• geriatria
• ikääntyneet
• Kuntoutus

Ikääntyneiden määrä on kasvussa. Ikääntyneiden määrän lisääntyessä myös lonkkamurtumien määrä kasvaa. Lonkkamurtumat ovat ikääntyneiden yleisimpiä ja samalla myös vakavimpia murtumia, joiden seurauksena ikääntyneellä on riski pysyvään toimintakyvyn heikentymiseen ja laitoshoitoon joutumiseen. Lonkkamurtuman saaneen ja leikkauksen läpikäyneen geriatrisen potilaan hoito ja kuntoutus on vaativaa, ja suositusten mukaan heidän hoitonsa ja kuntoutus tulisikin keskittää osaaviin yksiköihin.

YAMK-opinnäytetyössä selvitettiin geriatrisen lonkkamurtumapotilaan hyviä hoitokäytänteitä ja hoitoa Suomessa ja kehitettiin toimintaohjeet geriatrisen lonkkamurtumapotilaan hoidon tueksi lonkkkaliukumäkimallin käyttöönoton yhteydessä Varsinais-Suomen hyvinvointialueen Läntisen alueen sairaalapalveluiden Uudenkaupungin yksikköön. Toimintaohjeiden avulla geriatristen lonkkamurtumapotilaiden hoitotyö osastolla yhdenmukaistuu ja selkiintyy. Lisäksi se toimii apuna uusien työntekijöiden perehdytyksessä. Lonkkaliukumäkimalli, jonka tarkoituksena on sujuvoittaa lonkkamurtuman saaneiden geriatristen potilaiden hoitoprosessia, otettiin käyttöön Uudenkaupungin vuodeosaston ja Tyks-kantasairaalan välillä helmikuussa 2022.

Lonkkalikumäkimallissa tavoitteena on potilaan oikea-aikainen, laadukas ja tuloksellinen kuntoutuminen. Potilas tavallaan liukuu viiveettömästi läpi hoitoketjun kotoaan takaisin kotiinsa. (Holm 2016, 14.) Perusterveydenhuollolla on keskeinen vastuu lonkkamurtumapotilaiden kuntoutuksesta hoitoaikojen ollessa lyhyitä leikkauksia tekevissä keskussairaaloissa. Toimivan hoitopolun toteutumisessa korostuvat rutiinimaiset menetelmät ja moniammatillinen yhteistyö, jossa keskeistä on potilaan laaja-alainen arviointi, varhainen mobilisaatio ja potilaan omatoimisuuden tukeminen. Myös yhteistyö avohoidon ja potilaan omaisten kanssa on tärkeää. (Lahtinen ym. 2021, 822–823, Lonkkamurtuma: Käypä hoito -suositus 2017.)

Toimintakyvyn tukeminen-moniammatillista yhteistyötä

Lonkkaliukumäkipotilas tulee kohdata enemmän geriatrisena kuin kirurgisena potilaana. Geriatrisen potilaan kuntoutuksessa keskeistä on potilaan toimintakyvyn moniammatillinen kartoitus ja tukeminen. Kuntoutuksessa on huomioitava erityisiä haasteita, jotka liittyvät mm. ikääntymiseen, psykosiaalisiin tekijöihin ja monisairastavuuteen. Taustalla on usein myös piileviä sairauksia, kuten diagnosoimaton muistisairaus. (Saarela & Valvanne 1999.)

Lonkkamurtumapotilaan kuntoutumisella tavoitellaan kuntoutujan aiempaa, ennen murtumaa ollutta toimintakykyä. Tosiasiassa kuitenkin ainoastaan noin puolet lonkkamurtuman saaneista potilaista saavuttaa tämän. Vaarana onkin potilaan pysyvä toimintakyvyn ja terveydentilan heikentyminen tai jopa kuolema. (Lahtinen ym. 2021, 821.)

Lonkkamurtumien ehkäisy

Kaiken kaikkiaan kansallisella tasolla tavoitteena olisi saada ehkäistyä lonkkamurtumien syntymiä sekä myös uusintamurtumien saamista. Ikääntyneiden kaatumisriski tulisikin tunnistaa ja riskiä lisääviin tekijöihin pitäisi puuttua aktiivisesti. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen Turvallisesti kaiken ikää -ohjelman tavoitteena vuosille 2012–2030 on vähentää 65 vuotta täyttäneiden kuolleisuutta ja sairaalahoitojaksoja liittyen tapaturmaisiin kaatumisiin ja putoamisiin. Ammattilaisilla tulisi olla käytössään näyttöön perustuvat kaatumisten ehkäisyn toimintakäytännöt ja myös iäkkäiden henkilöiden itse sekä heidän omaisensa ja läheisensä tulisi osata ehkäistä kaatumisia. Palvelu-, hoito- ja kuntoutusketjujen tulisi olla alueellisesti yhdenvertaisia ja tasalaatuisia. (THL 2022.)

