Yhteisökaupan ilmoituspalvelu Intrastat – Mitä velvollisuuksia yhteisökauppa tuo tullessaan?
Euroopan Unionin jäsenmaita sitoo yhteiset edut, mutta myös velvoitteet. Suomi kuuluu muiden EU:n jäsenmaiden tavoin yhteiseen tulliliittoon, jonka tehtävänä on helpottaa yhteisömaiden välistä kaupankäyntiä. Toisaalta sitä myös sitoo samat velvoitteet, kuten sisäkaupan ilmoitusvelvollisuus.
EU-maiden välistä ulkomaankauppaa kutsutaan yhteisökaupaksi, tai toisin sanoen sisäkaupaksi. Yhteisökauppa tarkoittaa Euroopan Unionin välisten arvonlisäverollisten yritysten välistä kauppaa, kun tavara liikkuu toisesta jäsenvaltiosta toiseen. Kaikki EU:n jäsenmaat kuuluvat yhteiseen tulliliittoon, jonka myötä yhteisömaiden ei tarvitse maksaa tulleja tavaran liikkuessa jäsenmaasta toiseen.
Vapaa liikkuvuus yhteisömaiden välillä
Euroopan Unionin keskeinen periaate on vapaan liikkuvuuden periaate. Vapaa liikkuvuus tarkoittaa, että ihmisten, tavaroiden ja pääoman tulee päästä liikkumaan koko yhteisön sisällä samaan tapaan kuin yksittäisessä jäsenmaassa. Tuotteita koskevia säännöksiä ja standardeja yhtenäisestetään EU-direktiivien pohjalta. Yhteisen vapaan kaupan liikenteen myötä tuotteen markkinointi tulee olla samalla tavalla mahdollista kaikissa jäsenmaissa kuin sen valmistusmaassa.
Kaikkea yhteisön tullialueella paikasta toiseen liikkuvaa tavaraa pidetään yhteisökaupan tavaroina, ellei toisin ole todistettu. Tullioikeudellinen asema on tuotteilla, jotka on tuotettu kokonaisuudessaan tullialueella. Tavaran yhteisöaseman voi todistaa esimerkiksi kauppalaskulla tai rahtikirjalla. Jos tavara luovutetaan vapaaseen liikkeeseen ulkopuolisista maista, pitää Tullin tehdä tavaroille T-passitus. T-passitus on tullimenettely, jolla voidaan todistaa tavaroiden unioniasema. Yhteisökaupan tavaroiden asiakirjoissa ei tarvitse mainita alkuperämaata. Vapaan liikkuvuuden myötä tavaroille ei tarvitse esittää alkuperätodistusta eikä kauppalaskun tarvitse kulkea tavaroiden mukana, kuten yhteisökaupan ulkopuolisessa kaupassa.
Mikä ihmeen Intrastat?
Jäsenmaiden välisen kaupan tilastotiedot kerätään järjestelmään nimeltä Intrastat. Intrastat on Tullin ilmoituspalvelu, johon sisäkauppaa käyvät arvonlisäverolliset yritykset vievät yhteisökaupan tiedot kuukausittain. Ulkomaankaupan tilastointitietoa kerätään kahdella eri tapaa Euroopan Unionissa. Tullausjärjestelmästä saadaan EU-alueen ulkopuolinen tilastotieto ja sisäkaupan väliset tiedot kerätään Intrastat-järjestelmästä. Tilastointitietoa käytetään ulkomaankauppatilastojen laadintaan, sekä tutkimuksiin ja hallinnollisiin aineistoihin, jonka avulla pystytään seuraamaan EU:n sisämarkkinoiden ja kansantalouden kehitystä.
Yritykset, joiden EU-kaupan arvo ylittää 800 000 euron arvorajan, ovat EU-lainsäädännön mukaan Intrastat-ilmoitusvelvollisia. Yritysten ei tarvitse itse seurata arvorajaa, vaan ne saavat Tullilta ilmoituksen, kun ilmoitusvelvollisuus alkaa. Intrastat-ilmoitusvelvollisuus riippuu siitä, liikkuuko tavara fyysisesti EU-maasta toiseen. Jos tuote tuodaan Suomeen EU:n ulkopuolelta ja sen laskuttaa toinen EU-maa, tilastointi-ilmoitusta ei tehdä Intrastat-ilmoituspalveluun, sillä tavara tullataan ja näin tilastointitiedot saadaan ulkokaupan tilastointitietona.
Mitä tietoa ilmoitusjärjestelmään kerätään
Intrastat-tilastointipalveluun viedään kuukausikohtaisesti EU:n jäsenmaiden välillä liikkuvan tavaran vienti- ja tuontitiedot.
Kerättäviä tietoja ovat:
- Tiedonantaja
- Jakso
- Suunta (vienti tai tuonti)
- Kauppakumppani
- Tavaranimike
- Lähetysmaa, määrämaa ja alkuperämaa
- Liiketoiminnan luonne
- Kuljetusmuoto
- Nettopaino
- Laskutusarvo
Miten ja missä ilmoitus annetaan?
Sisäkaupan tilastointi-ilmoitus tehdään omassa ilmoituspalvelussa, joka sijaitsee Tullin verkkosivuilla. Sisäkaupan ilmoitus annetaan sähköisesti joko Tullin Intrastat-ilmoituspalvelun kautta tai sanomana suoraan yrityksen omasta järjestelmästä. Ilmoituspalvelussa tiedot syötetään joko manuaalisesti tai ilmoituksen voi lähettää ascii- tai CSV-tiedostona.
Ilmoittamista varten yrityksestä nimetään yksi henkilö antamaan ilmoitukset Tullille. Palveluun voi kirjautua suomi.fi-tunnistusvälineellä eli pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla. Kirjautumista varten tarvitaan yrityksen valtuutus.
Lähteet
Lankinen, I. 2024, Intrastat-ilmoitusopas vientiyritykselle : EU:n sisäkaupan ilmoituspalvelun käyttö – Theseus, Turun ammatikorkeakoulun opinnäytetyö.