Nuorten talouden hallinnan opetuksen parantaminen – mitä puuttuu?

22.05.2024

Talouden hallinta on keskeinen taito, jota tarvitaan lähes päivittäin. Tulevaisuuteen valmistautuminen on tasapainoisen talouden kannalta ratkaisevan tärkeää. Hyvillä talouden hallintataidoilla on kokonaisvaltainen vaikutus koko yhteiskuntaan, kun velkaantumisen riskit pienenee. Millä keinoilla saada nuorille juuri heidän tarvitsemaansa opetusta?

Nuoret, aikuiset ja iäkkäämpi kansa ovat huolissaan nuorten talouden hallintataitojen riittävyydestä. Moni pelkää nuorten päätyvän huonojen taloustaitojensa takia vaikeuksiin. Nuoret kaipaavat jatkuvasti lisää tietoa ja mielellään sitä oppivat, mutta lähestymistavan tulee olla oikea.

Talouden hallintataitoihin tarvitaan lisää opetusta

Osana opinnäytetyötä toteutettiin kysely verkossa, joka keräsi yli 600 vastausta. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää, miten nuorten talouden hallintataidot nähdään ja mitä kaivataan. Selvisi, että nuoret, aikuiset ja iäkkäämpi kansa ovat huolissaan nuorten talouden hallintataitojen riittävyydestä.

Taloudellisesta tilanteesta puhuminen koettiin pääasiassa helpoksi, oli tilanne hyvä tai huono. Vanhemman ikäryhmän kohdalla nousi esiin jonkin verran vaikeuksista puhua, kun taloudellisessa tilanteessa on haasteita eli varat eivät riitä. Kaikissa ikäryhmissä oltiin yksimielisiä siitä, että talouden hallintataitojen opetusta tulisi lisätä opetussuunnitelmaan.

Kyselystä nousi esille, että eniten lisää opetusta kaivataan sekä menojen että tulojen rakentumisesta. Lisäksi taloudellisista haasteista ja säästämisestä kaivataan lisää tietoa kouluissa. Esiin nousi myös kyselyn avoimien vastauksien kautta verokortin tekeminen, siihen kaivataan enemmän tukea. Nuorille voi kertoa esimerkiksi, mitä hyötyjä on kilometrien lisäämisestä verokorttiin.

Monet oppivat taloudenhallintataitonsa vanhemmiltaan tai muualta lähipiiristä. Tulosten pohjalta herää selkeästi kysymyksiä: Opetetaanko kouluissa riittävästi? Kerrotaanko nuorille mitään verokortin laadinnasta tai oman veroilmoituksen tekemisestä?

Opinnäytetyön osana oli myös haastattelu suoraan nuorille ja sitä kautta selvisi, että he kaipaavat selkeästi lisää tietoa ja oppivat sitä mielellään, mutta lähestymistavan tulee olla oikea.

Houkutusten maailma

Jokaisen päivittäisessä arkielämässä näkyy talouden hallinta. Moni meistä pohtii kaupassa erilaisten tuotteiden hintoja ja pyrkii valitsemaan sen, joka omia henkilökohtaisia tarpeita palvelee parhaiten. Toiset valitsevat laadun yli hinnan ja toiset taas suosivat edullisia hintoja. Ei ole väärää tai oikeaa tapaa toimia, mutta oma talous ja sen kestävyys on huomioitava. Jotta se on mahdollista, on oleellista omata tietoa, että miten omaa taloutta suunnitellaan.

Huomion arvoista on nuorten tunne-elämä. Nuoret tuntevat eri tavoin kuin aikuiset ja toiminta on impulsiivisempaa, sillä tunnesäätelytaidot eivät ole vielä kehittyneet aikuisen tasolle. Tämän seurauksena erilaisten hankintojen kohdalla ei välttämättä mietitä aina, onko mahdollisesti varaa. Takana on vain ajatus siitä, että tämän minä tarvitsen, koska kavereillakin on. Haetaan siis yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Tilannetta ei helpota erilaisten yritysten tarjoamat osamaksumahdollisuudet ja liki kaikki on mahdollista hankkia kulutusluotolla. Puutteelliset taidot talouden hallinnassa voivat aiheuttaa nuoren päätymisen pikavippikierteeseen ja pahimmassa tapauksessa luottotietojen menetykseen.

Opetuksen tehostaminen eri osa-alueilla

Jotta opetuksen tehostaminen ja tiedon perille vienti talouden hallinnasta on mahdollista, on ymmärrettävä siis ongelmakohdat ja että nuoret tuntevat eri tavoin kuin toimivat. Kun käsitellään kykyä käyttää rahaa, tulee muistaa, että tuomitsemiselle ei ole tilaa. Nuoret helposti kokevat, etteivät ole tarpeeksi hyviä ja silloin kiinnostus lopahtaa.

Opinnäytetyön haastattelun ja kyselyn myötä selvisi, etteivät nuoret itse osaa tulkita, miten hyvällä tasolla heidän osaamisensa on. On luonnollista, että nuoressa iässä on vaikea luottaa omaan osaamiseensa tai tiedostaa, jos tarvitsee apua tai lisää tietoa. Tämän vuoksi vastuu kaatuu enemmän aikuisille, kuten opettajille ja vanhemmille opetuksen suhteen, jotta eväitä saadaan tarjottua riittävästi nuorille ennen kuin he muuttavat ensimmäistä kertaa omilleen.

Lähde:

Koivula, N. & Sundman, P. 2024. Nuorten taloudenhallinta: kiinnostuksen herättäminen. Opinnäytetyö. Liiketalouden koulutus. Turun ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024051612505

Kuva pexels-picjumbocom