Kaatumisten ehkäisy – joka paikassa jo tuttu juttu?

26.11.2024

Kaatuminen on ikääntyneen henkilön tyypillisin tapaturma. Kaatumisia voidaan ehkäistä tehokkaasti riittävän aikaisin tehdyllä kaatumisen ehkäisytyöllä. Yhteinen toimintamalli helpottaa asiakokonaisuuden hallintaa.

Ikääntyneen henkilön tyypillisin vakava tapaturma on kaatuminen. Kaatumistapaturmien seuraukset ovat usein vakavia, ja ne aiheuttavat monia merkittäviä vammoja, esimerkiksi lonkkamurtumia. Kaatumisen seurauksena tulleiden vammojen hoidon välittömät ja välilliset kustannukset sekä inhimillinen kärsimys ovat merkittäviä niin yksilö- kuin yhteiskuntatasolla. Määrätietoinen ammattilaisten toteuttama kaatumisten ehkäisy on osoittautunut seurannassa tulokselliseksi toiminnaksi, jolla saadaan hillittyä lonkkamurtumien määrää yli 65-vuotiailla henkilöillä. Jotta kaatumisten ehkäisy ja seuranta toteutuisivat eri yksiköissä yhtä laadukkaasti, tarvitaan toiminnan tueksi yhtenäinen toimintamalli. Malli ohjaa ammattilaisia kaatumisriskin havaitsemisessa, kartoittamisessa ja ohjaustyössä.

Turun ammattikorkeakoulun Master Schoolin kehittämistehtävän tarkoituksena oli kartoittaa ja kuvailla Satakunnan hyvinvointialueella avoterveydenhuollon aikuisten palveluissa käytössä olevat kaatumisen estämisen toimintamallit. Kehittämistyön tavoitteena on edistää kaatumisten ehkäisyn yhteisen toimintamallin kehittämistä hyvinvointialueella. Tehtävä sisälsi tutkimus- ja raportointivaiheet sekä kehittämistyöryhmän jäsenyyden, ryhmän tapaamisiin osallistumisen ja idearaportin kehittämistyöryhmälle. Kehittämistehtävän teoreettisen viitekehyksen luomisvaiheessa kartoitettiin jo aiemmin käytössä olleita kaatumisten ehkäisyn toimintamalleja kansallisesti ja globaalisti, sekä niissä saavutettuja tuloksia niin kaatumisten ehkäisytyössä kuin lonkkamurtumien määrässä.

Kaatumisten ehkäisy on tehokas tapa säästää

Sairaalahoitoon joutui vuonna 2019 kaatumisen seurauksena noin 27 000 yli 65-vuotiasta henkilöä. Arvio tämänhetkisestä lonkkamurtumien lukumäärästä on noin 8000 murtumaa/ vuosi, ja väestön ikärakenteen muuttuessa yhä ikääntyneempään suuntaan myös lonkkamurtumien määrä on kasvussa. Yhden lonkkamurtuman hoidon välittömät kustannukset ovat noin 25 000–30 000 €, joten kaatumistapaturmien merkitys on suuri yksilötason lisäksi myös yhteiskunnallisesti. Kaatumisten ja kaatumistapaturmien voidaankin sanoa olevan jo kansanterveysongelma. Kaatumisista seuraavien vammojen hoidosta aiheutuu toiseksi eniten hoitojaksoja erikoissairaanhoidossa, ja kolmanneksi eniten perusterveydenhuollon hoivaosastoilla. Vammojen, inhimillisen kärsimyksen ja kustannusten kautta kaatumiset vaikuttavat yksilön ja hänen läheistensä elämään kauan.

Hyvinvointialueiden ja kuntien on mahdollista saada valtion lisärahoitusta HYTE-kertoimen indikaattorien perusteella. Eräs prosessi-indikaattoreista on yli 65-vuotiaiden lonkkamurtumien määrän väheneminen. Esimerkiksi Etelä-Karjalan hyvinvointialue (EKHVA) noudatti vuosina 2021–2023 tehostetusti kaatumisten ehkäisyn moniammatillisia ja verkostollisia toimia Ikäystävällinen Etelä-Karjala hankkeessa, ja tämän terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen hankkeen jälkeen havaittiin lonkkamurtumien määrän pudonneen 11 % edeltävään vuoteen nähden. Kustannussäästöä Etelä-Karjalassa syntyi noin 1,1 milj. euroa. 

Miten kaatumisten ehkäisyä toteutetaan?

Kaatumiset yleistyvät ikääntyessä. Yli 65-vuotiaista joka kolmas kaatuu kerran vuodessa, yli 80-vuotiaista jo joka toinen. Aiempi kaatuminen altistaa myös seuraavalle. Ihmisen normaaliin ikääntymiseen kaatumiset eivät kuitenkaan kuulu, ja kaatumisvaaran selvittelyn tulisi kuulua sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Sosiaali- ja terveysministeriön laatimassa Turvallisesti kaiken ikää- ohjelmassa määritellään tavoitteet, joilla pyritään vähentämään 65-vuotta täyttäneiden henkilöiden kuolleisuutta ja sairaalahoitojaksoja kaatumisiin ja putoamisiin liittyen. Edellä mainittuihin tavoitteisiin luetaan, että ikääntynyt ja hänen läheisensä osaavat itse ehkäistä kaatumisia, ammattilaisilla on käytössään näyttöön perustuvat kaatumisten estämisen toimintakäytännöt, sosiaali- ja terveydenhuollon opiskelijat saavat opintojensa aikana riittävät perustiedot- ja taidot kaatumisten ehkäisystä sekä se, että kuntien ja hyvinvointialueiden hyvinvointijohtamisessa huomioidaan kaatumisten ehkäisy yhdenvertaisten ja tasalaatuisten hoito-, palvelu- ja kuntoutusketjujen muodossa.

