3D-tulostaminen osana varaosahankintaa

19.05.2025

3D-tulostus ja -skannaus ovat nousseet keskeiseen rooliin tekniikan alalla.  Niiden avulla on historiassa kehitetty muun muassa lääketiedettä, autoteollisuutta ja ilmailua suurin harppauksin, mutta nykypäivänä jopa yksityishenkilöt voivat hyödyntää näitä menetelmiä omissa projekteissaan.

Ensimmäinen 3D-tulostin patentointiin jo 1980-luvulla. Ensimmäiset 3D-tulostuksen menetelmät perustuivat keskitetyllä UV-valolla suoritettuun kovettamiseen, sekä keskitetyllä laser valolla suoritettavaan kerros kerrokselta tapahtuvaan aineen sulattamiseen. Näitä tekniikoita kutsutaan nimillä SLA ja SLM. Näistä jälkimmäinen on paremmin tunnettu nimellä jauhepetimenetelmä.

3D-tulostuksella valmistettujen tuotteiden määrän arvellaan kolminkertaistuvan vuosina 2020–2026. 3D-tulostus mahdollistaa hankalien osien valmistuksen perinteisiin menetelmiin verrattuna huomattavasti nopeammin ja halvemmalla. Se mahdollistaa monessa tilanteessa kevyemmän rakenteen ilman, että kestävyydestä tai muista osalle aseteuista vaatimuksista joudutaan karsia.

Se on löytänyt tiensä myös yhteiskunnallisesti tärkeisiin tehtäviin muun muassa lääketieteen kautta. Potilaiden hoitoa on saatu parannettua esimerkiksi erilaisilla:

  • mittatilaustyönä tehdyillä implanteilla
  • nivelillä
  • sisäelinreplikoilla

 3D-tulostus mahdollistaa myös kriittisten varaosien saatavuuden siellä missä niitä tarvitaan esimerkiksi poikkeusolojen aikana.  

FDM-tulostimet nostivat 3D-tulostamisen 1990-luvulla aivan uudelle tasolle. Materiaalin pursotukseen perustuva tekniikka oli ratkaisevassa asemassa 2010-luvulla, kun tarjonta kasvoi ja hinnat laskivat roimasti. Tästä lähtien tulostin oli hankittavissa kohtuu hintaan myös kotikäyttöön, joka mahdollisti ihmisille aivan uuden keinon toteuttaa omia ideoitaan. Ovet 3D-tulostuksen ihmeelliseen maailmaan avautuivat tämän myötä myös tavallisille kansalaisille.

3D-tulostamisella pidempää käyttöikää käyttötavaralle – tarvitaanko tulevaisuudessa varaosamyymälöitä?

Jokaisesta kotitaloudesta löytyy niitä tuotteita, koneita ja laitteita, jotka ovat periytyneet sukupolvelta toiselle ja joiden avulla on helpotettu arkea jo 80-luvulta lähtien. Vuosien saatossa vain valitettavasti se pieni osa laitetta, joka mahdollisti koko toiminnan, on mennyt rikki, haljennut hävinnyt tai muuten vain liian kulunut. Vanhalle välineelle ei tahdo enää löytää varaosia tavarataloista ja näin ollen tämä kerran niin hyödyllinen laite koristaa enää vain varaston pimeintä nurkkaa.

Onko ratkaisu tähän ongelmaan löytynyt 3D-skannaamisesta ja -tulostamisesta?

3D-skannerin avulla pystytään kopioimaan alkuperäinen osa, jonka jälkeen tiedosto lähetetään tulostimelle. Alkuperäisestä osasta saadut tarkat tiedot ja mitat mahdollistavat sen, että tulostimesta saadaan käteen täysin alkuperäistä vastaava osa. Esimerkiksi kattovalaisimien kuvut tai erilaiset omakotitalojen sokkeliklipsit on helppo uusia 3D-skannaamisen ja -tulostamisen avulla.  

3D-skannaaminen ja tulostaminen kulkevat monessa suhteessa käsi kädessä. Yhdessä ja oikein käytettynä, ne mahdollistavat monen laitteen ja koneen elämän jatkumisen ja tätä kautta esimerkiksi pienentävät hiilijalanjälkeä.