paljon mopoilijoita ajaa jonossa

Luvalliset mopomiitit yleistymässä – malli saatiin Turusta

14.06.2024

Ympäri Suomea jo kolmella vuosikymmenellä järjestetyt mopomiitit ovat jokakesäinen ilmiö. Nuorten järjestämät ajotapahtumat keräävät yhteen jopa satoja nuoria viettämään yhdessä aikaa. Ajanviettoon kuuluu myös olennaisesti itse ajaminen; nuoret kiertävät yhden illan aikana useita kohteita, joissa moni näyttää ajotaitojaan keulimalla tai kumia polttamalla. Yhteisöllinen ja päihdevapaa tapahtuma nähdään positiivisena asiana, mutta onnettomuuksilta ja lieveilmiöiltä ei ole vältytty. Mopomiittien epävirallisen luonteen vuoksi nuoret eivät hae asianmukaisia lupia tapahtumalle, ja samalla moni turvallisuusseikka jää huomioimatta.

Turussa vuodesta 2003 järjestetyt miitit ovat Suomen suurimpia. Kesäisenä lauantai-iltana Turun lentokentän kupeeseen saattaa kokoontua jopa 500 osallistujaa, joista valtaosa on liikkeellä kaksipyöräisellä kulkuneuvolla, kuten mopolla tai kevytmoottoripyörällä. Tapahtumia tyypillisesti järjestää löyhä kaveriporukka, jossa väki vaihtuu muutaman vuoden välein, kun tapahtumaa järjestävät nuoret ”eläköityvät” tehtävästä yleensä jo 18 vuotta täytettyään. Tiuhan vaihtuvuuden vuoksi mopomiiteille ei ole vakioitunut pysyvää järjestäjätahoa. Tämän vuoksi keskusteluyhteyden avaaminen viranomaisten kanssa on osoittautunut haastavaksi. Kun yhden joukon nuoria saa innostumaan tapahtuman kehittämisestä, tilalla onkin jo pian taas uudet järjestäjät.

Luvattomista luvallisiksi

Vaikeuksista huolimatta Turussa mopomiitit saatiin nuorten ja poliisin yhteistyön ansiosta kuitenkin luvallisiksi vuonna 2021. Lupaprosessin myötä miitteihin liittyvien ongelmien huomattiin vähentyneen huomattavasti. Kun kokoontumispaikoilla oli toimiva liikenteenohjaus ja turvallisuus oli asianmukaisesti huomioitu, onnettomuudet muuttuivat harvinaisiksi. Yhdessä viranomaisten kanssa suunnitellut ajoreitit kokoontumispaikkojen välillä vähensivät hätäkeskussoittojen määrää jopa 90 prosenttia.

Yhdessä viranomaisten kanssa suunnitellut ajoreitit kokoontumispaikkojen välillä vähensivät hätäkeskussoittojen määrää jopa 90 prosenttia.

Vanhempi konstaapeli Riku Sukari Lounais-Suomen poliisista on ollut mukana kehittämässä yhteystyötä Turun miittien kanssa jo yli vuosikymmenen. ”Poliisin työresursseja vapautuu huomattavasti muihin tehtäviin (luvallisuuden myötä). Kesällä viikonloppuyöt ovat poliisin tehtävämääriltä vuoden kiireisimpiä, joten on tärkeää vähentää työkuormaa juuri sieltä”, Sukari kertoo. Hänen mukaansa poliisin tulisi kuunnella ja arvostaa nuoria, eikä vastakkainasettelua mopoilijoiden ja poliisien välillä saisi olla. Näin mahdollisuus luvallisiin miitteihin avautuu myös Turun ulkopuolella.

Yhä useampi mopomiitti hakee luvat tapahtumalleen

Luvallisia mopomiittejä on Suomessa järjestetty 2010-luvulta lähtien kourallinen, useimmiten kunnan tai sen nuorisotoimen aloitteesta. Muu kuin nuorten itse järjestämä miitti ei ole kuitenkaan kerännyt suosiota nuorten keskuudessa. Yritykset korvata luvattomat mopomiitit ”aikuisten” järjestämillä luvallisilla miiteillä eivät ole ottaneet tuulta alleen. Turun mopomiittien järjestäjät ovat kuitenkin samoja kuin luvattomienkin miittien aikaan. Muutoksen on huomattu lähtevän parhaiten mopoilijoista itsestään, jolloin miitin osallistujatkin pitävät tapahtumaa edelleen heidän omana juttunaan, viranomaisyhteistyöstä huolimatta. Nuorten ja viranomaisten positiiviset kokemukset Turun luvallisista miiteistä synnyttivät motivaation viedä mallia käytäntöön myös muiden paikkakuntien mopomiitteissä. Turun mopomiittien pitkäaikainen järjestäjä Aaro Jokinen kävi Salon palolaitoksella luennoimassa luvallisista mopomiiteistä paikallisille nuorille ja päättäjille viime vuonna. Paikalliset nuoret innostuivat asiasta, ja nykyisin Salon lisäksi luvallisia miittejä järjestetään myös Raumalla. Porissa keskustelut ovat nuorten kanssa käynnissä, ja luvallisia miittejä voitaneen odottaa jo ensi vuodeksi.

Lupakäsikirja nuorten ja viranomaisten tueksi

Tämän artikkelin kirjoittaja Aaro Jokinen on ollut mukana järjestämässä Turun mopomiittejä vuodesta 2017 lähtien. Lounais-Suomen poliisilaitoksen toimeksiannosta tehtiin käsikirjamuotoinen opas luvallisten mopomiittien järjestämisestä. Motivaationa oli nykyisten Turun miittien vetäjien auttaminen miittehin liittyvissä lupa-asioissa. Lounais-Suomen poliisin kanssa idea skaalattiin kattamaan koko Suomen. Oma kokemus luvallisista miiteistä ja poliisin tietotaito lupa-asioista kokoontumisajoihin liittyen yhdistettiin, jonka tuloksena syntyi koko lupaprosessin kattava opaskirja miiteistä. Oppaassa käsitellään luvallisten miittien järjestäminen vaihe vaiheelta, sisältäen konkreettisia esimerkkejä ja yksityiskohtaiset mallit lomakkeiden, kuten poliisin yleisötilaisuusilmoituksen täyttämiseen. Itse mopomiitin ruohonjuuritasolla tapahtuvaan toimintaan opas ei ota kantaa, sillä miittien kulku ja toteutus usein eroavat hieman paikkakuntien välillä. Oppaan perimmäinen tarkoitus onkin purkaa luvallisten miittien ympärillä olevaa mystiikkaa ja ennakkoluuloja, sekä näyttää nuorille että luvallinen mopomiitti on positiivinen asia, jonka saavuttaminen on vaivan arvoista.

Lähde:

Jokinen, A. 2024. Mopomiittijärjestäjän käsikirja : opas turvalliseen ajotapahtumaan – Theseus, Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.

Kuva: Vesa-Matti Väärä