Kaatumisten ehkäisyn kansainväliset suositukset on vuonna 2022 päivitetty vastaamaan uusinta tieteellistä näyttöä. Suomeen sopivaksi ohjeistuksen on sovittanut UKK-instituutin asiantuntijatyöryhmä. Uusi päivitetty suositus syventää ja täydentää aiempia ohjeita. Suosituksissa painottuvat systemaattinen kaatumisista kysyminen, yksilöllisten riskitekijöiden tunnistaminen sekä ennaltaehkäisevät toimet kaikissa sosiaali-, terveys ja pelastustoimen palveluissa. Suositus- ja toimenpide-ehdotukset nostavat esiin 12 kohtaa kaatumisriskissä olevan ikääntyneen löytämiseksi ja toimenpiteiden kohdentamiseksi, esimerkiksi kävelyn ja tasapainon arviointi, monilääkityksen arviointi, sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksien arviointi, yksilöllisen liikuntaharjoittelun ylläpito, sairaala- ja hoivapalveluiden kaatumisten seuranta ja arviointi, kognition arviointi, moniammatilliset arviot ja interventiot ja kaatumisista rutiininomaisesti kysyminen.

Yksinkertaisin tapa kaatumisvaarassa oleva henkilön tunnistamiseen onkin kysyä ”oletteko kaatuneet viimeisen vuoden aikana”. Tämän kysymyksen käyttöönottoa suositellaan kaikkiin sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköihin. Tunnistamisen avuksi on lisäksi kehitetty erilaisia lyhyitä arviointimittareita. Niiden käyttö tekee työstä systemaattisempaa sekä tehostaa kaatumisvaaran tunnistamista.

Kaatumisvaaran tunnistamisen merkitys ymmärretään hyvin

Kehittämistyön kyselytutkimuksessa kävi ilmi, että Satakunnassa yhtenäistä toimintamallia kaatumisen ehkäisyyn ei toistaiseksi ole. Kaatumisen ehkäisyn merkitys tunnistettiin kuitenkin laajasti vastaajien joukossa, ja valmius sekä halukkuus toimintamallin käyttöönottoon löytyi jokaisen vastaajan yksiköstä. Mallin käyttöönotossa toivottiin vielä laajasti lisäkoulutusta. Yhtenäisen Satakunnan oman toimintamallin luomiseksi tarvitaan vielä työryhmä ja verkosto, joka kokoontuu säännöllisesti päivittämään kaatumisen ehkäisyn toimenpiteiden ja henkilökunnan osaamiseen tähtäävää koulutuksen tilannetta.

Tämän artikkelin opinnäytetyö on luettavissa Theseuksessa. https://www.theseus.fi/handle/10024/870006. Artikkeli on osa arvokas vanhuus -tutkimusryhmän julkaisuja.

Artikkelikuva: FREEP!K

Lähteet:

Edgren, J.; Karinkanta, S.; Sihvonen, S. & Havulinna, S. 2023. Tasapainon hallinta ja harjoittaminen sekä kaatumisten ehkäisy. Teoksessa Kokko, K.; Rantanen, K.; Sipilä, S. & Viljanen, A. (toim.) Gerontologia. 5.–6. painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.

Etelä-Karjalan hyvinvointialue EKHVA. 2024. Ikäystävällinen Etelä-Karjala kärkiohjelma jatkaa kaatumisen ehkäisyn työtä. Viitattu 19.10.24. https://www.ekhva.fi/2024/02/ikaystavallinen-etela-karjala-karkiohjelma-jatkaa-kaatumisen-ehkaisyn-yhteista-tyota/

Lonkkamurtuma. Käypä hoito- suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Ortopediyhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen lääkäriseura Duodecim, 2016. https://www.kaypahoito.fi/hoi50040

Sosiaali- ja terveysministeriö STM 2020. Turvallisesti kaiken ikää: Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyn ohjelma 2021–2030 sekä selvitys kustannuksista. Viitattu 18.9.2024. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162537  

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL 2024. HYTE-kerroin- kannustin hyvinvointialueille. Viitattu 17.9.2024. https://thl.fi/aiheet/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/hyvinvointijohtaminen/alueellinen-hyvinvointijohtaminen/hyte-kerroin-kannustin-hyvinvointialueille#Lains%C3%A4%C3%A4d%C3%A4nt%C3%B6

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL 2024. Kaatumiset ja putoamiset. Viitattu 17.9.2024. https://thl.fi/aiheet/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/turvallisuuden-edistaminen/tapaturmien-ehkaisy/tapaturmat-suomessa/kaatumiset-ja-putoamiset

UKK-instituutti 2023. Kaatumisten ehkäisy ammattilaisille. Viitattu 21.9.2024. https://ukkinstituutti.fi/liikkumisen-turvallisuus/kaatumisten-ehkaisy-ammattilaisille/

UKK-instituutti. 2024. Maailmanlaajuiset suositukset kaatumisten ehkäisyyn. Viitattu 4.10.2024. https://ukkinstituutti.fi/liikkumisen-turvallisuus/kaatumisten-ehkaisy-ammattilaisille/maailmanlaajuiset-suositukset-kaatumisten-ehkaisyyn/