Pajustako tulevaisuuden ratkaisu turvemaiden hiilensidontaan?
Ilmaston nykyinen lämpenemistahti herättää huolta ja lämpeneminen olisi saatava pysäytettyä. Tämän vuoksi kansallisella ja kansainvälisellä tasolla pyritään löytämään keinoja kasvihuonepäästöjen hillitsemiseen ja hiilidioksidin vähentämiseen ilmakehässä. Euroopan Unioni tavoittelee ilmastoneutraaliutta vuoteen 2050 mennessä ja Suomi hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Suomessa haasteena tavoitteeseen pääsemisessä ovat muun muassa turvetuotannosta poistuneet turvemaat, joille ei ole keksitty yksiselitteistä jatkokäyttöä.
Miksi turvemaan hiilensidontaan on löydettävä ratkaisuja?
Suomen maapinta-alasta noin kolmannes (9,3 miljoonaa hehtaaria) on turvemaata ja tästä alasta 0,8% on turvetuotannossa olevaa maa-alaa. Turvemaiden kasvihuonepäästöt nousevat vuositasolla n. 8,7 miljoonaan tonniin ja 2010-luvulla turvetuotannon päästöt ovat kattaneet 15% Suomen kokonaispäästöistä. Tavoitteena Suomella on puolittaa nykyinen turvetuotanto vuoteen 2030 mennessä. Turvemaiden poistuminen turvetuotannosta tarkoittaa sitä, että muuhun käyttöön vapautuu turvemaata. Turvemaan jatkokäyttöön on ehdotettu toimiksi esimerkiksi kosteikoksi muuttamista, metsitystä ja viljelykäyttöön ottamista. Tällä hetkellä Suomen turvemaasta maatalouden käytössä on 2,8 % ja turvemailla viljelyn kasvihuonepäästöt ovat n. 13,6 % Suomen kokonaispäästöistä.
Turvemaan jatkokäyttö on tärkeää, sillä turpeesta vapautuu hiilidioksidia ilmakehään muokkaamisen aikana ja sen jälkeen. Hiilidioksidin vapautuminen perustuu turpeen kuivumiseen, jolloin turpeeseen sitoutunut hiilidioksidi haihtuu ilmaan yhdessä turpeeseen sitoutuneen veden kanssa. Tätä kuivumista on maataloudessa pyritty estämään turpeen vedenpintaa nostamalla, jolloin turvemaan hiilidioksidipäästöt vähenevät. Ruokavirasto sen sijaan ohjaa istuttamaan nurmea maatalouskäytössä olevalle turvemaalle.
Pajun hyödyntäminen turvemaalla osana maataloustoimintaa
Paju on monipuolinen viljelykasvi, jolla on monia käyttötarkoituksia aina lääketeollisuuden raaka-aineesta energiantuotantoon. Paju on myös optimaalinen materiaali biohiilen tuotantoon huokoisen rakenteensa vuoksi. Pajun hyötynä on, että se on nopeakasvuinen ja menestyy myös kosteassa kasvuympäristössä, jota turvemaa usein on. Tällä hetkellä pajun viljely ei tukien puitteissa ole kannattavaa, sillä muista kasveista maksetaan enemmän tukia ja niiden sadon myynnistä saadaan pajun myyntiä korkeammat tuotot.
Pajulla on kuitenkin paljon hyviä ominaisuuksia hiilensidonnan kannalta. Paju kasvattaa laajan juuriston, jonka avulla se sitoo hiilidioksidia ilmakehästä. Tämä juurakko hajoaa maaperään, jolloin siihen sitoutunut hiilidioksidi jää maahan. Pajun viljelyn loppuessa kannot ovat muokattavaksi osaksi maaperää, jolloin niihin sitoutunut hiilidioksidi sitoutuu maaperään. Paju muutettaessa biohiileksi poistaa hiilidioksidia 1875 hiilidioksidiekvivalenttitonttia hehtaarilta huomioiden kaikki vaiheet istutuksesta biohiilen valmistukseen. Paju myös lisää istutusalueellaan luonnon monimuotoisuutta. Edellä mainittujen ominaisuuksien vuoksi pajun käyttöä osana maataloutta olisi hyvä laajentaa. Yhtenä keinona tähän toimisi pajun kasvattaminen biohiilen valmistamiseksi ja biohiilen käyttäminen maanparannustarkoitukseen. Näin toimittaessa pajun viljelyn tuottoja saataisiin nostettua, sillä biohiili maanparannukseen käytettäessä soveltuu ilmastoyksiköiden myyntiin ja myynnistä saatavista tuotoista kyettäisiin maksamaan palkkiota maanviljelijälle. Näin viljelijä saisi pajusta samat tuotot kuin nurmen viljelystä, joka tekee pajun viljelystä osana maataloustoimintaa houkuttelevampaa.
Pajun kasvattaminen osana maataloustoimintaa vaatii vielä lisätutkimuksia, mutta se näyttäytyy potentiaalisena keinona tulevaisuuden hiilensidontaan turvemailla ja maataloustoiminnan päästöjen vähentämiseen.
Lähde:
Saarinen, H. 2023. Turvemaiden hiilensidonta : mahdollisuudet ja kustannukset – Theseus, Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.
Artikkelin pääkuva: IStock.com
Suokuva: @seblac08 /Pixabay