Merkittävin riskitekijä lonkkamurtuman saamiselle on osteoporoosi, jonka tunnistaminen ja hoito onkin erityisen tärkeää (Osteoporoosi: Käypä hoito -suositus 2020). Lonkkamurtumien ehkäisyn perustana ovat potilaan taustalla vaikuttavien sairauksien tunnistaminen, monipuolinen ja riittävä ravitsemus sekä fyysisestä aktiivisuudesta huolehtiminen (Lonkkamurtuma: Käypä hoito -suositus 2017).

Komplikaatioiden välttäminen

Lonkkamurtumapotilaan hoidon tavoitteena on potilaan toimintakyvyn palautumisen ja uusintamurtumien ehkäisyn lisäksi myös komplikaatioiden välttäminen. Geriatrisen potilaan riski saada erilaisia komplikaatioita on kuitenkin suuri ja erityisesti juuri lonkkamurtuman jälkeen. Komplikaatioista delirium on yleisin ja sillä on myös haitallisia pitkäaikaisia vaikutuksia. Huonosti hoidettu kipu on merkittävä riskitekijä deliriumin kehittymiselle. (Lonkkamurtuma: Käypä hoito -suositus 2017).

Geriatrisen potilaan kivun tunnistaminen ja hoito onkin tärkeää paitsi deliriumin ehkäisemiseksi, myös varhaisen mobilisaation mahdollistamiseksi ja täten sairaalassaoloajan lyhentämiseksi. Iäkäs henkilö ei välttämättä mainitse kivustaan eivätkä muistisairaat potilaat välttämättä edes tunnista sitä. Kivun tunnistamiseen onkin olemassa erilaisia mittareita. Potilaan kokemaa kipua tulee arvioida ja hoitaa säännöllisesti ja huomiot tulee myös kirjata ylös. Kivunhoidon onnistuminen mahdollistuu parhaiten hoitamalla potilasta kokonaisvaltaisesti käyttäen apuna kokonaisvaltaista geriatrista arviointia (CGA, Comprehensive Geriatric Assessment). Kyseessä on moniammatillinen laaja-alainen toimintamalli, jossa hoito- ja kuntoutussuunnitelma perustuu iäkkään kokonaistilanteen kartoitukseen. (Finne-Soveri 2015, 32–35, Lonkkamurtuma: Käypä hoito -suositus 2017).

Kivun hoidon ohella ravitsemushoito on yksi merkittävä hoitotyön muoto lonkkamurtumapotilaan hoidossa. Aliravitsemus on lonkkamurtumapotilailla yleistä ja se lisää komplikaatioiden saamisen riskiä sekä huonontaa hoitotuloksia ja lisää myös kuolleisuutta. Oleellista olisi tunnistaa vajaaravitsemus taikka sen uhka ja arvioida ja seurata potilaan ravitsemustilaa sairaalahoidon ajan. Tunnistamisen lisäksi on tärkeää puuttua vajaaravitsemukseen ja tehostaa potilaan ruokavaliota energian ja proteiinin saantia suurentamalla. (THL 2020.)

Lähteet:

Finne-Soveri, H. 2015. Vanhuksen pitkäaikaisen kivun hoito on räätälin ja salapoliisin sarkaa. Lääketietoa Fimeasta 4/2015. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130102/4_15%2032-35%20Vanhuksen%20pitk%C3%A4aikaisen%20kivun%20hoito.pdf?sequence=1.

Holm, A, 2016. Lonkkaliukumäki nostaa kuntoutujan jaloilleen nopeasti, Luustotieto. No 2, s. 14–15.  https://luustoliitto.fi/wp-content/uploads/LUUSTOTIETO_2_2016.pdf.

Lahtinen, A., Hyvönen, P., Leppilahti, J. & Jalovaara, P. 2021. Lonkkamurtumapotilaan kuntoutus. Katsausartikkeli. Duodecim 2012. Vol. 137, no 8, 821–827. https://www.duodecimlehti.fi.ezproxy.turkuamk.fi/xmedia/duo/duo16179.pdf.

Lonkkamurtuma. Käypä hoito -suositus. 2017. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Ortopediyhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. www.käypähoito.fi.

Osteoporoosi. Käypä hoito -suositus. 2020. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen, Suomen Gynekologiyhdistyksen ja Suomen Geriatrit ry:n asettama työryhmä.  Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Viitattu 1.3.2022.

www.käypähoito.fi THL. 2020. Vireyttä seniorivuosiin- ikääntyneiden ruokasuositus. Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-472-1.