Toimintatavoilla suuri merkitys teollisuuden sähkönkulutukseen

12.06.2026

Tehdashallin sähkönkäyttö on monen tekijän summa. Tässä artikkelissa pohditaan teollisuuden sähkönkulutuksen muodostumista ja miten sitä voisi vähentää. Sähkönsäästö on ollut jo pitkään trendinä nyky-yhteiskunnassa ja siitä on kohdeyrityksen lisäksi hyötyä myös ympäristölle.

Taustaa

Teollisuuden vaikutus Suomen sähkönkulutukseen on huomattava, sillä sen osuus on noin puolet vuosittaisesta sähkönkulutuksesta. Teollisuuden sähkönkäyttö on luonteeltaan erilaista kuin esimerkiksi kotitalouksissa, sillä se perustuu tuottavaan työhön. Siitä huolimatta, että kulutetulla sähköllä valmistetaan erinäisiä tuotteita, teollisuuden sähkönkäytön tulisi olla mahdollisimman pientä. Ratkaisu piilee käytänteiden muuttamisessa ja sähkönkulutuksen seuraamisessa.

Teollisuuskiinteistön sähkönkulutus voidaan katsoa muodostuvan monesta eri tekijästä. Tuotantolaitoksen kolme suurinta kulutuksen aiheuttajaa ovat kuitenkin:

  • Ilmanvaihto
  • Lämmitys/viilennys
  • Tuotantolaitteet

Näistä kaksi ensimmäistä ovat kiinteistön toimintoja ylläpitäviä tukitoimia ja kolmas kohta itse tuotannosta aiheutuva kuorma. Yrityksen toiminnan kannalta sähkönkulutuksen olisi optimaalisinta painottua mahdollisimman paljon tuotantoon eikä niinkään kiinteistösähköön. Näin tuotantomäärien kasvaessa, lisääntynyt sähkönkulutus ei automaattisesti pienennä yrityksen tuottoja. Tätä tukee tietysti se, että tuotantolaitteet ovat moderneja ja käytänteet loppuun asti harkittuja.

Vaikutukset sähkönkulutukseen

Sähkönkulutusta tarkastellessa määritellään ensin kulutusprofiilit, joissa sähkönkuluttajat jaetaan hetkellisiin ja jatkuviin kuluttajiin. Samalla tarkastellaan myös laitteiden teholuokituksia, jotta muodostuu käsitys niiden merkityksestä sähkönkulutuksessa. Yritykselle suurimman kuluerän aiheuttavat jatkuvasti toiminnassa olevat laitteet, jotka luovat pohjakuorman. Sähkönkulutus muodostuu pääosin tästä jatkuvan kulutuksen ja paljon käytössä olevien laitteiden yhdistelmästä. Pienen aikaa päällä olevat isotehoiset laitteet eivät niinkään näy kokonaiskuvassa.

Sähkönkulutusta tarkastellessa on hyvä pysähtyä miettimään, mitä toimia on jo tehty kulutuksen pienentämiseksi ja mihin ei ole kiinnitetty niin paljon huomiota. Nykyisiä sähkönsäästötoimia kehittämällä saadaan aikaan pieniä parannuksia ja usean kohteen kohdalla se näkyy jo kokonaiskulutuksessa. Isoin potentiaali piilee kuitenkin toimintamallien kehittämisessä ja innovatiivisten ratkaisujen etsimisessä.

Tuloksista

Tehokas ilmanvaihto on välttämättömyys nykyaikaisissa toimitiloissa. Teollisessa ympäristössä ilmanvaihto on merkittävässä roolissa luomassa turvallisia työolosuhteita. Ilmanvaihdon tehtävänä on tuoda puhdasta ilmaa työskentelytiloihin ja poistaa huonolaatuinen ilma. Teollisuushallin ilmanvaihto on suurin yksittäinen sähkönkuluttaja koko toimintaketjussa.

Sähkönkulutus painottuu kiinteistön ilmanvaihtoon ja tuotannon osuus on huomattavasti pienempi. Parannusta saadaan aikaan ilmanvaihdon ohjausta muuttamalla, niin että ilmanvaihtoa pienennetään työtuntien ulkopuolella. Myös tuotannon käytänteisiin huomiota kiinnittämällä, tuotannon aiheuttamaa kulutusta saadaan laskettua.

Kulutusselvitys herättää usein uusia ideoita ja ehdotuksia, joilla nykyistä toimintamallia voitaisiin parantaa. Tämä on myös yksi seikka, joka pelkistä laskelmista ei käy ilmi. Yrityksen tulevaisuuden kannalta onkin tärkeää, että pohditaan uusia parannuskohtia ja ollaan valmiita kehittämään toimintaa.

Lähteet

Vidqvist, R. 2026. Kokoonpanohallin sähkönkulutuksen määrittäminen ja optimointi. Theseus, Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö. URN:NBN:fi:amk-2026053019603