Tyypillisimmät virheet vedeneristyksen toteutuksessa – osa ongelmista syntyy jopa ennen vedeneristystä
Vedeneristys on keskeinen osa märkätilojen kosteudenhallintaa, ja sen tehtävänä on estää kosteuden pääsy rakenteisiin. Vedeneristystarkastuksissa havaitaan kuitenkin edelleen toistuvia virheitä, jotka voivat heikentää rakenteiden toimivuutta ja aiheuttaa kosteusvaurioita. Osa ongelmista syntyy jo ennen vedeneristystyötä rakenteiden ja alustan valmistelussa.
Vedeneristyksen merkitys märkätilojen kosteusteknisessä toiminnassa on suuri. Vaikka toteutusta ohjaavat ainevalmistajien työohjeet, ammattikirjallisuus, ympäristöministeriön ohjeet ja asetukset sekä sertifikaattikoulutukset, havaitaan vedeneristystarkastuksissa edelleen toistuvia virheitä. Virheet eivät välttämättä liity itse vedeneristysvaiheeseen, vaan niitä voi olla syntynyt jo sitä edeltävissä työvaiheissa. Pienetkin virheet voivat johtaa merkittäviin kosteusvaurioihin, mikä korostaa ammattitaitoisen toteutuksen ja huolellisen valvonnan merkitystä.
Huolellinen alustan valmistelu takaa onnistumisen
Alustan puhdistus ja pohjatyöt ovat keskeisiä työvaiheita vedeneristyksen onnistumisen kannalta. Pöly, lika ja sementtiliima heikentävät vedeneristeen tartuntaa alustaan.
Pohjatöissä on varmistettava, että käytettävä praimeri eli ennen vedeneristettä siveltävä tartuntapohjuste on vedeneristysjärjestelmän kanssa yhteensopiva. Vedeneristysjärjestelmän tuotteita tulee käyttää valmistajan ohjeiden mukaisesti. Ohjeiden mukainen käyttö on edellytys riittävän tartunnan saavuttamiselle. Myös eri valmistajien tuotteiden yhdistäminen voi aiheuttaa ongelmia, mikäli tuotteiden yhteensopivuutta ei ole varmistettu etukäteen (Kiilto, ei pvm.).
Pohjarakenteet vaikuttavat lopputulokseen
Ohjeiden mukaisesti toteutettu alusta mahdollistaa toimivan vedeneristyksen toteutuksen sekä varmistaa märkätilan kosteusteknisen toimivuuden (ks. RIL 107-2022, 2023, s.179). Tyypillisiä alustasta havaittuja virheitä ovat puutteelliset lattiakaadot ja alustan epätasaisuus. Tilaan kohdistuvan kosteusrasituksen minimoimiseksi lattian kaltevuuksien on johdettava vesi esteettä lattiakaivolle koko tilassa.
Läpiviennit ovat vedeneristyksen yleisimpiä riskikohtia
Tarkastuksissa havaittavat puutteet liittyvät useimmiten liitosten tiiveyteen sekä vedeneristysjärjestelmän ohjeista poikkeaviin toteutustapoihin. Lattiakaivon ja vedeneristeen liitoksessa yleisimpiä virheitä ovat kaivolaipan pussitus, virheellinen leikkaus sekä kiilarenkaan väärä asennustapa. Myös korokerenkaan tukirenkaan puuttuminen tai puutteellisesti toteutettu liitos voivat heikentää rakenteen tiiveyttä. (sertifioitu märkätilatöiden valvoja J. Kallio, henkilökohtainen tiedonanto, 5.6.2026).
Muiden läpivientien kohdalla puutteet liittyvät tavallisesti virheellisesti asennettuihin läpivientikappaleisiin tai liitoksiin jääneisiin aukko- ja reikäkohtiin. Erityisesti korjausrakentamiskohteissa vanhojen putkien sijainti voi tehdä vedeneristyksen toteuttamisesta haastavaa.
Kynnykset ja liittymäkohdat vaativat erityistä huolellisuutta
Kynnyksen vedeneristyksen tehtävänä on estää veden siirtyminen märkätilasta ympäröiviin rakenteisiin ja huonetiloihin. Puutteita havaitaan erityisesti ylösnoston korkeudessa ja saumanauhojen asennuksessa. Vedeneriste on nostettava kynnyksellä vähintään ohjeiden edellyttämälle korkeudelle. Tarvittaessa kynnys on mahdollista toteuttaa myös esteettömästi RT-ohjeistuksien mukaisesti. (ks. RT 103811, 2025, s. 9).
Myös liittymä- ja saumakohdat ovat yleisiä virhepaikkoja. Puutteellisesti asennettu, ryppyyn jäänyt tai muuten rakenteeseen huonosti kiinnittynyt saumanauha voi muodostaa kosteudelle reitin vedeneristeen taakse. Näitä havaitaan erityisesti nurkissa sekä kynnyksen läheisyydessä.
Vedeneristeen kuivakalvopaksuus ratkaisee
Vedeneristeen kuivakalvopaksuuden tulee täyttää ainevalmistajan määrittämä vähimmäisvaatimus koko vedeneristettävällä alueella. Vaikka näytepalan mittaustulos olisi vaatimusten mukainen, voi vedeneriste jäädä paikallisesti liian ohueksi esimerkiksi kuplakohtien kohdalla. Tämän vuoksi pinta tulee tarkastaa huolellisesti ja mahdolliset kuplakohdat korjata lisäsivelyllä.
Työolosuhteet vaikuttavat laatuun
Lämpötila- ja kosteusolosuhteiden tulee vastata valmistajan ohjeita koko työvaiheen ajan. Ohjeiden vastainen kuivattaminen, kuten lisälämmittimien käyttö, voi kuivattaa vedeneristettä liian nopeasti ja heikentää lopputuloksen laatua. (Kiilto, ei pvm.).
Huolellinen valvonta ehkäisee virheitä
Monet vedeneristystarkastuksilla havaittavista puutteista olisivat ehkäistävissä jo ennen vedeneristystyön aloittamista. Tämän vuoksi alkutarkastus on yksi työn tärkeimmistä vaiheista. Alkutarkastuksessa varmistetaan, että vedeneristettävät pinnat, rakenteet ja läpiviennit täyttävät vedeneristysjärjestelmän vaatimukset ennen työn aloittamista. Huolellinen valvonta on osa laadunvarmistusta, jonka tavoitteena on havaita ja korjata mahdolliset puutteet ennen kuin ne jäävät rakenteiden sisään. Laadukas vedeneristys syntyy huolellisesti toteutetuista rakenteista, valmistajan ohjeiden noudattamisesta sekä järjestelmällisestä valvonnasta koko työn ajan.
Lähteet
Häyrinen, E. 2026. Märkätilojen rakenteiden ja vedeneristyksien kriittisimmät valvontakohdat, Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.
Kiilto. Kiilto Kerafiber työohje. https://www.kiilto.fi/tuote/kiilto-kerafiber/#product-information
RIL 107-2022. (2023). Rakennusten veden- ja kosteudeneristysohjeet. Suomen Rakennusinsinöörien liitto RIL ry.
RT 103811. (2025). Märkätilojen rakenteiden korjaus. Rakennustieto.