• akryylijäännös
• materiaalisuus
• tekijyys

Maalatessani syntyy jatkuvasti ylijäämää: paletille kuivunutta maalia, roiskeita ja ohuita maalikalvoja, jotka tavallisesti päätyvät roskiin. Kuvataiteen opinnäytetyössäni tarkastelin, miten nämä akryylijäännökset voivat toimia maalaamisen muistijälkinä ja saada uusia merkityksiä taiteellisessa työskentelyssäni. Samalla oma tekijyyteni siirtyy muotojen valmistamisesta niiden tunnistamiseen ja valitsemiseen.

Opinnäytetyöni lähtökohtana oli oman maalaustyöskentelyni sivutuotteena syntyneiden akryylijäännösten säilyttäminen. Aluksi keräsin jäännöksiä ilman selkeää tarkoitusta, mutta vähitellen aloin nähdä ne kiinnostavina muotoina. Tutkimuksellinen kiinnostukseni kohdistui siihen, miten suhteeni materiaaliin muuttuu, kun aiemmin merkityksettömänä pitämäni sivutuote alkaa vaatia huomiotani.

Paletille jähmettynyt ele

Akryylijäännökset säilyttävät fyysisiä jälkiä maalaamiseni tapahtumista. Vedon suunta, maalikerrosten paksuus ja värien sekoittuminen jäävät kuivuneen kalvon pintaan. Taidehistorioitsija Rosalind Krauss (1977) on käsitellyt tällaista suoraa fyysistä jälkeä indeksin käsitteen kautta. Jälki ei kuvaa tapahtumaa, vaan on sen konkreettinen seuraus, kuten jalanjälki.

Valmis maalaukseni näyttää lopullisen kuvan, kun taas jäännöksestä voin löytää jälkiä siitä, mikä jäi sen ulkopuolelle. Siihen on tallentunut ylimääräisiä siveltimenvetoja ja värisekoituksia, jotka eivät päätyneet teokseen. Jäännökseen kerrostuu eri ajallisia vaiheita maalaushetkestä kuivumiseen ja myöhempään uudelleen kohtaamiseen. Sen merkitys rakentuu myös nykyhetkessä, kun palaan tarkastelemaan aiemman työskentelyni jälkiä.

Tekijyys siirtyy maalaamisesta valitsemiseen

Opinnäytetyöni keskeinen havainto koski oman tekijyyteni muuttumista. Jäännösten kanssa työskennellessäni en niinkään valmista muotoa vaan löydän sen. Työskentelyni muistuttaa editointia tai kuratointia, jossa ratkaisevaa on materiaalin valitseminen ja esille asettaminen.

Keskeiseksi taiteelliseksi ratkaisukseni voi muodostua myös pidättäytyminen. Jäännöksen epäsäännöllinen reuna tai sattumanvarainen värien sekoittuminen saattaa olla juuri se ominaisuus, joka tekee siitä mielestäni kiinnostavan. Jos korjaisin sitä, saattaisin hävittää jälkiä materiaalin syntyhistoriasta.

Tekijyyteni ei kuitenkaan katoa. Antamani teosten nimet ja esimerkiksi käyttämäni fluoresoivat taustat, joiden hehku näkyy seinällä vain tietyssä valaistuksessa, rakentavat jäännöksille uusia yhteyksiä. Teoksissani kohtaavat näin aiemman työskentelyni fyysiset jäljet ja myöhemmin tekemäni taiteelliset valinnat.

Kuva 1. Akryylijäännöksistä rakentamani noin 3 cm korkuinen reliefi, jonka tausta on maalattu fluoresoivalla maalilla.

Arkisto ja muovikasa samassa purkissa

Purkillinen säilömiäni akryylijäännöksiä on samanaikaisesti materiaalivarastoni, työskentelyni arkisto ja muovijätteen kertymä. Muovin kulttuurinen arvo muuttuu ajan ja asiayhteyden mukaan. Sama materiaali voi edustaa niin modernia elämäntapaa ja edistystä kuin kulutusta ja ympäristöhaittojakin (Fallan & Jørgensen 2017).

Kun siirrän jäännöksen osaksi taideteostani, sen materiaalinen alkuperä ei katoa. Akryylikalvo pysyy muovina, vaikka sen merkitys muuttuu. Jätteeksi määrittyminen ei siten ole pelkästään materiaalin ominaisuus, vaan riippuu myös siitä, miten siihen suhtaudun.

Opinnäytetyöni kautta olen havainnut, että maalaamiseni sivutuotteet voivat avata uusia näkökulmia omaan taiteelliseen tekijyyteeni ja työskentelyni ajallisuuteen. Paletilleni jäänyt materiaali ei ole minulle enää vain maalaamisen päätepiste, vaan myös jälki aiemmasta tekemisestäni ja mahdollinen uuden teoksen lähtökohta.

Lähteet:

Fallan, K., & Jørgensen, F. A. (2017). Environmental histories of design: Towards a new research agenda. Journal of Design History, 30(2), 103–121. https://doi.org/10.1093/jdh/epx017

Krauss, R. (1977). Notes on the Index: Seventies Art in America. October, 3, 68–81. https://doi.org/10.2307/778437

Kuvat: Hanna-Maija Pääkkönen