Pitkät toimitusajat aiheuttavat haasteita yrityksille

24.04.2024

Pitkään on jo ollut pinnalla pitkiin toimitusaikoihin liittyvät ongelmat ja niiden tuomat haasteet. Pitkistä toimitusajoista johtuen yritysten on täytynyt sopeutua eri tavoin niiden aiheuttamiin vaikutuksiin ja organisaatiot ovat kohdanneet suuria muutoksia. Suunnitelmallisuus ja ennakoitavuus ovat yhä tärkeämmässä roolissa yritysten hankinnoissa.

”Tutkimukseen osallistuvien vastaajien mukaan yksikään yritys ei ollut pystynyt välttämään toimitusajoista johtuvia haasteita.”

Tutkimuksessa käsiteltiin pitkistä toimitusajoista aiheutuneita tilanteita, ja minkälaisia vaikutuksia yrityksille on aiheutunut tämän myötä. Kyselyyn vastanneiden mukaan yksikään yritys ei ollut pystynyt välttämään toimitusajoista johtuvia haasteita. Ongelmat näkyvät muun muassa

  • asiakastyytyväisyydessä
  • kustannuksissa sekä
  • työhyvinvoinnissa.

Tämä on vaikuttanut myös yritysten varastointitapoihin, koska tuotteet eivät liiku tavalliseen tapaan. Puolet vastaajista kertoivat, että toimittajayhteistyö on jouduttu joidenkin toimittajien kanssa lopettamaan kokonaan.

Pääosin yritykset ovat kuitenkin pystyneet ratkaisemaan tilanteet toimittajien kanssa ja tarvittavat tuotteet, komponentit tai raaka-aineet on saatu toimitettua oikeaan aikaan.

Riskeihin varautuminen suunnitelmallisuudella tuo varmuutta tilanteisiin

Ammattilaisten mielestä riskeihin voisi varautua esimerkiksi tekemällä parempia suunnitelmia ja ennakointia varastointiin liittyen. Lisäksi vastauksissa kävi ilmi, että löytämällä luotettavat toimittajat EU-alueelta saataisiin tuotua varmuutta hankintoihin.

Olisi myös tärkeää, että ei toimita vain yhden toimittajan varassa. Tämä ei kuitenkaan hankintojen maailmassa aina ole mahdollista. Vaikka vaihtoehtoisia ratkaisuja on löytynyt, on yritysten silti jatkuvasti kehitettävä toimittajasuhteita ja niiden hallintaa, sekä kehitettävä tilaus-toimitusketjujaan.

Aihe on hyvin laaja ja ajatuksia herättävä. Vaikka tutkimuksessa haastateltiin eri alojen yrityksiä, oli yllättävää, että he kohtaavat kuitenkin samankaltaisia ongelmia hankintoihin liittyen.

Hankintojen ammattilaisia tilanne työllistää myös entistä enemmän, ja sen vuoksi olisi myös tärkeää, että heidän työhyvinvointinsa ja työssäjaksamisensa säilyy ennallaan. Pääosin vastaajat kokivat työssäjaksamisen hyväksi tiimissä ja toimittajasuhteissa. Kollegoiden tuki korostuu vaikeissa tilanteissa.

Lähde: E. Ranne. 2024. Pitkien toimitusaikojen vaikutukset yritysten hankinnoissa. Turku: Turun ammattikorkeakoulu. Viitattu 14.4.2024.