piirretty maapallo, ympärillä lentokoneita, rahtilaiva ja rekkoja

Kilpailuetua logistiikan ulkoistamisesta

03.03.2023

Logistiikan ulkoistamisen trendi on kasvanut jatkuvasti ja monet yritykset miettivät pitäisikö heidänkin ulkoistaa esimerkiksi varastointinsa tai jopa koko logistiikanhallinta jollekin ulkopuoliselle yritykselle. Logistiikan ulkoistamista pohdittaessa usein nousee esille kysymys, eikö kaikkien lankojen pitäminen omissa käsissä tuo liiketoiminnalle enemmän varmuutta, ja että emmekö itsekin saisi näitä asioita hoidettua. Näin ei kuitenkaan usein ole, vaan ulkoistamalla logistiikkansa siihen erikoistuneelle yritykselle saadaan usein lisättyä toimitusketjujen varmuutta ja tämän lisäksi luomaan kustannusetuja.

On järkevämpää keskittyä siihen minkä tekee itse parhaiten ja jättää logistiikan tapaiset pakolliset liiketoiminnot niihin erikoistuneiden tahojen käsiin. Tyypillinen etu, jota yritykset lähtevät tavoittelemaan logistiikan ulkoistamisella on ajan vapauttaminen ydinliiketoimintaansa. Kun logistiikan hoitaa jokin toinen osapuoli, yritys pystyy keskittymään täysillä myyntinsä kasvattamisen. Tämän lisäksi logistiikan ulkoistaminen tuo kuitenkin monia muitakin etuja.

Logistiikkakumppanilla, jolle logistiikka ulkoistetaan, on usein enemmän tietoa ja asiantuntijuutta alasta. Tämä tuo kilpailuetua ja parhaassa tapauksessa tehostaa koko toimitusketjua. Puhtaasti logistiikkaan erikoistuneet yritykset osaavat löytää parhaat ratkaisut tarpeisiin nähden. Ne voivat auttaa yrityksiä vähentämään yrityksen logistiikkakuluja laajojen yhteistyökumppaniverkostojen ja kuljetusten kilpailutuksen avulla. Logistiikkaan erikoistuneilla yrityksillä on laaja tietämys eri toimijoista, ja he pystyvät parantamaan toimitusketjua ja tekemään siitä kustannustehokkaan. Yritys, jonka ydinliiketoimintaa on esimerkiksi varastointi, osaa tehdä tämän toiminnon mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti.

Yrityksen hallinnollinen työ vähenee ulkoistamisen myötä ja sen ei tarvitse keskittyä oman logistiikkatiimin johtamiseen. Antamalla logistiikan hallinnan siihen erikoistuneiden ammattilaisten käsiin, ei tarvitse itse huolehtia varastoinnista ja varastotyöntekijöiden rekrytoinneista, eikä tarkastella eri kuljetusfirmojen laskuja. Aikaa ja rahaa säästetään, kun ei tarvitse sitoa yrityksen varoja henkilökuntaan, varastoihin tai kuljetussopimuksiin. Yrityksen ei tarvitse etsiä tai rakennuttaa juuri itselleen sopivankokoista varastotilaa, vaan ulkoistamalla logistiikan yritys saa juuri omiin tarpeisiinsa nähden sopivat puitteet tuotteidensa varastoinnille. Myös työvoiman määrä ja useat eri kuljetusvaihtoehdot saadaan optimoitua itselle sopiviksi, eivätkä vaihtelevat volyymit tuota ongelmia. Joustavuus tuo suurta etua etenkin yrityksille, joiden myynnin määrissä nähdään paljon vaihteluita.

Kun logistiikka on annettu ammattilaisten hoidettavaksi, asiakaspalvelu paranee samalla, kun toimituksiin liittyvät vaikeudet pienenevät. Asiakkaiden tyytyväisenä pitämiseen on enemmän aikaa, kun ei tarvitse huolehtia lähetysten etenemisestä tai pysyä välillä nopeastikin muuttuvan logistiikanympäristön kehityksen mukana.

Lähde:

Suonpää, A. 2023. Päiväkirjaopinnäytetyö : logistiikkakoordinaattorin työ – Theseus, Turun ammattikorkekoulun opinnäytetyö.