Rantojen riesasta tulevaisuuden energiateollisuuden tueksi
Kiinteitä biopolttoaineita hyödyntävät lämpölaitokset tulevat tulevaisuudessa kohtaamaan haasteita metsätalouteen kohdistuvien rajoitteiden, ympäristöpaineiden sekä polttoaineen hinnan nousun seurauksena. Näille laitoksille tulee nopeasti ajankohtaiseksi yrittää löytää uusia tapoja tehostaa toimintaansa sekä nostaa taloudellista kannattavuuttaan ja ekologisuuttaan.
Suomen lukuisien järvien sekä Itämeren rannikoilta löytyy hämmästyttävän suuret määrät rivakasti uusiutuvaa luonnonvaraa, joka poistamatta jätettynä tuottaa suurta haittaa ja epämukavuutta sekä luonnolle, että ihmiselle. Järviruoko on massiivisissa keskittymissä elävä kasvi, joka viihtyy rannoilla ja matalissa vesistöissä, kasvattaen umpeen niin rannikoita kuin venereittejäkin. Ruovikoiden kausittainen niittäminen on hyvä tapa esimerkiksi ehostaa rannikoita viihtyisämmäksi ihmiselle, sekä parantaa niiden viihtyvyyttä rannikoilla pesiville muuttolinnuille. Niittäminen myös poistaa ruokojen sitomia ravinteita pois vesistöistä, mikä hidastaa vesistöjen rehevöitymistä (Kettula, 2023).
Rannikoilta poistettu järviruoko on oikein käsiteltynä soveltuvaa kestäväksi bioenergiaksi alati kallistuvaa puuhaketta polttaville lämpölaitoksille.
Rannikoilta poistettu järviruoko on oikein käsiteltynä soveltuvaa kestäväksi bioenergiaksi alati kallistuvaa puuhaketta polttaville lämpölaitoksille. Ruoko on rakenteeltaan ontto ja ilmava, ja sen energiasisältö sen massaa kohti on samaa luokkaa puuhakkeen kanssa, mikä tekee siitä helposti syttyvää ja nopeasti palavaa. Ruoko ei kuitenkaan sovellu polttoaineeksi yksinään: ruo’on palaminen on niin rivakkaa ja epätasaista, että polttolaitoskattilat eivät saa siitä paljoakaan irti sellaisenaan. Järviruo’on todellinen potentiaali polttolaitoskäytössä avataankin, kun siitä tehtyä silppua sekoitetaan hillitysti muihin polttoaineisiin, esimerkiksi puuhakkeeseen.
Suomessa on paljon biolämpölaitoksia, jotka käyttävät pääpolttoaineenaan metsätalouden sivuvirtoina tuotettua puuhaketta. Hake on monesti koostumukseltaan ja laadultaan hyvinkin epäsäännöllistä ja palamisprosessin aikana sen hyötysuhde, eli kaukolämpöverkkoon tuotettu lämpöenergiamäärä suhteessa polttoaineen todelliseen energiasisältöön jättää usein varaa optimoinnille. Järviruoko on potentiaalinen vastaus juuri tähän haasteeseen: tietyillä suhteilla seostettuina järviruoko ja puuhake tukevat toistensa palamista hämmästyttävän hyvin. Hakkeeseen sekoitettu ruoko tehostaa puuhakkeen palamista ja nostaa palamisprosessin hyötysuhdetta huomattavasti (Moisalo, 2011).
Ruokotalouteen kuitenkin liittyy vielä lukuisia haasteita, jotka estävät ruokojen laajamittaisen hyödyntämisen polttoaineena. Näistä yksi on esimerkiksi niittojen hallinnollinen monimutkaisuus: pelkästään niittolupien hankinta ruokotaloudessa on paljon työvoimaa ja resursseja sitova prosessi. Ruovikot sijaitsevat usein usean eri maanomistajan alueilla, eikä niitä voida tehokkaasti niittää ellei tarpeeksi monelta maanomistajalta saada suostumusta. Prosessista tulee huomattavasti mutkikkaampi, jos maanomistajana on yksityishenkilön sijasta esimerkiksi osuuskunta. Luvanhankintaprosessi on toistettava jokaisen kiinteistöpalstan kohdalla, jonka alueella niittoja halutaan suorittaa (Kettula, 2023).
Ruo’on hinta on myös suuri kompastuskivi ruokojen polttolaitoskäytössä: ruokojen niittäminen, käsittely puuhakkeen kanssa yhteensopivaksi silpuksi, ja kuljettaminen niittopaikalta laitokselle on huomattavasti kalliimpaa kuin pelkän puuhakkeen hankkiminen ja polttaminen. Ruo’on korkean hinnan takia on tärkeää, että polttolaitoksen kattilaan päätyvä polttoaineseos on optimaalinen parhaimman mahdollisen hyödyn saamiseksi. Tämäkin seikka tuottaa omat haasteensa, sillä varsinkaan pieniä biolämpölaitoksia ei ole suunniteltu tukipolttoaineiden hyödyntämiseen. Laitoksille ei ole käytännössä mahdollista itse valmistaa tarpeeksi tarkkaa polttoaineseosta paikan päällä vaan seoksen tulisi olla valmista jo laitokselle tullessaan. Tämä vaatisi erillisen alueen tai toimijan seoksen valmistamiselle, mikä tuottaa lisää välivaiheita logistiikkaketjuun ja lisää kustannuksia.
Vaihtoehtoisesti ruoko voitaisiin syöttää suoraan laitoksen kuljettimille erillisestä säiliöstä, jonka syöttötahti on sidottu pääpolttoaineen kuljettimien tehonohjaukseen. Tämäkään ei ole käytännöllistä sillä se vaatisi merkittäviä muutoksia laitoksen tiloihin sekä suuria investointeja pitkällä takaisinmaksuajalla (Kettula, 2023).
Näiden seikkojen takia järviruo’ot eivät siis näillä näkymin ole vielä tekemässä läpimurtoaan polttoainemarkkinoilla, mutta niiden potentiaali tukipolttoaineena säilyy. On hyvin mahdollista, että tulevaisuudessa tuotantoketjujen kehityksen ja kiinteän biopolttoaineen hinnan nousun seurauksena ruokoenergian hyödyntäminen vielä muuttuu kannattavaksi.
Lähteet
Kettula, K., 2023. Syksyllä niitetyn järviruo’on hyödyntäminen seospolttoaineena paikallisessa energiantuotannossa – Theseus, Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.
Moisalo, M., 2011. Järviruo’on talvilaadun hyödyntäminen paikallisena bioenergiana. Opinnäytetyö.