• ensihoito
• murtuma
• repositio
• sijoiltaanmeno
• toimintaohje

Luksaatio- ja murtumapotilaan hoito koostuu kivunhoidosta, reponoinnista ja immobilisaatiosta eli tuennasta. Ensihoitajan tulee tunnistaa tilanteet, jolloin reponointi jo ensihoitovaiheessa on tarkoituksenmukaista ja toisaalta milloin siitä tulee pidättäytyä. Tämän opinnäytetyön aikana pohdittiin, voisiko hyvinvointialueiden hoito-ohjeissa olla taulukko ensihoitajan päätöksenteon tueksi reponoinnin tarkoituksenmukaisuutta arvioitaessa.

Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyössä käsiteltiin reponointia sairaalan ulkopuolisessa ensihoidossa. Sen tuotoksena syntyi reponointia käsittelevä opetusmateriaali ensihoitajaopiskelijoille. Materiaalissa käydään läpi sijoiltaanmeno- ja murtumapotilaan kivunhoito, reponointi ja tuenta. Opetusmateriaali sisältää selvitykset reponoinnin hyödyistä, haitoista ja riskeistä, ohjeistuksen asianmukaisesta kivunhoidosta sekä kuvia reponointitekniikoista ja -otteista ja immobilisaatiovälineiden käytöstä.

Reponoinnin tarkoituksenmukaisuus ensihoidossa

Ensihoitajan ammattitaitoon kuuluu sijoiltaanmenosta tai murtumasta kärsivän potilaan kokonaisvaltainen hoito. Reponointi on vaativa toimenpide, joka hoitotason ensihoitajan tulee hallita. Oikein ja tarkoituksenmukaisesti toteutettuna se vähentää potilaan kipua ja vamma-alueen turvotusta. Reponointiin liittyy kuitenkin hermo- ja verisuonivaurioiden riski erityisesti nivelten alueella (Castrén ym. 2012, 286, 289).

Reponointia harkittaessa potilaan siitä saaman hyödyn tulee olla mahdollisia haittoja suurempi. Reponointi on aina suoritettava jo ensihoitovaiheessa raajan vitaliteetin eli elinkelpoisuuden ollessa uhattuna. (Peräjoki & Azbel 2021, 628.) Muutoin ensihoitovaiheessa suoritettavan reponoinnin tarkoituksenmukaisuus arvioidaan raajakohtaisesti. Olennaisena osana ensihoitoa on siis ensihoitajan päätös siitä, tuleeko sijoiltaan mennyt tai murtunut raaja reponoida tai tuleeko reponointi jättää sairaalassa tehtäväksi.

Reponointia harkitessaan ensihoitajan tulee ottaa huomioon seuraavat asiat (mukaillen Peräjoki & Azbel 2021, 628):

• missä raajassa sijoiltaanmeno tai murtuma on tapahtunut,
• onko raajan elinkelpoisuus vaarassa,
• reponoinnista koituvat hyödyt ja mahdolliset haitat ja riskit potilaalle,
• kuljetusmatka sairaalaan ja
• ensihoitajan kokemus.

Reponoinnin harjoittelu tapahtuu työelämän oikeissa tilanteissa

Vaikka ensihoitaja osaisi käytännössä toteuttaa reponoinnin, on usein potilaan edun mukaista pidättäytyä siitä ja jättää reponointi sairaalassa tehtäväksi. Turvallinen reponointi voi edellyttää röntgenkuvantamista ennen toimenpidettä. Mikäli jonkin raajan kuvantamista suositeltiin ennen reponointia, ei sen reponoimista voitu ensihoidossa suositella. Joskus reponoinnin onnistuminen vaatii myös kirurgista hoitoa tai syvää anestesiaa sekä lihasrelaksaatiota (Peräjoki & Azbel 2021, 628).

Tällöin potilaan ensihoitoon kuuluu kivunlievitys sekä raajan oikeaoppinen tuenta. Vaikka ensihoitaja osaisi käytännössä reponoinnin toteuttaa, on usein potilaan edun mukaista pidättäytyä siitä ja jättää reponointi sairaalassa tehtäväksi. Tärkeä osa ensihoitajan ammattitaitoa onkin tunnistaa tällaiset tilanteet. Ensihoitajaopiskelija voi koulutuksen aikana opiskella reponointiin liittyvää teoriaa, mutta itse reponoinnin harjoittelu toimenpiteenä jää käytännön työelämään. Tämän vuoksi on tärkeää, että tuore ensihoitaja hallitsee sijoiltaanmeno- ja murtumapotilaan hoitoon liittyvän teorian.

Repositiota koskevat ohjeet, kun raajan vitaliteetti ei ole uhattuna

Opinnäytetyössä käsiteltiin yleisimmät luksaatiot ja murtumien aiheuttamat virheasennot sekä se, tuleeko kyseinen raaja reponoida jo ensihoitovaiheessa vai tuleeko siitä pidättäytyä. Teoriatieto on koottu selkeäksi taulukoksi, josta käy ilmi kunkin raajan kohdalla seuraavat asiat:

• Suorittaako ensihoito reposition, miten?
• Mikäli repositiota ei suoriteta, miksi?
• Millä tuentavälineellä ja miten ensihoito suorittaa immobilisaation?
• Vaatiiko raaja kuvantamisen ennen repositiota?

Kirjallisuuteen pohjaten ensihoitaja reponoi ainoastaan polvilumpion ja nilkan. Lisäksi myös olkapää voidaan reponoida ilman kuvantamista, mikäli potilaan kliininen kuva on selkeä ja taustalla on aikaisempia olkapään eteen ja alas suuntautuneita luksaatioita. Sen sijaan esimerkiksi ranne vaatii sekä kuvantamisen että paikallispuudutuksen onnistuneen reposition suorittamiseksi.

Reponoinnista nimenomaan sairaalan ulkopuolisessa ensihoidossa on vielä niukasti tutkimusta ja kirjallisuutta. Osana opinnäytetyön tuotosta syntyi taulukkoon kootut toimintaohjeet reposition suorittamisesta ensihoidossa. Toimintaohjeita on tarkoitus käyttää materiaalina ensihoitajakoulutuksessa, mutta ne hyödyntävät myös jo työelämässä olevia ensihoitajia. Toistaiseksi vastaavanlaista taulukkoon koottua tietoa ensihoidossa suoritettavasta reponoinnista ei ole saatavilla. Taulukko olisi hyvä ja tarpeellinen lisäys myös hyvinvointialueiden ensihoidon hoito-ohjeisiin.

Lähteet

Ahjotuli H. & Pulkkinen E. 2024. Reponointi sairaalan ulkopuolisessa ensihoidossa – opetusmateriaali Turun ammattikorkeakoulun ensihoitajaopiskelijoille. Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö. Viitattu 7.5.2024. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/853613/Ahjotuli_Pulkkinen.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Castrén, M.; Helveranta, K.; Kinnunen, A.; Korte, H.; Laurila, K.; Paakkonen, H.; Pousi, J. & Väisänen, O. 2012. Ensihoidon perusteet. 5. korjattu painos. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy.

Peräjoki, K. & Azbel, M. 2021. Vammapotilaan tutkiminen ja hoito. Teoksessa Kuisma, M., Holmström, P., Nurmi, J., Porthan, K. & Puolakka, T. Ensihoito. 8., uudistettu painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy, 619–636.