• aggressiivinen potilas
• Aggressio
• ensihoito
• hoitotyö
• työturvallisuus

Ensihoitajien kohtaamat uhka- ja väkivaltatilanteet ovat kasvava ongelma, johon pyritään löytämään ratkaisuja valtakunnallisella tasolla. Kouluttautumista väkivaltaisen ihmisen kohtaamiseen on jo tehostettu monessa organisaatiossa. Ensihoitaja voi omalla toiminnallaan vaikuttaa haastavien vuorovaikutustilanteiden kulkuun, mutta pelkällä empatialla ei koko ongelmaa korjata. 

Suomessa on viime vuosina ensihoidon uhka- ja väkivaltailmoitusten lisääntymisen myötä havahduttu siihen, että aggressiivisten ja väkivaltaisten henkilöiden kohtaamiseen tarvitaan lisää resursseja (Varsinais-Suomen hyvinvointialueen pelastuspalvelut, ensihoidon palveluntuotannon turvallisuuskouluttaja. Henkilökohtainen tiedonanto 1.11.2024).  

Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston keräämien tietojen mukaan ensihoidossa kohdattiin 363 uhka- ja väkivaltatilannetta vuonna 2023. Luku on kaksinkertainen kahteen edelliseen vuoteen verrattuna. (SPAL 2024.) Jopa 90 % ensihoitajista on raporttien mukaan joutunut työssään joko henkisen tai fyysisen väkivallan uhriksi (SPAL 2023; Drew ym. 2024). 

Vaikka suurin osa ensihoitotehtävistä sujuu rauhallisesti, on vaaratilanteisiin aina varauduttava. Uhkaavien tilanteiden selviytymisstrategioita ja de-eskalaatiokeinoja on tärkeää harjoitella ennalta. (Ahto 2021; Drew ym. 2024.) Merkkejä uhasta ja väkivallasta ei kuitenkaan aina voida tietää ennalta, minkä vuoksi ensihoitajien tilannetietoisuus, mukautumiskyky ja de-eskalaatiotaidot ovat tärkeässä roolissa työturvallisuuden kannalta (Rantaeskola ym. 2015, 51; Drew ym. 2024).

Miksi ensihoidossa kohdataan aggressiivisuutta? 

Ensihoitotyötä tehdään vaihtelevissa toimintaympäristöissä, kuten potilaiden kodeissa, liikkuvassa ambulanssissa ja julkisilla paikoilla – ajoittain hyvin vajavaisin esitiedoin (Castrén ym. 2014; Drew ym. 2024). Muusta terveydenhuollosta poikkeavat työympäristöt luovat erityisiä riskejä ja työturvallisuuden haasteita, kuten altistumista aggressiivisuudelle ja väkivallalle (Määttä & Harve-Rytsälä 2021, 15,33; TTK 2025). 

Aggressiivisen käytöksen taustalla voi olla monia erilaisia syitä, ja yksittäisen syyn sijaan taustalla on usein monien vaikeuksien kasautuminen ja purkautuminen (Lagerspetz 1990, 30; Weizmann-Henelius 1997, 18; Rantaeskola ym. 2015, 8). Aggression taustalla saattaa olla taloudellisia vaikeuksia, päihdeongelmia, mielenterveyden häiriöitä, ihmissuhdeongelmia tai syrjäytymistä (Feldman 1980, 13; Weizmann-Henelius 1997, 18; Rantaeskola ym. 2015, 8). Aggressiivisuutta aiheuttavat myös monet eri sairaudet – niin somaattiset kuin psyykkiset – mutta myös esimerkiksi henkilön kokema turhautuminen, ylikuormittuminen, pelko tai tunne siitä, ettei hän voi vaikuttaa omaan tilanteeseensa (Achté ym. 1976, 193; Weizmann-Henelius 1997, 83–85; Rantaeskola ym. 2015, 92–93). 

Epämiellyttävät ärsykkeet johtavat sympaattisen hermoston aktivaatioon, jonka myötä elimistö valmistautuu taistelemaan tai pakenemaan

Aggressiivisen käytöksen laukaisija voi olla oikeastaan mikä vain epämiellyttävä kokemus. Arkisetkin olosuhteet, kuten nälkä, jano, väsymys, kipu, jonottaminen, väentungos, kuumuus, melu tai pahoinvointi lisäävät turhautumisen tunnetta ja aggressiivisen käytöksen riskiä. (Rantaeskola ym. 2015, 9; Drew ym. 2024.) Epämiellyttävät ärsykkeet johtavat tahdosta riippumattoman sympaattisen hermoston aktivaatioon, jonka myötä elimistö valmistautuu taistelemaan tai pakenemaan (Helkama 2010, 243; Drew ym. 2024). 

