja vahvuuksiin perustuvaa kohtaamista voi käyttää meistä jokainen. Siihen ei tarvita erillistä oppikirjaa, eikä erillistä tutkintoa. Meistä jokainen voi edistää ympärillä olevaa toimintakulttuuria voimaannuttavaksi. Mitä jos kertoisimme ääneen lapsillemme, luokkakaverillemme, kollegoillemme ja läheisillemme kun huomaamme heidän onnistuvan jossain arjen asiassa?
Välittämällä toisistamme rakennamme turvallista ja arvostavaa tulevaisuutta
Jokaisella ihmisellä on tarve tulla hyväksytyksi ja nähdyksi juuri sellaisena kuin on. Sosiaalialan arvoihin ja ihmisen kohtaamisen periaatteisiin kuuluvat toisen ihmisen kunnioitus, arvostus ja aito välittäminen. Kun lapsen arjen toimintaympäristö rakentuu näiden ympärille, syntyy välittävä ja turvallinen ilmapiiri, jossa lapsi kokee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi.
Joukko aikuisia tekee päivittäin työtä lasten ja nuorten arjen ympäristöissä edistäen lasten ja nuorten hyvinvointia ja osallisuuden kokemuksia. Se on juuri sitä arvokasta työtä, jota tehdään vapaa-ajan harrastustoiminnassa ja erilaisissa kerhoissa, nuorisotaloilla, päiväkodeissa, kouluissa ja kaikissa paikoissa, joissa kohdataan lapsia. Omalla asenteellaan aikuiset voivat edistää lapsen itsetuntoa ja rakentaa pohjaa hyvälle ja arvokkaalle elämälle.
Myönteisen tunnistamisen merkitys korostuu arjen pienissä tilanteissa, joissa lapsi on vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa. Juuri nämä ovat niitä hetkiä, joissa lapsi kohdataan joko omana itsenään tai ainoastaan käyttäytymisensä kautta. Lapsi oppii meiltä aikuisilta toiminta- ja käytöstavat, jotka kulkevat usein tiedostamattomina sukupolvelta toiselle. Meillä aikuisilla on mahdollisuus opettaa tuleville sukupolville toimintakulttuuria, jossa näemme toisemme vahvuuksien kautta.
Myönteinen tunnistaminen ja vahvuuksia huomioiva toimintakulttuuri kuuluvat elämään, jossa jokainen löytää oman paikkansa ilman tietynlaista lokerointia. Kun pystymme pysähtymään ja näkemään toisemme vahvuuksien kautta, rakennamme tulevaisuutta, jossa jokainen on osa kokonaisuutta. Sellaisessa maailmassa olemme kaikki yhtä arvokkaita juuri sellaisina kuin olemme.