Kiertotalous – Missä mennään Raision kaupungilla?
Kiertotalous perustuu ajatukseen, jossa resurssit pidetään käytössä mahdollisimman pitkään. Maapallon kantokyky ei kestä nykyisen kaltaista kulutusta luonnonvarojen vähentyessä, joten toimenpiteisiin on ryhdyttävä nyt. Kiertotalouden periaatteiden sisällyttäminen Raision kaupungin perustoimintaan toimii esimerkkinä kaupunkilaisille ja mahdollistaa kaupunkilaisten osallistumisen ja osallistamisen kiertotalouteen.
Kiertotaloussiirtymän tilannetta Raision kaupungin sisäisissä käytännöissä selvitettiin suullisilla haastatteluilla. Tarkasteluun otettiin mukaan Raision kaupungin henkilöstöorganisaatiosta kiertotalouteen merkittävimmin liittyvät toimialat. Haastatteluiden perusteella mietittiin käytännönläheisiä kehittämisehdotuksia ja toimenpiteitä.
Raision kaupungin strategiat ja ohjelmat
Raision kaupungin siirtymä kohti kiertotaloutta on huomioitu jo Raision kaupungin kaupunkistrategiassa, johon on poimittu mukaan kiertotalousteemaan liittyviä asioita. Kaupunkistrategiaa tukee Raision kaupungin ympäristöohjelma, jossa osa esitetyistä toimenpiteistä liittyy myös vahvasti kiertotalouteen. Ympäristöohjelmassa esitetyt toimenpiteet jakautuvat jokaiselle kaupungin toimialalle ja monien toimenpiteiden toteuttaminen vaatii poikkihallinnollista yhteistyötä eri toimialojen välillä.
Lainsäädäntörintamalla muutoksia
Kiertotalouden lainsäädäntö tukee resurssitehokkuuden, kierrätyksen ja jätteen vähentämisen edistämistä. Raision kaupungilla on tunnistettu se, että asioiden etenemiseen vaaditaan aikaa ja myös mahdollisesti muutoksia jopa lainsäädäntöön, jotta kiertotaloutta kohti päästään. Monia suuria lakimuutoksia on tulossa ja ne kaikki tulevat osaltaan vaikuttamaan ja vauhdittamaan siirtymää kohti kiertotaloutta. Muutokset lainsäädännöissä vaativat aina perehtymistä, jotta uuden lain tuomat muutokset sisäistetään ja saadaan mahdollisimman nopeasti mukaan päivittäiseen työskentelyyn. Siirtymävaiheen aikana tulisi pyrkiä järjestämään työrauha toimialoille, joita lakimuutokset koskevat.
Vahva tekemisen meininki
Opinnäytetyössä selvitettiin kiertotalouden nykytilannetta Raision kaupungin sisäisissä käytännöissä valitsemalla mukaan henkilöstöorganisaatiosta kiertotalouden näkökulmasta merkittävimmät toimialat. Mukaan nykytilanteen selvitykseen valittiin:
- Rakennusvalvontapalvelut
- Maankäyttöpalvelut
- Tilapalvelut
- Digipalvelut
- Viestintäpalvelut
Mukaan valituilta palveluyksiköiltä kysyttiin suullisessa haastattelussa 5 kysymystä liittyen kiertotalouden nykytilaan sisäisissä käytännöissä.
Esitetyt kysymykset olivat seuraavat:
- Hallitusohjelmassa kiertotalous on yksi keskeisistä teemoista, kun tavoitellaan hiilineutraalia Suomea vuoteen 2035 mennessä. Onko kiertotalouden mallia tuotu mielestäsi riittävästi esille ja sitä, miksi julkisella sektorilla on tässä suuri painoarvo?
- Tietoa ja oppaita on paljon saatavilla, kunhan resurssit tämän tiedon etsimiselle ja käytäntöön tuomiselle on mietitty riittäviksi. Olisiko tässä tarvetta ulkopuoliselle tuelle, ajatuksena saada vastauksia esimerkiksi mistä tulisi lähteä liikkeelle tai mitä tulee ottaa huomioon?
- Monissa tulevissa lakimuutoksissa kiertotaloutta tullaan nostamaan ”vahvasti” keskiöön. Onko tuleviin muutoksiin jo alettu miettiä ratkaisuja/toimintatapoja? Esim. kiinteistöjen uudisrakentamisessa/peruskorjauksissa energiatehokkuuden huomioiminen, pientalojen ohjaus hyödyntämään uusiutuvaa ja vähäpäästöisempää energiaa, rakennusmateriaalien kestävyys ja kierrätettävyys, kaavoitus, elektroniikan kierrätettävyys, viestinnän priorisointi?
- Onko julkisella sektorilla käytössä sopivat/riittävät/asiantuntevat resurssit ja työkalut työstämään siirtymistä kiertotaloutta kohti?
- Onko kiertotalouteen siirtymistä jo edistetty omassa toiminnassasi, eli onko periaatteita lähdetty jo viemään osaksi prosesseja, kuten hankintojen määrittelyihin, vähimmäisvaatimuksiin tai laatukriteereihin?
Haastatteluihin osallistui 1–2 henkilöä jokaisesta haastatteluun mukaan valitusta yksiköstä. Lopuksi vielä keskusteltiin kaikkien haastatteluun osallistuneiden yksiköiden kanssa Raision kaupungin yhteisistä pelisäännöistä kiertotalouteen liittyen.
Haastatteluiden yhteenvetona voidaan todeta, että yksiköissä tietämys kiertotaloudesta on erittäin hyvällä tasolla ja asenne kiertotaloussiirtymää kohtaan on positiivinen. Kokonaiskuvaksi haastatteluista jäi mielikuva hyvästä tekemisen meiningistä jokaisessa yksiköissä ja myös yhdessä tekemisestä. Raision kaupunki on melko kompakti organisaatio, jolloin poikkihallinnollinen työskentely on helppoa ja se toteutuukin hyvin, sillä ihmiset tuntevat toisensa.
Haastatteluiden yhteenvetona voidaan todeta, että yksiköissä tietämys kiertotaloudesta on erittäin hyvällä tasolla ja asenne kiertotaloussiirtymää kohtaan on positiivinen
Tärkeimpänä yhteisistä pelisäännöistä esille nousi tarve yhtenäisille ohjeistuksille ja selkeille linjauksille, jotka auttaisivat viemään asioita selkeämmin kohti kiertotaloutta. Henkilöstö on kuitenkin tunnistanut, että voidaan tehdä myös pienempiä asioita, joilla edistetään omalta osalta siirtymää kohti kiertotaloutta. Olemassa olevista ohjeistuksista tulisikin säännöllisesti muistutella henkilökuntaa, jotta ne tulisivat osaksi jokaista työpäivää.
Opinnäytetyö on osa Uudet materiaalit ja prosessit -tutkimusryhmän julkaisuja.
Lähteet:
Hämölä, J. 2024. Raision kaupunki ja kiertotalous – Theseus, Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.
Raision kaupunki, 2024. Julkinen kuvapankki. Raisio.fi-sivusto. Viitattu 30.11.2024. https://raisio.kuvat.fi/kuvat/Julkinen+kuvapankki/Asuminen,+asuinalueet+ja+tontit/