Sosiaalinen media ja vaikuttajamarkkinointi ovat suosittuja videopelien markkinoinnin keinoja

11.06.2024

Peliala on muiden alojen tavoin muuttunut suurilta osin digitaaliseksi. Digitalisoitumisen myötä sosiaalisen median alustoista ja vaikuttajamarkkinoinnista on tullut peliyrityksille tärkeitä kanavia videopelien markkinointiin. Niiden kautta yrityksen on mahdollista markkinoida peliään monipuolisesti ja tavoittaa kuluttajia kohdennetusti.

Sosiaalisen median alustat ovat monipuolisia ja käteviä kanavia pelien markkinointiin. Pelaavasta yleisöstä valtaosa käyttää sosiaalista mediaa aktiivisesti, joten peliyritykset tavoittavat pelaajat siellä parhaiten. Peliala on kuitenkin todella kilpailtu ala, ja erottuakseen markkinoilla peliyrityksen on hyvä tietää tarkalleen, miten peliä kannattaa markkinoida. Pelialan markkinoinnin kehitystä ja muutoksia käsittelevän opinnäytetyön tuloksista selvisi, että peliyritykset ovat hyödyntäneet sosiaalisen median alustoja olemalla aktiivisia useassa kanavassa ja panostamalla julkaisuihin kohderyhmän suosimissa kanavissa. Monet peliyritykset tekevät lisäksi yhteistyötä pelialan vaikuttajamarkkinoijien kanssa. Tavoitteena on tällöin tehdä brändiä näkyvämmäksi ja tavoittaa tehokkaammin kuluttajia eli pelaajia.

Sosiaalisen median alustoja voi käyttää monipuolisesti videopelien markkinointiin

Tehokas videopelin markkinointi sosiaalisessa mediassa perustuu paljon näkyvyyden luontiin ja kohderyhmää puhuttelevan sisällön julkaisuun. Pelille on mahdollista saada enemmän näkyvyyttä, kun useampaan sosiaalisen median kanavaan julkaistaan säännöllisesti monipuolisia julkaisuja pelistä, esimerkiksi:

  • Kuvia
  • Videoita
  • Tiedotteita
  • Pelaajayhteisön tekemiä luomuksia
  • Pelaajia aktivoivia postauksia kuten arvontoja tai erikoistarjouksia

Säännölliset ja aktiiviset julkaisut eri alustoilla täydentävät toisiaan hyvin. Trendien seuraaminen on varsinkin nykypäivänä tärkeää peliyrityksille, koska sosiaalisessa mediassa trendit voivat muuttua nopeasti. Trendejä seuraamalla peliyritys pystyy luomaan paremman yhteyden pelaajiin.

Sosiaalisen median avulla peliyhtiöt voivat olla helpommin yhteydessä pelaajiin ja rakentaa yhteisöjä pelinsä ympärille. Tämä lisää pelaajien sitoutumista ja pitkäaikaista kiinnostusta peliä kohtaan. (Retro Style Games 2024.) Sosiaalisessa mediassa toimiva yhteisö voi aktiivisuudellaan tehdä pelistä näkyvämmän, eli markkinoida peliä kuin itsestään yrityksen puolesta. Aktiivisten yhteisöjen avulla pelaajat myös pysyvät todennäköisesti pelin parissa pidempään.

Somealustat toimivat peliyrityksille markkinointiviestinnän kanavina, mutta myös kommunikointikanavana pelaajien kanssa. Toimiva viestintä on hyvin tärkeää peliyritykselle, ja sosiaaliseen mediaan on mahdollista tiedottaa tärkeistä peliin liittyvistä asioista hyvinkin nopeasti. Sosiaalisen median kautta peliyritykset voivat myös saada tärkeää palautetta pelaajilta peliin liittyen, mikä mahdollistaa pelin kehittämisen (Loopr 2024).

Sopivien alustojen valinta on tärkeää

Sosiaalisen median alustojen monipuolisuus tarjoaa mahdollisuuden markkinoida pelejä eri tavoin. Peliyhtiöiden tulee selvittää, mikä on yrityksen kohderyhmä ja millainen sisältö kiinnostaa ja aktivoi kyseistä kohderyhmää. Peliyhtiöiden kannattaa panostaa niihin kanaviin, joissa niiden kohderyhmät viettävät eniten aikaa. Sosiaalisen median kanaviin perehtymällä peliyhtiöt pystyvät valitsemaan sopivat kanavat, joiden kautta ne voivat markkinoida peliä eri tavoin. Esimerkiksi Youtube on toiminut peliyhtiöille alustana, jonne julkaistaan oleellista tietoa pelistä kuluttajaa varten esim. miltä peli näyttää. Tiktokiin yritykset voivat puolestaan luoda kevyempää sisältöä julkaisemalla lyhyempiä videoita, kuten humoristisia videoita tai videoita, jotka vievät katsojan kulissien taakse esimerkiksi katsomaan, miten peli on tehty.

Miksi peliyritykset haluavat tehdä yhteistyötä vaikuttajien kanssa?

Opinnäytetyön tuloksista selvisi, että vaikuttajamarkkinointi on todella suuressa suosiossa pelialalla. Pelivaikuttajan seuraajat näkevät vaikuttajan luoman sisällön usein aidompana ja luotettavampana kuin pelialan yritysten tekemän sisällön, ja tämä aitous lisää seuraajien sitoutumista (Kofluence 2024). Pelivaikuttajien sisällön viihdyttävyys, aitous sekä henkilöbrändin kiinnostavuus ja samaistuttavuus ovat keskiössä, kun mietitään miksi pelialan vaikuttajat ovat saaneet niin suuren suosion pelaajien keskuudessa.

Peliyhtiöiden ja vaikuttajien yhteistyöstä on monenlaista hyötyä yritykselle. Pelivaikuttajan kanssa tehdyn yhteistyön avulla peliyhtiö voi tavoittaa paremmin kohdennetun, kapean ja sitoutuneen yleisön (Ryzhov 2022). Monilla pelivaikuttajilla on suuret seuraajamäärät ja aktiivinen yleisö. Yhteistyön avulla peliyritys pystyy todennäköisesti tavoittamaan pelivaikuttajan seuraajat paremmin. Työskentely pelivaikuttajan kanssa mahdollistaa peliyritykselle myös sen, että se voi lisätä brändinsä tunnettuutta yhteistyön kautta.

Lähteet:

Mäkelä, E. 2024. Markkinoinnin kehitys pelialalla – Theseus, Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.

Kofluence. 2024. Unlocking Success: Why Influencer Marketing Matters for Gaming Companies. Viitattu 24.5.2024. https://www.kofluence.com/why-influencer-marketing-matters-for-gaming/

Loopr. 2024. 5 Social Media Strategies to Grow Your Gaming Community. Viitattu 24.5.2024.  https://www.loopr.gg/blogs/5-social-media-marketing-strategies-to-grow-your-gaming-community

Retro Style Games. 2024. The Role of Social Media in Gaming Industry. Viitattu 24.5.2024. https://retrostylegames.com/blog/social-media-gaming-industry/

Ryzhov, V. 2022. How influencer marketing can help brands reach gamers. Business of Apps. Viitattu 24.5.2024. https://www.businessofapps.com/insights/how-influencer-marketing-can-help-brands-reach-gamers/

Kuva: Pexels / Jeshoots.com