Yleisilmanvaihdon vaikutus työterveyteen hitsaushallien sisäilmastossa
Hitsaushallien kaikissa hitsausprosesseissa syntyy hitsaushuuruja. Hitsaushuurut heikentävät sisäilmalaatua ja altistavat työntekijät erilaisille terveyshaitoille. Yksi hitsaushuuruille altistumisen hallintakeino on hyvä yleisilmanvaihto. Yleisilmanvaihdon tarkoituksena varmistaa, että työskentelyalueen ilmanlaatu pysyy tavoitteen mukaisena.
Hitsaushallien sisäilmassa on kyse hallissa työskentelevien ihmisten hengitysilmanlaadusta. Hengitysilmanlaadulla on suuri merkitys ihmisen terveydelle, koska oleskelemme noin 90% ajasta sisätiloissa (Sandberg ym. 2016, 56.)
Hitsaushalleissa syntyvät hitsaushuurut heikentävät hallien sisäilmanlaatua ja näin ollen altistavat työntekijät erilaisille terveyshaitoille. Hitsaushuurut koostuvat pääosin metallihuurujen ja kaasujen seoksesta. Hitsaushuurut sisältävät pienhiukkasia, jotka pystyvät kulkeutumaan ihmisen hengitysteihin, aiheuttaen esimerkiksi hengitysteiden ärsytysoireita. Lisäksi kansainvälinen syöväntutkimuslaitos on määritellyt kaikki hitsaushuurut syöpävaarallisiksi. Työntekijöiden työterveyden ja työturvallisuuden varmistamiseksi hitsaushallien sisäilmanlaatuun tulee kiinnittää huomiota.
Epäpuhtauspitoisuuksien hallinta yleisilmanvaihdon avulla
Hitsaushuurille altistumista voidaan vähentää monilla eri keinoilla. Yksi keino on hyvä yleisilmanvaihto. Yleisilmanvaihdolla on suuri merkitys terveelliseen, turvalliseen ja viihtyisään sisäilmaan. Yleisilmanvaihdon tehtävänä on huolehtia yhdessä paikallisilmanvaihdon kanssa siitä, että työskentelyvyöhykkeen epäpuhtauspitoisuudet pysyvät turvallisella tasolla ja ilmanlaatu tavoitteen mukaisena.
Työskentelyvyöhykkeen epäpuhtauspitoisuuksiin voidaan vaikuttaa yleisilmanvaihdon ilmanjakotavalla. Ilmanjakotavalla on merkitystä työntekijöiden viihtyvyyteen sekä koettuun sisäilmanlaatuun. Ilmanjakotavat voidaan jakaa sekoittavaan ja syrjäyttävään.
Syrjäyttävän ilmanjakotavan avulla saadaan aikaan tehokas ilmanvaihto tiloissa, joissa on paljon lämpimiä epäpuhtauslähteitä, kuten hitsaushuuruja. Syrjäyttävän ilmanjakotavan etuna on, että työskentelyalueen epäpuhtauspitoisuus on alhaisempi, koska epäpuhtaudet nousevat hallin yläosaan. Menetelmän tarkoituksena on johtaa alilämpöinen tuloilma hallin alaosasta, josta ilmavirta kulkeutuu kohti hallin yläosaa, jossa sijaitsevat poistoilman päätelaitteet. Epäpuhtaudet liikkuvat lämpökuormien konvektiovirtausten mukana hallin yläosaan. Näin ollen hallin yläosaan muodostuu suuremmat pitoisuudet.
Lisäksi yleisilmanvaihdon avulla tulee varmistaa, että hallissa on riittävä ilmanvaihto. Teollisuushalleille, joissa syntyy paljon epäpuhtauksia, kuten hitsaushuuruja, on määritelty suurimmat ilmanvaihtokertoisuus tarpeet. Hitsaushuurujen hallitsemiseksi yleisilmanvaihdon tulisi taata ilman vaihtuminen 5-10 krt/h. (Työterveyslaitos 2011.) Riittävän ilmanvaihdon avulla voidaan pitää ilmanlaatu tavoitteen mukaisena.
Yleisilmanvaihdon vaikutus työterveyteen
Yleisilmanvaihdolla voidaan vaikuttaa epäpuhtauksien liikkeisiin ja pitoisuuksiin hengitysilmassa. Hitsaushallin yleisilmanvaihdon tehtävänä on varmistaa, että hallin ilma vaihtuu tarpeeksi usein. Riittävän ilmanvaihdon avulla voidaan pitää hitsaushallin ilmanlaatu tavoitteen mukaisena. Lisäksi oikealla ilmanjakotavalla voidaan luoda hitsaushalliin puhdas työskentelyvyöhyke.
Yleisilmanvaihto on tärkeä osa hitsaushuuruille altistumisen hallinnassa sekä työntekijöiden työturvallisuuden ja työterveyden varmistamisessa. Yleisilmanvaihdolla ei voida kuitenkaan poistaa kaikkia hitsaushuuruja, koska sitä ei ole suunniteltu suurien epäpuhtausmäärien poistamiseen. Kohdepoistojen käyttö on välttämätöntä kaikissa kohteissa, joissa epäpuhtausmäärät ovat merkittäviä ja niiden sijainti voidaan paikallistaa. Hitsaushuurujen hallinta pelkän yleisilmanvaihdon avulla on kallista ja tehotonta.
Lähteet
Harju, M. 2024. Hitsaavan tuotannon ilmanlaadun parantaminen : Meyer Turku Oy:n telakan 10-halli – Theseus, Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.
Sandberg, E.; Säteri, J.; Koskela, H. & Kosonen, R. 2016. Sisäilmasto ja ilmastointijärjestelmät, Ilmastointitekniikan osa 1. 2., painos. Forssa: Forssa Print.
Työterveyslaitos 11.10.2011. Terästen hitsaussavun/huurun tavoitetasoperustelumuistio. Viitattu 28.11.2024. Saatavilla: https://www.ttl.fi/teemat/tyoturvallisuus/altistuminen-tyoympariston-haittatekijoille/tyoympariston-tavoitetasot
Kuva: Microsoft Officen kuvapankki