Uskallanko puuttua? Ensihoitajaopiskelijat kohtaavat eettistä ajattelua ja arvoja haastavia tilanteita runsaasti

16.05.2024

Ensihoitajan eettinen osaaminen on olennainen osa laadukkaan hoitotyön toteutusta. Ensihoitotyön luonteeseen kuuluvat hoidon kiireellisyys, arvaamattomat potilastapaukset ja vaatimus nopeasta päätöksenteosta. Nämä luovat työn tekemiseen useita eettisiä ulottuvuuksia. Ensihoitajaopiskelijoiden kohtaamien eettisten ongelmatilanteiden kartoittaminen antoi hyödyllistä tietoa ensihoidon kentällä esiintyvistä arvoihin ja yhteistyöhön liittyvistä haasteista.

Hoitotyön etiikkaa on tutkittu runsaasti kansainvälisesti ja kansallisesti. Nimenomaan ensihoidon näkökulmasta tehtyä tutkimusta on kuitenkin saatavilla niukasti. Ensihoidossa jokainen potilaskontakti on olosuhteiltaan ja vallitsevilta tekijöiltään erilainen, joten ensihoidon toimintaympäristö on eettisen toiminnan kannalta muita hoitotyön ympäristöjä haastavampi kokonaisuus. Siten eettisten ulottuvuuksien hahmottaminen ja niiden asianmukainen käsittely korostuvat. (Erbay 2016.)

Eettisen osaamisen vahvistuminen jo opintojen aikana rakentaa terveydenhoitoalalle opiskelevien ammatillista identiteettiä ja osaamista.

Eettisten ohjeistusten tunteminen ja niiden tuella rakentuva hoitotyön tekijän eettinen osaaminen ovat perustavanlaatuinen osa hoitotyön ammattimaista toteutusta. Eettisen osaamisen huomioiminen ja vahvistuminen jo opintojen aikana rakentavat terveydenhoitoalalle opiskelevien opiskelijoiden ammatillista identiteettiä sekä ammatillista osaamista. Opintoihin sisältyvillä ohjatuilla käytännön harjoitteluilla on merkittävä rooli ammatillisen osaamisen kehittymisen mahdollistajana. Myös organisaation eettinen ilmapiiri ja esihenkilöiden sekä kollegoiden antama tuki ovat oleellisia tekijöitä hoitajan eettisen osaamisen rakentumisessa. (Rannikko, ym. 2020, 9–11.)

Aiemman tutkimuksen mukaan ensihoidossa työskentelevät kaipaavat laajempaa ja yhtenäisempää koulutusta eettisten asioiden käsittelyyn ja kohtaamiseen. Arvoja ja moraalia koskevia ristiriitatilanteita esiintyy työssä päivittäin. (Leino-Kilpi & Välimäki 2014; Fresenius & Koistinen 2015; Erbay 2016; Mentzepoulos ym. 2018; Koskinen ym. 2022; Bruun ym. 2022; Haapamäki 2023; Venesoja 2023.)

Opiskelijat mukana tuomassa uutta tietoa etiikan tutkimukseen

Turun ammattikorkeakoulun ensihoitajaopiskelijoiden keskuudessa suoritettu haastattelututkimus vahvistaa, että ensihoidon työtehtävissä ja toimintakulttuurissa eettisiä tilanteita tulee vastaan usein. Aineistoon sisältyi lukuisia tapauksia, joissa haastateltavat olivat joutuneet pohtimaan tilanteiden oikeellisuutta omasta näkökulmastaan, potilaan näkökulmasta, potilaan omaisten näkökulmasta, muiden osallisten näkökulmasta sekä laajemmin yhteiskunnallisella tasolla.

Haastateltavien omat eettiseen ajatteluun liittyvät vahvuudet sekä ensihoidon koulutuksesta ja työelämästä saadut opit toimivat tärkeinä tekijöinä kohdattujen eettisten tilanteiden käsittelyssä. Vastaavaa tutkimusta ensihoitajaopiskelijoiden kentällä kohtaamista eettisistä ongelmatilanteista ei ole Suomessa aiemmin tehty.

Opinnäytetyö tehtiin tilauksesta EthCo – For Better Ethical Safety   in Future healthcare environments -projektille. Projekti on viiden maan laajuinen ja kestoltaan kolme vuotta, ajoittuen vuosiin 2022–2025. Suomen lisäksi mukana ovat Malta, Ruotsi, Espanja ja Latvia. Projektin tavoitteena on luoda uusia oppimateriaaleja etiikan koulutuksen kehittämiseen ja vahvistaa kattavasti kaikkien alojen terveydenhuollon ammattilaisten eettistä osaamista.

Suurin osa oli kohdannut eettistä pohdintaa vaativia tilanteita suhteessa potilaan itsemääräämisoikeuteen.