Sympaattisen hermostoaktivaation vaikutuksia ovat (mukaillen Weizmann-Henelius 1997, 114; Leppäluoto ym. 2015, 399–404): 

• Sydämen sykkeen ja verenpaineen nousu
• Pupillien ja keuhkoputkien laajeneminen
• Hengitystaajuuden nopeutuminen
• Aineenvaihdunnan ja hienerityksen lisääntyminen
• Ääreisverisuonten supistuminen ja veren ohjautuminen sydämeen ja lihasten verisuoniin 

Aggression voi havaita ihmisen kasvoilta, kehon asennoista, tilan käytöstä, ilmeistä ja eleistä sekä puheen sisällöstä, sävystä ja voimakkuudesta. Aggression ilmaisu on yksilöllistä eivätkä alla listatut merkit toteudu jokaisen aggressiivisen henkilön kohdalla. Useimmiten aggressio kuitenkin näkyy yksilölle poikkeavana käytöksenä ja usein yksilö ilmentää monia aggression merkkejä samanaikaisesti. (Weizmann-Henelius 1997, 114; Cacciatore 2007, 30–32; Talonen 2013.) 

Aggression merkkejä ovat (mukaillen Weizmann-Henelius 1997, 114; Talonen 2013; Rantaeskola ym. 2015, 92,131):

• Tilan hallinta, seisominen keskellä tilaa 
• Äänenvoimakkuuden korottaminen  
• Toisen puheen keskeyttäminen 
• Kasvojen värin muuttuminen punaiseksi tai harmaankalpeaksi 
• Huulten kiristyminen ja puristuminen yhteen  
• Hengityksen muuttuminen nopeaksi ja pinnalliseksi  
• Ohimo- ja kaulasuonten pullotus  
• Kasvojen lihasten kiristyminen  
• Pään ja leuan laskeminen alaspäin   
• Olkapäälinjan siirtyminen eteenpäin  
• Käsien puristuminen nyrkkiin  
• Kasvojen, hiusten tai parran sukiminen 
• Levoton liikehdintä 
• Tuijottava katse tai katsekontaktin välttely 
• Hyökkäyskohdan etsiminen ja ympäristön pälyily

Ensihoitajan ja aggressiivisen henkilön vuorovaikutusen taustalla on monia tekijöitä 

Ihminen viestii kaikissa vuorovaikutustilanteissa sanallisesti ja sanattomasti. Sanaton ja sanallinen viesti voivat olla ristiriidassa keskenään, jolloin sanaton viesti on luotettavampi, sillä suuri osa sanattomasta viestinnästä on ei-tahdonalaista. (Feldman 1980, 122; Rantaeskola ym. 2015, 86; Saarenmaa 2025, 17.) Aggressiivisen ihmisen mielentilaa ja aggression tasoa voidaan tulkita luotettavimmin sanattomasta viestinnästä, mutta toisaalta myös ensihoitajan viestintä ja erityisesti sanattoman ja sanallisen viestin yhteneväisyys ovat tärkeässä asemassa (Ball & Lipsedge 1997, 4–7; Weizmann-Henelius 1997, 109–111; Ellonen ym. 2008, 8–9).

Sanaton ja sanallinen viesti voivat olla ristiriidassa keskenään, jolloin sanaton viesti on luotettavampi.

Jos ensihoitaja kertoo potilaalle ymmärtävänsä tätä ja haluavansa olla avuksi, mutta hänen kehonkielensä on sulkeutunut, hän välttää katsekontaktia ja kuulostaa kyllästyneeltä, on potilaan ymmärrettävästi vaikea uskoa kuulemaansa. Tämä sanattoman ja sanallisen viestin ristiriita aiheuttaa epäluottamusta, joka voi haastavassa tilanteessa johtaa tilanteen eskaloitumiseen entisestään. (Ball & Lipsedge 1997, 4–7.)  

Ensihoitajan on hyvä pyrkiä lähestymään tilannetta aggressiivisen henkilön näkökulmasta. 

