Virtuaalinen autourheilu – tulevaisuuden moottoriurheilua?

29.12.2023

Vuonna 2020 keväällä COVID-19-pandemian alkaessa perinteisissä moottoriurheilulajeissa jouduttiin toiminnot lähes kokonaan pysäyttämään. Useissa autourheilusarjoissa osakilpailuja ja kokonaisia osakilpailusarjoja peruttiin rajoitusten ja tartuntariskin vuoksi. Virtuaalinen autourheilu oli suosittua jo ennen pandemiaa, mutta olisiko siitä jatkossa jopa kilpailemaan autourheilusta kiinnostuneen kansan huomiosta perinteisen moottoriurheilun kanssa?

Mitä on virtuaalinen autourheilu?

Virtuaalinen autourheilu on kuljettajien kilpailua simulaatio-ohjelman sisällä. Kuljettajat ajavat toisiaan vastaan virtuaalisilla autoilla tietokoneohjelmalla luoduilla radoilla. Käytettävät simulaatiopelit kehittyvät vuosi vuodelta teknologian mukana ja niistä saadaankin entistä tarkempia emuloimaan fysiikan lakeja. Simulaatio-ohjelman eli simulaatiopelin pitää huomioida valtavasti eri asioita luodessaan realistisen ajotuntuman kuljettajalle. Radat ovat LIDAR eli laser-skannattuja, jolloin jokainen kilparadan pinnan muoto ja vaihtelu saadaan lisättyä virtuaaliselle radalle. Auton tekniikan, vaikkapa erinäisten tekijöiden vaikutus auton renkaiden käytökseen eri ajotilanteissa vaatii valtavasti kerättyä dataa ja kehittelyä, jotta auton käytös radalla saataisiin mahdollisimman realistiseksi.

Kilpailu on yhtä kovaa tai jopa kovempaa kuin muissa moottoriurheilun alalajeissa

Virtuaalisella autourheilulla on Suomessa moottoriurheilun Autourheilun kansallisen keskusliiton eli AKK Motorsport ry:n virallinen lajiluokitus. AKK Motorsport ry:n alaisuudessa ajetaan vuosittain Suomen mestaruudesta kolmessa eri kilpailutyypissä. Nämä ovat rata-ajo, ralli ja jokamiesluokka. Tietysti myös kansainvälisellä tasolla kilpaillaan kovaa, maailmanlaajuisesti järjestetään vuosittain lukuisia eri kilpasarjoja eri simulaatiopeleissä. Kolmannen osapuolen järjestäjät järjestävät sarjoja ja turnauksia, joissa palkintojen arvo voi olla jopa kymmeniä tuhansia euroja. Autonvalmistajat haluavat olla myös esillä näissä kilpailuissa ja siksi useat autovalmistajat sponsoroivatkin eri tiimejä virtuaalisissa kilpailuissa. Virtuaalinen autourheilu on huomattavasti halvempaa kuin perinteinen autourheilu. Vaikka hyvät välineet ovat virtuaaliurheilussakin suhteellisen kalliita, jää niiden hankintahinta silti murto-osaan kilpailukykyisen oikean kilpa-auton, huoltokaluston ja henkilökunnan hankintahintaan verrattuna. Virtuaalisen autourheilun aloittaminen on huomattavan helppoa, kaikki kuljettajat ovat lähtökohtaisesti samanarvoisessa asemassa eikä esimerkiksi rahallakaan pysty ostamaan itselleen parempaa virtuaalista kilpa-autoa tai enemmän testiaikaa.

Virtuaalisen autourheilun huipulla kilpailu on jopa kovempaa kuin muissa perinteisen moottoriurheilun lajeissa. Samaa mieltä tuntuu olevan myös moninkertainen F1-mestari Max Verstappen. Verstappen on erittäin intohimoinen kilpailija myös virtuaalisilla radoilla. Haastattelussa hän kehui muita virtuaalisen autourheilun huippukuljettajia heidän ajotaidoistaan. Verstappen nosti esiin myös kiinnostavan huomion virtuaalisen autourheilun ja Formula 1:n välillä:

”On mielenkiintoista nähdä heidän ajavan simulaattorissa. Heillä ei ole kokemusta oikealla autolla kilpailusta, mutta silti kun katsoo miten he jarruttavat ja hallitsevat autoa, se vain näyttää siltä kuin sen kuuluisikin.” (Maher 2022.)

Tämä viittaa siihen, että simulaattoriohjelmat ovat onnistuneet luomaan realistisen simulaatiopelin. On olemassa myös kuljettajia, jotka ovat siirtyneet virtuaalisesta autourheilusta perinteiseen moottoriurheiluun ja ovat hyvin lyhyen totuttautumisen jälkeen olleet varteenotettavan nopeita kilpa-ajajia.

Virtuaalisen autourheilun tulevaisuus

COVID-19 pandemian päätyttyä virtuaalinen autourheilu muiden elektronisen urheilun lajien rinnalla joutui eräänlaiseen taantumaan.  Kuljettajat, tiimit ja sponsorit palasivat takaisin fyysisille kilparadoille ja simulaattoripelien käyttäjäluvut palasivat lähemmäksi aikaa ennen pandemiaa. Virtuaalisella autourheilulla on kuitenkin valoisa tulevaisuus. Ympäristöarvot ja ilmastonmuutoksen hidastaminen on asioita, joita pidetään tärkeämpinä päivä päivältä. Moottoriurheilukin tuottaa osaltaan ei-toivottuja päästöjä, mutta virtuaalinen autourheilu on käytännössä päästötöntä. Onkin kiinnostavaa nähdä, miten virtuaalisen autourheilun asema kehittyy moottoriurheilun alalajina tulevien vuosien aikana.

Lähteet

Rinne, O. 2023. Virtuaalisen autourheilun tekniikkaa – Theseus, Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.

Maher, T. 2022. How Verstappen uses sim racing to become a better driver. racingnews365. Viitattu 30.12.2023.