Haastatteluun osallistuneista opiskelijoista suurin osa oli kohdannut eettistä pohdintaa vaativia tilanteita suhteessa potilaan itsemääräämisoikeuteen. Haastateltavat kokivat potilaan kieltäytymisen turhauttavana ja kantoivat huolta potilaan hyvinvoinnista. Suostumuksen puutteen koettiin luovan arvoristiriitaa hoitajan kokeman auttamisen halun sekä hoitamisen velvollisuuden ja potilaan itsemääräämisoikeuden välille. Potilaan toiminta- ja ymmärryskyvyn ollessa alentunut hoidosta kieltäytymisen hyväksyminen koettiin erityisen hankalaksi.

Myös potilaan omaisten kanssa jouduttiin ongelmallisiin tilanteisiin, joissa yhden täysin oikean ratkaisun löytäminen koettiin haastavaksi. Esimerkiksi tapaukset, joissa potilaan tila ei täyttänyt ambulanssikuljetuksen kriteereitä, mutta omaiset kuljetusta ponnekkaasti vaativat, aiheuttivat haastateltaville arvoristiriitoihin liittyvää pohdintaa.

Aineistossa rajujakin esimerkkejä eettisistä ongelmatilanteista

Tutkimukseen kerätystä aineistosta ilmeni huolestuttavia seikkoja potilaiden tasa-arvoisesta kohtelusta. Haastateltavat kertoivat tilanteista, joissa potilaan fyysistä koskemattomuutta loukattiin. Tilanteet liittyivät ensihoitajan potilaaseen kohdistaman väkivallan todistamiseen ja poliisin käyttämien voimakeinojen tarpeellisuuteen tahdonvastaiseen hoitoon toimittamisessa.

Opiskelijat myös kertoivat, kuinka hoitajien kielteinen suhtautuminen huumeiden käyttäjiin ja mielenterveyspotilaisiin aiheutti tilanteita, joissa opiskelijat kokivat, että potilaan somaattista ongelmaa vähäteltiin hänen taustansa vuoksi. Myös seksismi sekä avoimen rasistiseksi koettu työilmapiiri nousivat esiin vastauksissa.

Opiskelijat eivät roolinsa vuoksi uskaltaneet puuttua hoitotilanteissa todistamiinsa epäkohtiin.

Opiskelijan rooli työyhteisössä nousi mielenkiintoisella tavalla keskiöön haastateltavien vastauksissa, jotka koskivat tilanteita, joissa he eivät roolinsa vuoksi uskaltaneet puuttua hoitotilanteissa todistamiinsa epäkohtiin tai työyhteisön syrjivään kulttuuriin. Myös omaa eettistä ajattelua haastavat ohjeet koettiin vaikeiksi kyseenalaistaa.

Ensihoidon työympäristössä päivittäin kohdattavat eettiset ongelmatilanteet ovat luonteeltaan erilaisia kuin eettiset haasteet esimerkiksi sairaalaympäristössä. Alalle opiskelevien ja jo alalla työskentelevien ammattilaisten kokemusten kartoittaminen on ensisijaisen tärkeää, kun tavoitteena on laadukas ja tasapuolinen kokonaisvaltainen hoitotyön toteutus.

Lähteet:

Bruun, H.; Milling, L.; Mikkelsen, S. & Huniche, L. 2022. Ethical challenges experienced by prehospital emergency personnel: a practice-based model of analysis. BMC Medical Ethics. Viitattu 08.05.2024.

Erbay, H. 2016. Some Ethical Issues in Prehospital Emergency Medicine. Turkish Journal of Emergency Medicine. Viitattu 08.05.2024. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S2452247316300747?via%3Dihub

Fresenius, O. & Koistinen, T. 2015. Ensihoidon etiikka: ICU competence -projektin virtuaalisen koulutusohjelman sisällön kehittäminen. Turun ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö. Viitattu 07.05.2024. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/100521/Fresenius%20Oskari%20ja%20Koistinen%20Tiia.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Haapamäki, E. 2023. Ensihoitotyön psyykkiseen kuormitukseen liittyvät koulutustarpeet. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö. Viitattu 07.05.2024. https://www.theseus.fi/handle/10024/803320          

Koskinen, R.; Helminen, K.; Koski A.; Malkavaara, M.; Sanerva, P & Sihvo, P. 2022. Modus operandi for ethical action in social and health care in the era of digitalisation. Finnish Journal of EHealth and Ewelfare. Viitattu 08.05.2024. https://doi.org/10.23996/fjhw.113414                 

Mentzepoulos, S.; Slowther, A.; Fritz, Z.; Sandroni C.; Xanthos, T.; Callaway, C.; Perkins, G.; Newcard, C.; Ischaki, E.; Greif, R.; Kompanje, E & Bossaert, L. 2018. Ethical Chellenges in resuscitation. Intensive Care Medicine. Viitattu 08.05.2024. https://link.springer.com/article/10.1007/s00134-018-5202-0

Rannikko, S.; Wiisak, J. & Pajakoski, E. 2020. Kurkistus hoitotyön etiikan maailmaan. Teoksessa Rannikko, S.; Koskenniemi, J. & Leino-Kilpi, H. (toim) 2020. Eettisiä kysymyksiä hoitotyössä ja terveydenhuollossa – Ajatuksia hoitotyön käytäntöön ja tutkimukseen nyt ja tulevaisuudessa. Turun yliopisto.