Ensihoitotyön nopeatempoisuuden ja vaihtelevan toimintaympäristön vuoksi aggressiivisuuteen saatetaan usein suhtautua kapeakatseisesti sen aiheuttamien haasteiden ja mahdollisten vaarojen vuoksi. Ensihoitajan on hyvä pyrkiä lähestymään tilannetta aggressiivisen henkilön näkökulmasta, sillä empatia ja kunnioitus ovat paitsi jokaisen ihmisen perusoikeuksia, myös tilanteen turvallista navigointia edesauttavia tekijöitä. (Feldman, 1980, 124.)  

Ensihoitajan on tärkeää tunnistaa potilaan tarve hallita tilannetta ja joustaa omasta statuksestaan luopumatta kuitenkaan ammattiroolistaan.

Usein ensihoitohenkilöstöön puretun aggression taustalla on jokin aivan muu ongelma, johon henkilö kaipaisi tukea tai apua. Ensihoitotilanteessa potilaan ja ensihoitajan roolit ovat väistämättä epätasapainoiset, sillä ensihoitajalla on organisaationsa tarjoama toimivalta ja tuki ja usein ammattialansa puolesta enemmän tietoa potilaan tilaa koskevista seikoista. Avun pyytäminen voi olla haastavaa, ja potilas saattaa pelätä menettävänsä tilanteen hallinnan ja antavansa ensihoitajalle täyden päätösvallan myöntämällä avun tarpeensa. (Weizmann-Henelius 1997, 83–85; Rantaeskola ym. 2015, 92–93.)

Ensihoitajan on hyvä tunnistaa potilaan tarve hallita tilannetta ja joustaa omasta statuksestaan luopumatta kuitenkaan ammattiroolistaan. Tällöin ensihoitaja saattaa onnistua luomaan paremman kontaktin aggressiiviseen henkilöön ja aggression laantuessa voidaan päästä käsittelemään aggression takana piilevää ongelmaa. (Weizmann-Henelius 1997, 110; Rantaeskola ym. 2015, 92–94.)  

Onko uhka- ja väkivaltaongelman ratkaiseminen ensihoitajien käsissä? 

Uhka- ja väkivaltatilanteiden raportointityökalut organisaatioissa perustuvat tällä hetkellä ensihoitajien tekemiin subjektiivisiin ilmoituksiin. Ilmoituksissa harvemmin kuvataan ensihoitajien omaa toimintaa tai toiminnan vaikutusta tilanteen etenemiseen. Dataa ensihoitajien kyvystä tunnistaa aggression merkit varhaisessa vaiheessa tai tilanteissa käytetyistä vuorovaikutuskeinoista ei juurikaan ole. Raportit herättävät vähintään yhtä monta kysymystä kuin antavat vastausta:  

• Kuinka varhaisessa vaiheessa aggressio tunnistetaan? 
• Kohtaavatko ensihoitajat aggressiivisen henkilön parhaalla mahdollisella tavalla? 
• Onko kohtaamiseen riittävästi henkisiä ja ajallisia resursseja? 
• Miten paljon aiemmat kokemukset vastaavista tilanteista vaikuttavat taustalla ja onko niiden purkamiseen tarvittavia keinoja saatavilla?  

Lopuksi on todettava, että vaikka jokainen aggressiivinen potilas, omainen ja sivullinen kohdattaisiin esimerkillisesti, ei sillä olisi vaikutusta uhka- ja väkivaltatilanteiden esiintyvyyteen. Kenties osassa tilanteista päästäisiin parempiin lopputulemiin, mutta yhteiskunnan polarisaatio painaa vaakakupissa enemmän kuin ensihoitajien vuorovaikutustaidot. Ensihoitajien työssään kohtaamat uhka ja väkivalta ovat ongelmia, joihin ratkaisujen löytäminen tulee vaatimaan huomattavia resursseja ja yhteiskunnallisia muutoksia. Ihmismielen oikkujen ymmärtäminen ja omien vuorovaikutustaitojen kehittäminen saattavat kuitenkin tarjota arkisia työkaluja turvallisempaa huomista odotellessa. 

Artikkeli pohjautuu opinnäytetyöhön: Merla Mimmi & Vainio Saara (2025): Aggression tunnistaminen ja kohtaaminen ensihoitotehtävällä – Ohjevideomateriaalia työturvallisuuden edistämiseksi.

Lähteet:

Achté, K.; Alanen, Y. & Tienari, P. 1976. Psykiatriaa meille kaikille. Porvoo: Werner Söderströmin osakeyhtiö. 

