Mistä sitä muovia oikein päätyy suuhumme?

15.12.2023

Muistatko vielä uutiset WWF:n tilaamasta, Newcastlen yliopiston tutkimukseen perustuvasta raportista, jonka mukaan me ihmiset syömme pankkikortin verran mikromuovia joka viikko?

Tutkimuksen tulokset julkaistiin vuonna 2019, josta lähtien tämä pankkikorttimyytti on vahvistanut asemaansa. Olet ehkä törmännyt siihen pubivisan kysymyslistalla, tai muovitonta elämää elävän sisällöntuottajan videolla. Pankkikortillinen annos muovia viikossa kuulostaa hurjan suurelta määrältä. Onneksi vuoden 2019 jälkeen tutkimuksia on jatkettu, ja WWF:n v. 2023 julkaiseman artikkelin mukaan todellinen määrä saattaakin olla paljon pienempi.

Uudet tulokset eivät silti tarkoita, etteikö mikromuovi olisi ongelma, johon törmätään Mariaanien haudassa asti. Mikromuovia löytyy vesistöistä sekä niiden eliöistä ja jopa ihmisen verestä, keuhkoista sekä istukoista. Suomen ympäristökeskuksen mukaan erityisesti pienet lapset ovat riskiryhmä, sillä lasten ulosteista otetuissa näytteissä on havaittu huomattavia määriä mikromuovia.

Mistä sitä muovia oikein päätyy suuhumme?

On helppoa ymmärtää, että välttämällä muovisten astioiden, aterimien ja pakkauksien käyttöä, välttyy myös syömästä niistä irtoavia partikkeleja. Mikromuovia ja erilaisia polymeerejä kuitenkin löytyy myös tuotteista, joissa niitä ei ajattelisi olevan. Pienen pieniä muovipartikkeleja on hedelmissä, merenelävissä, juomavedessä ja jopa hengittämässämme ilmassa.

Jopa hammastahnassa saattaa olla mikromuovia, mutta onneksi siihen voi saada osviittaa lukemalla tuotteen ainesosaluettelon huolellisesti. Hammaslääkäri Salli Salminen kävi läpi 20 hammastahnaa, jotka ovat saatavilla suomalaisissa kaupoissa ja apteekeissa. Blogissaan hän kertoo törmänneensä tutkimuksensa myötä ensimmäistä kertaa polymeereihin, eli nestemäiseen muoviin. Polymeerien avulla voidaan parantaa materiaalin tai tuotteen koostumusta. Usein niitä hyödynnetään esimerkiksi erilaisissa pinnoitteissa ja maaleissa, tai vaikkapa muovailuvahassa. Ei siis ole ihme, jos yllätyit kuultuasi polymeerejä olevan hammastahnan seassa.

Salmisen mukaan hänen tutkimistaan 20:sta hammastahnasta kuusi sisälsi nestemäistä muovia
ja oli kahta polymeeria: carbomeria eli polyakryylihappoa tai PVP:tä eli polyvinyylipyrrolidonia, tai jotain polymeerijohdannaista eli PEG:tä. Kaikkien on todettu olevan ihmiselle turvallisia, eli sen puolesta ei tarvitse hätäillä. Erityisesti PEG:t ovat kuitenkin haasteellisia, koska osa niistä saattaa vetää puoleensa erilaisia haitallisia aineita.

Jos haluat lukea lisää Salli Salmisen kotitutkimuksesta, löydät linkin hänen blogiinsa alhaalla olevasta listasta.

Aihe blogitekstille on saatu Turun ammattikorkeakoulun LIFE ChemBee -hankkeelta. EU:n LIFE-ohjelman osarahoittamassa LIFE ChemBee -hankkeessa keskitytään arjen haitallisten kemikaalien aiheuttamiin riskeihin ja niiden vähentämiseen. Hankkeen tavoitteena Suomessa on Helsingin kaupungin sekä muiden Suomen ekotukiorganisaatioiden ekotukihenkilöiden kemikaaliosaamisen kasvattaminen sekä haitallisten kemikaalien vähentäminen työpaikalla. Projektissa tuotetaan ekotukihenkilöille koulutusta ja materiaaleja liittyen haitallisiin kemikaaleihin ja niiden vähentämiseen työpaikalla. Materiaaleihin sekä Kemikaaliviisas työympäristö -työkaluun voit tutustua osoitteessa turkuamk.fi/kemikaalikoulutus.

Lue lisää blogitekstissä mainituista artikkeleista:

WWF: Tutkimus – Mikromuovia päätyy ihmisten elimistöön pankkikortin verran viikossa
https://wwf.fi/uutiset/2019/06/tutkimus-mikromuovia-paatyy-ihmisten-elimistoon-pankkikortin-verran-viikossa/

Tieteen Kuvalehti: Tutkijat: Näin muovi pääsee elimistöösi
https://tieku.fi/terveys/tutkijat-nain-muovi-paasee-elimistoosi

University of Eastern Finland: Mikromuoveja löytyy kaikkialta vesistöissä, määrät vesieliöissä ja kaloissa vaihtelevat
https://www.uef.fi/fi/artikkeli/mikromuoveja-loytyy-kaikkialta-vesistoissa-maarat-vesielioissa-ja-kaloissa-vaihtelevat

Suomen Ympäristökeskus (Syke): Hyvä paha muovi
https://www.ymparisto.fi/fi/kestava-arki/hyva-paha-muovi

Salli Salminen: Äitini kysyi, että missä hammastahnassa ei ole muovia?
https://hammaspaikka.com/missa-hammastahnassa-ei-ole-muovia/