
Ilmoitusvelvollisuuden heikko tuntemus uhkaa paloturvallisuutta
Palokuormien muodostuminen esimerkiksi syrjäytyneiden ja toimintakyvyltään heikentyneiden henkilöiden keskuudessa on yleistä. Palokuolemia on mahdollista välttää, jos…
Palokuormien muodostuminen esimerkiksi syrjäytyneiden ja toimintakyvyltään heikentyneiden henkilöiden keskuudessa on yleistä. Palokuolemia on mahdollista välttää, jos…
Opinnäytetyössä tehtiin kvalitatiivista tutkimuksista puolistrukturoitujen haastatteluiden ja teemachat-keskustelun avulla. Saatujen tutkimustulosten pohjalta luotiin A-klinikkasäätiön Lasinen…
Subjektiivinen hyvinvointi eli hyvinvoinnin kokemus mm. Frank Martelan ja Kennon Sheldonin (2019) mukaan kuvaa nimensä…
Pienituloisia ohjaavien sosiaalialan ohjaajien palvelutuntemuksessa on puutteita. Asiakkaiden toiveena olisi yhden pysähdyksen taktiikkaa, josta apua…
Turun ammattikorkeakoulun keväällä 2024 tehdyssä kehittämistyön opinnäytetyössä suunnittelimme ja toteutimme toiminnallisen tapahtumapäivän talliympäristössä. Aiheen valinnassa…
Lastensuojelun sijaishuollon laatukriteereiden mukaan sijaishuoltopaikassa lapsen tulee saada tukea kasvuunsa ja kehitykseensä, sijaishuoltopaikassa on oltava…
Opinnäytetyössä haluttiin selvittää Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden motiiveja hakeutua alan koulutukseen sekä siihen liittyviä taustatekijöitä. Kyseisestä…
Päihteidenkäyttäjien läheisten on vaikeaa saada tukea, ja siksi monet perustavatkin tukiryhmänsä itse – Millä tavoin…
Naisten kokemat masennusoireet olivat selvemmät ja mielialakyselyn pisteet korkeammat kuin miesten sekä päihdekuntoutuksen alkaessa että…
Usea päihdeongelmainen on masentunut ja itsetuhoinen, ja moni masentunut ja itsetuhoinen käyttää paljon päihteitä. Turun…
Tekoälyn nopea kehitys tuo mukanaan uusia haasteita ja mahdollisuuksia, jotka vaativat uudenlaista osaamista niin lapsilta…
Syksyllä 2023 tehdyn opinnäytetyön avulla pyrittiin saamaan ajankohtaista tietoa koulun ja lastensuojelun välisestä yhteistyöstä sekä…