Ahto, R. 2021. Uhkaavan ja aggressiivisen asiakastilanteen riskit ja niiden hallinta. Opinnäytetyö (YAMK). Terveyden edistämisen koulutusohjelma. Satakunnan ammattikorkeakoulu. Viitattu 27.10.2024. Osoitteessa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/497763/AhtoRia.pdf?sequence=2 

Ball, C. & Lipsedge, M. 1997. Approaching mental health problems: Talking and listening to people. Teoksessa Rees, L.; Lipsedge, M & Ball, C. (toim.) Textbook of Psychiatry. Lontoo: Alden Press. 

Cacciatore, R. 2007. Aggression portaat – Opetusmateriaali kouluille. Opetushallitus. Vammalan Kirjapaino Oy. 

Castrén, M.; Helveranta, K.; Kinnunen, A.; Korte, H.; Laurila, K.; Paakkonen, H.; Pousi, J. & Väisänen, O. 2014. Ensihoidon perusteet. 5. painos. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy. 

Drew, P.; Devenish, S. & Tippet, V. 2024. Paramedic occupational violence: A qualitative examination of aggressive behaviour during out-of-hospital care. Viitattu 25.10.2024. Osoitteessa: https://journals.sagepub.com/doi/full/10.1177/27536386241264293 

Ellonen, E.; Hämäläinen, J. & Pulkkanen, J. 2008. Konfliktien kohtaaminen ja rauhoittaminen 1. painos. Helsinki: Työturvallisuuskeskus. 

Feldman, W. 1980. Sairaalapsykologia. 2. painos. Juva: Werner Söderströmin osakeyhtiö. 

Helkama, K.; Myllyniemi, R. & Liebkind, K. 2010. Johdatus sosiaalipsykologiaan. Helsinki: Edita. 

Lagerspetz, K. 1990. Psykologia – Järjen ja tunteen tiede. Helsinki: Tammi. 

Leppäluoto, J.; Kettunen, R.; Rintamäki, H.; Vakkuri, O.; Vierimaa, H. & Lätti, S. 2015. Anatomia ja fysiologia – Rakenteesta toimintaan. Helsinki: SanomaPro. 

Määttä, T. & Harve-Rytsälä, H. 2021. Ensihoitopalvelu. Teoksessa Kuisma, M.; Holmström, P.; Nurmi, J.; Porthan, K. & Puolakka, T. (toim.) Ensihoito. 8. painos. Helsinki: Sanomapro Oy. 14, 15, 33. 

Rantaeskola, S.; Hyyti, J.; Kauppila, J. & Koskelainen, M. 2015. Haastavat asiakastilanteet – väkivalta työssä. Helsinki: Talentum Media Oy. 

Saarenmaa, M. 2025. Sanaton viestintä -materiaalipankki – Sosiaalialan ammatillinen vuorovaikutus. Opinnäytetyö (AMK). Sosiaalialan tutkinto-ohjelma. Satakunnan ammattikorkeakoulu. Viitattu 12.5. Osoitteessa: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202502102590 

SPAL 2023. Ensihoidon uhka- ja väkivaltatilanteissa aiheuttaja on tyypillisesti päihtynyt potilas. Viitattu 3.5.2025. Osoitteessa: Ensihoidon uhka- ja väkivaltatilanteen aiheuttaja on tyypillisesti päihtynyt potilas – SPAL 

SPAL 2024. Väkivallan uhka ambulanssin sisällä kasvoi – Tilasto yllätti ensihoidon asiantuntijat. Viitattu 2.3.2025. Osoitteessa: https://pelastusalan.ammattilainen.fi/vakivallan-uhka-ambulanssin-sisalla-kasvoi-tilasto-yllatti-ensihoidon-asiantuntijat/  

Talonen, J. 2013.” We´ll get you next week!” A Statistical and Descriptive Study of Violent Encounters Based on Video Footage Analysis. A Preliminary Report. Turku. 

TTK 2025. Ensihoito. Viitattu 4.2.2025. Osoitteessa: https://ttk.fi/tyoturvallisuus/toimialakohtaista-tietoa/pelastusala/ensihoito/#Ensihoidon-riski–ja-turvallisuusuhkia 

Weizmann-Henelius, G. 1997. Väkivaltaisen ihmisen kohtaaminen. Tampere: Tammer-Paino Oy.