nainen työskentelemässä tuotantolinjalla

Asetusajoista hyötyä arkeen

07.12.2023

Asetusajoilla tarkoitetaan arvoa lisäämätöntä toimintaa, joka koostuu välineiden, koneiden tai prosessien valmistelusta, jotta varsinainen työ voidaan aloittaa. Pitkät asetusajat tekevät lyhyiden valmistuserien tuottamisen epätaloudelliseksi, sillä työaika kuluu asetusten tekoon varsinaisen työn sijaan. Siten tuotteen hinnasta yllättävänkin suuri osa saattaa johtua asetustöihin liittyvistä työkustannuksista.

Eräkokojen lisäksi asetusajat vaikuttavat myös kustannuksiin sekä läpimenoaikoihin. Tällöin niillä on vaikutus myös toimitusaikoihin ja asiakastyytyväisyyteen. Asetusten tekeminen saattaa olla myös turhauttavaa työtä, sillä mikään ei varsinaisesti edisty. Kukaan tuskin pitää tuloksettoman työn tekemisestä, joten lyhyet asetukset parantavat myös työviihtyvyyttä.

Tuotannonsuunnittelussa asetusajat huomioidaan hienosuunnittelussa, kun laaditaan työjonoja tuotannolle. Tärkeintä on, että niiden pituudet ylipäätään ovat tiedossa, jotta päiväohjelma saadaan rakennettua toimivaksi. Näin työnjärjestelijät pystyvät antamaan tilannekartoituksia sekä arvioita valmistuvista tuotteista asiakaspalvelijoille. Niinpä asetusajoilla on myös suuri merkitys koko tuotantoketjun seurattavuudelle.

Onneksi on! Nykymenetelmillä asetusajoista voidaan päästä eroon automatisoimalla asetuksia uusien innovaatioiden avulla. Lisäksi asetustyötä on mahdollista tehdä tuotantoprosessin käydessä siten, ettei tuotanto pysähdyt asetusten ajaksi. Tällöin asetustyötä voidaankin pitää tuotannon jatkuvan käynnin ylläpitävänä toimintana. Yksinkertaisuudessaan asetusten lyhentäminen on työprosessien selkeyttämistä, helpottamista ja nopeuttamista.

Lyhyet asetusajat ovat yksi pääedellytyksistä japanilaiseen JIT-ajatteluun (Just In Time).  Tässä ajattelussa tavaratoimitukset pyritään saada vastaamaan suunniteltua tarvetta, jolloin mitään ei jää varastoon. Valmistetaan siis sen verran ja juuri sitä, mitä asiakas toivoo. Tällöin varastoja ei käytännössä tarvita lainkaan eikä keskeneräiseen tuotantoon sitoudu juuri lainkaan pääomaa.

Asetusaikoihin voi törmätä myös ihan arjen askareissa. Ruokaa laittaessa vihannesten leikkaamisen voi hoitaa paistinpannun kuumetessa tai jauhelihan kypsyessä. Lopuksi tiskit voi tiskata samalla kun vihannekset porisevat kattilassa. Tällöin tiskaamiseen ja vihannesten pilkkomiseen kuluvan sisäisen asetusajan voi siirtää ulkoiseen asetusaikaan, jolloin vapaa-ajasta jää enemmän muihin askareihin.

Asetusajoilla onkin vaikutusta muuallakin kuin tehdastoiminnassa. Aikaa ei ole koskaan liikaa ja siksi sen tuhlaaminen kannattaa lopettaa pikimmiten!

Kokko, K. 2023. Asetusaikojen määrittäminen : Treston Oy – Theseus. Opinnäytetyö, Liiketoiminnan logistiikka 2023, Turun ammattikorkeakoulu.

Ōnin Staffing 2020. What is the job description of a production worker?. Viitattu 4.12.2023. https://www.oninstaffing.com/what-is-the-job-description-of-a-production-worker/