Vuorovaikutus on radiotuottajan ja -juontajan tärkein työkalu
Radiojuontajan ja -tuottajan välisen vuorovaikutuksen kulmakiviä ovat luottamus, avoimuus ja toisen osapuolen kunnioittaminen. Tutkimuksen mukaan suurimmat ristiriidat syntyvät sukupolvieroista, huonosta päivästä tai väärinymmärryksistä.
Radiotuottajan ja -juontajan välistä vuorovaikutusta ei ole aikaisemmin tutkittu. Juuri julkaistu Miten syntyy onnistunut vuorovaikutus radiotuottajan ja juontajan välillä? -opinnäytetyö käsittelee nyt tarkemmin aihetta ja osoittaa, että vuorovaikutuksen tarkastelulle on tarvetta radiokentällä. Opinnäytetyöhön haastateltiin kolmen suurimman radion tuottajia. Mukaan tutkimukseen valikoituivat radio NRJ, Suomipop sekä YleX.
Tutkimuksessa selvisi, että vaikka tuottajalla on suuri vaikutus radio-ohjelman onnistumiseen, isoin päätösvalta on kuitenkin itse radiojuontajalla, koska ohjelmaa tehdään usein juontajan nimellä ja kasvoilla. Tuottaja voi kuitenkin antaa vinkkejä ja pohdiskella ideoita yhdessä juontajan kanssa.
Palautteen antaminen on tärkeää. On taitolaji osata käsitellä juontajia oikein sekä antaa palautetta rakentavasti niin, ettei toinen muserru. (Kangasluoma, A., haastattelu 9.10. 2024.) Tämän vuoksi tuottajan on hyvä keskustella juontajan kanssa etukäteen siitä, miten hän toivoo palautetta annettavan. Palautteen antamisen tapoja on hyvin erilaisia, joten on tärkeää, että jokainen löytää itselleen mieluisan tavan.
Viesteillä tapahtuva kommunikaatio lisää haastetta
Opinnäytetyötä varten tehdyn tutkimuksen mukaan juontajan ja tuottajan välinen kommunikaatio ei aina suju ongelmitta. Tuottajien mukaan suurimmat kommunikaatio-ongelmat syntyvät väärinkäsityksistä, sukupolvieroista tai huonosta päivästä. YleX:n tuottaja Sanni Pärssinen muistuttaa, että radiotyössäkin on erilaisia ihmissuhteita. Välillä joillakin on huonoja päiviä.
-Kun viestitellään niin voi tulla väärinymmärryksiä, mutta kun niitä tulee, täytyy vaan puhua ja selvittää asiat, Pärssinen toteaa.
Tutkimuksen mukaan kommunikaation haasteita lisää myös se, että radiossa työskentelee paljon freelancereita. Tuottaja ei välttämättä kohtaa heitä päivittäin, jolloin kommunikoidaan viestitellen. Silloin voi helposti syntyä väärinymmärryksiä. Työpaikka ei voi tarjota freelancereille kaikkia tarvittavia työvälineitä, kuten esimerkiksi työpuhelinta. Tällaisessa tilanteessa voi Suomipopin tuottaja Alina Kangasluoman mukaan tulla ongelmia.
-Sisäinen viesti hakee koko ajan muotoaan. Työsähköpostit täytyy lukea koneelta, koska emme voi vaatia lataamaan omaan puhelimeen mitään sovelluksia. Nykyaikana melkein kaikki tapahtuu puhelimen välityksellä, joten tämä on pieni haaste, Kangasluoma kertoo.
Hyvä vuorovaikutus kuuluu kaikessa tekemisessä
Tutkimus kuitenkin osoittaa sen, että kaikista tärkeimmät työkalut tuottajan ja juontajan välisessä vuorovaikutuksessa ovat avoin kommunikaatio ja luottamus. Ilman rehellistä keskusteluyhteyttä on haastavaa toimia työparina. Kuuntelija voi kuulla radion välityksellä, onko juontajalla hyvä vai huono päivä.
On tärkeää, että juontajalla ja tuottajalla on tiimissä keskenään hyvä olla ja he tulevat hyvin toimeen keskenään. Juontaja ja tuottaja tekevät tiivistä yhteistyötä, joten hyvä suhde näkyy ja kuuluu kaikessa tekemisessä. Kun juontaja ja tuottaja viihtyvät työsuhteessa, myös ohjelma toimii hyvin.
On tärkeää, että tuottaja ei kaada omaa stressiään muiden tekijöiden harteille. Iso osa tuottajan työtä on luoda muille tiimin jäsenille mahdollisimman hyvät työskentelyolosuhteet. Tuottajan täytyy luoda positiivista ilmapiiriä, vaikka vähän väsyttäisi ja stressaisi. (Järvenpää 2014, 39.)
-Me emme koskaan lähde töistä ovet paukkuen pois. Ei aina olla samaa mieltä asioista, mutta sitten keskustellaan. Usein, kun keskustelemme asioista, löydämme toisiltamme uusia tapoja ajatella. Vaikka me kaikki kolme olemme räiskyviä persoonia, niin ei räiskytä koskaan toisillemme, NRJ:n aamun tuottaja Nea Kärkkäinen kertoo.
Opinnäytetyöstä selviää, että kaikilla kolmella tuottajalla ovat yhteneväiset näkemykset siitä, että ilman keskusteluyhteyttä ja yhteistä päämäärää ei voi toimia juontaja-tuottajaparina. Juontajan ei kannata olettaa, mitä tuottajan kuuluisi tehdä tai toisinpäin, vaan yhteisistä tavoitteista on hyvä keskustella ennen kuin ryhtyy työskentelemään yhdessä.
Tämän artikkelin aiheena oleva opinnäytetyö julkaistaan Theseuksessa joulukuussa 2024. Opinnäytetyön kirjoittaja on Niko Kettunen.
Lähteet:
Järvenpää, R.2014. Mitä tuottaja (M)ärisee? – Luovan ja teknisen osaamisen suhde tuottajan työhön. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/80468/Jarvenpaa_Reetta.pdf?sequence=3