Energian käyttö ja sen vaikutus teollisuudessa

03.11.2022

Mitä energiatehokkuus ja energiansäästö merkitsevät teollisuudelle? Energian tärkeys osoittautuu aiheelliseksi monessa paikassa. Energiaa tarvitaan teollisuudessa merkittävästi, mutta myös yhteiskunnassa, kaupan vaurauden luomisessa sekä henkilökohtaisessa liikkumisessa ja hyvinvoinnissa. Teollisuudessa energian osuus tuotantokustannuksista on merkittävä, jonka myötä energiatehokkuuteen investoiminen on kasvamassa maailmanlaajuisesti. Energiatehokkuuden merkitystä nostaa energiakustannusten kasvu, joka tulee yhä enemmän vaikuttamaan yritysten kannattavuuteen. Tehdyn maailmanlaajuisen tutkimuksen mukaan 90 prosenttia teollisuuden yrityksistä aikoo lisätä panostuksiaan energiatehokkuuteen tulevien viiden vuoden aikana. Tutkimuksessa pidettiin myös energiakustannusten nousua pienimuotoisena uhkana kannattavuudelle.

Energiatehokkuus

Energiakustannusten nousuun ei pystytä vaikuttamaan, mutta energian tehokkaalla käytöllä voidaan vaikuttaa teollisuusyrityksen kilpailukykyyn. Energiatehokkuus ja siihen panostaminen onkin paras tapa ylläpitää yrityksen kannattavuutta energian hinnan noustessa. Energiatehokkuuden edistäminen on osa kansallista ja EU:n energia- ja ilmastopolitiikkaa, jolla pyritään vähentämään palvelujen, suoritteiden ja tuotteiden tuottamiseen tarvittavaa energiamäärää. Energiankäytön tehostamisella on suora vaikutus tuoda yrityksille ja yhteisölle taloudellista hyötyä ja sitä myötä myös vähentää toiminnasta aiheutuvia ympäristöpäästöjä. Energiatehokkuudesta saatuja säästöjä voidaan saada aikaa jopa ilman investointeja. Ilmastonmuutoksen hillitsemisessä on energian käytön tehostamisella keskeinen rooli.

Energian vaikutus ympäristöön

Energian ollessa välttämätön vara, on sen myötä kuitenkin ympäristö suuren kuormituksen alaisena. Energiantuotanto ja kulutus vaikuttaa merkittävästi ympäristöön ilmansaasteiden, kasvihuonekaasujen, maan käytön ja öljyvuotojen muodossa. Kyseisten kuormitusten myötä on energialla edistävä vaikutus ilmastonmuutokseen, luonnon ekosysteemin vahingoittamiseen sekä haitallisesti ihmisten terveyteen. Energian kysyntään valitettavasti vastataan vielä useissa maissa ensisijaisesti fossiilissa polttoaineilla (kaasu, hiili, öljy). Sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitosten sekä teknisten toimenpiteiden kehittymisen myötä on fossiilisten polttoaineiden aiheuttamat päästöt saatu viimeisten vuosikymmenten aikana kuitenkin vähenemään. Fossiilisten polttoaineiden osuus on myös osoittanut laskusuuntaa teollisuuden energiankäytöstä. Uusiutuvan energian osuus on kasvamassa maamme kokonaistuotannosta ja investointeja uusiutuviin energiamuotoihin tuetaan rahallisesti.

Energiansäästö energiakatselmuksen avulla

Eri kohteiden energiankäyttöä ja mahdollista säästöpotentiaalia pystytään jäsentelemään helposti energiakatselmusten pohjalta. Energiakatselmusten avulla pystytään esittämään kustannustehokkaita toimenpide-ehdotuksia tietyissä kohteissa. Katselmuksen pääperiaatteena on ottaa huomioon kaikki yrityksen energiankäyttökohteet, joita ovat muun muassa kaupallinen ja teollinen toiminta, logistiikka ja rakennukset sekä liikenne. Vuonna 2015 voimaan astunut energiatehokkuuslaki on velvoittanut kaikki suuret yritykset tekemään energiakatselmuksen neljän vuoden välein. Energiansäästöstä ja energian järkevästä käytöstä hyötyy kaikki. Järkevä energian käyttö niin kotitalouksissa kuin teollisuudessakin säästävät rahaa ja luonnonvaroja.

Jokainen teollisuudenala yrittää parhaansa energiansäästön maksimoimiseksi ja ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Muutoksia on edesauttanut tiukentunut ympäristölainsäädäntö, energiatehokkuuden kasvaminen sekä teollisuusyritysten vapaaehtoinen osallistuminen erilaisiin järjestelmiin ympäristövaikutuksiaan pienentääkseen.

Lähteet:

Viitanen Sara, 2022. Näytteenvalmistusosaston sulatusuunien energiansäästön optimointi. Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.

Otsikon kuva: Palvelut teollisuudelle. Viitattu 6.10.2022 Teollisuuteen – Palvelut – Evianet Solutions

Tekstin kuva: Energiatehokkuus on vastuunkantoa tulevaisuudesta. Viitattu 6.10.2022. Energiatehokkuus on vastuunkantoa tulevaisuudesta — Tallberg