Rakennusalan oman käytön veron laskenta – Ei olekaan yksinkertainen juttu
Rakennusala on yksi niistä aloista, joihin kohdistuu erityisen paljon sääntelyä. Suomen arvonlisäverolaissa käsitellään erikseen rakennusalan palveluita sekä niiden verotusta. Lisäksi verohallinto antaa syventäviä ohjeita lain tulkintaan ja käsittelyyn. Syynä tälle on, että ala on hyvin herkkä harmaalle taloudelle sekä väärinkäytöksille.
Rakennusala käsittää hyvin laajan palvelukirjon, kuten uudisrakennus-, perusparannuspalvelut sekä asennus- ja korjaustyöt. Rakennuspalvelun toteutuksesta ja laadusta riippuen siihen kohdistuu myös erilaisia verotusmenettelyjä kuten oman käytön verotus sekä käännetty verovelvollisuus.
Syitä rakennusalan oman käytön verotukseen
Rakennuspalveluiden myyntiin sovelletaan yleistä 24 % arvonlisäverokantaa, mutta sitä käsitellään verotuksessa kahdella eri tavalla, joko rakennuspalvelumyyntinä tai oman käytön verotuksena. Rakennusalaan kohdistuva oman käytön verotus johtuu siitä, että saadaan verotettavaksi myös sellainen rakennuspalvelu, joka muuten jäisi verottamatta.
Yleisimpiä tilanteita, joissa tulee sovellettavaksi oman käytön verotus, on uudisrakennusten myynti. Tämä johtuus siitä, että kiinteistön myynti Suomessa on arvonlisäverotonta. Urakkasopimuksella rakennettu kiinteistö luovutetaan verotta, ja rakentaja saa vähentää rakentamiskuluistaan arvonlisäveron, jolloin itse rakentamisesta eikä myynnistä syntyisi laisinkaan tilitettävää arvonlisäveroa.
Oman käytön veron muodostuminen
Kuten todettiin, kiinteistön myynnistä ei synny tilitettävää arvonlisäveroa. Tämän takia on lailla säädetty, että näissä tilanteissa sovelletaan oman käytön verotusta. Oman käytön vero muodostetaan kaikista rakennettavan kohteen kuluista. Maksettava oman käytön vero muodostuu välittömistä ja välillisistä kustannuksista.
Välittömiä kustannuksia ovat sellaiset kustannukset, jotka voidaan suoraan kohdistaa rakennushankkeeseen. Tällaisia kuluja ovat esimerkiksi:
- rakennuspalveluostot
- työvoimanvuokraus
- materiaaliostot
- rakennuskohteelle suoraan kohdistettavat palkat ja muut sivukulut.
Välillisiä kustannuksia ovat muun muassa kaikki liiketoiminnan kiinteät kulut, mitkä eivät ole suoranaisesti rakennuskohteen kuluja tai sellaisia kuluja, joita ei voida kohdistaa suoraan rakennushankkeeseen. Tällaisia kuluja ovat muun muassa:
- hallinto-, sähkö- ja vesikulut
- toimitilojen vuokrat
- vakuutukset
- kone- ja laitehankinnat sekä niiden poistot.
Oman käytön veron laskenta ei olekaan niin yksinkertaista
Verohallinnon syventävissä ohjeissa on hyvin kattava lista kuluista, jotka pitää huomioida oman käytön verotuksessa ja mitä ei. Hallituksen esityksen mukaan on annettu ohje, että välilliset kustannukset voitaisiin laskea kaavamaisena osuutena välittömistä kustannuksista, jos nämä voidaan kohdistaa suoraan rakennus hankkeeseen tai muulla %-perusteisella laskentatavalla, joka johtaa oikeaan tulokseen.
Erikoista tässä onkin, että välillisten kustannusten laskennassa on jätetty vapautta päättää itse, mitä laskentatapaa oman käytön verotuksessa käytetään, jos ei ole mahdollista kohdentaa näitä kuluja suoraan rakennusprojektiin tai kohteeseen. Tällöin syntyy vaara, että verohallinnolle tulee maksettua liikaa tai liian vähän veroja, kun ei ole yhtä oikeaa määriteltyä tapaa laskea. Verohallinnolta on käytännössä annettu vain suuntaviivoja, miten sen voisi laskea. Lopulta laskentatapa valitaan rakennustoimijan mukaan ja lopullisen tilitettävän oman käytön veron määrä on rakentajan vastuulla.