varastotyöntekijä

Ulkoistamisen käännekohdat – Hinnoittelumallilla on merkitystä

04.12.2023

Globaalissa maailmassa yritysten laajenemismahdollisuudet ovat rajattomat ja toimitusketjut ulottuvat usein yli kotimaan rajojen. Tällöin varastojen merkitys kasvaa ja niiden sijainnilla voi olla erittäinkin tärkeä rooli kustannusten kannalta. Globaaleissa toimitusketjuissa yrityksen ei kuitenkaan ole aina järkevää rakentaa tai vuokrata omaa varastoaan – tällöin ratkaisuna on ulkoistaminen.

Varastonpitokustannukset voivat olla jopa 10–40 % varaston vuosittaisesta arvosta, jolloin yrityksen kannattaa arvioida tarkasti, onko oman varaston ylläpitäminen järkevää vai voisiko ulkoistamisen avulla luoda kustannussäästöjä. Ulkoistaminen antaa yritykselle mahdollisuuden keskittyä omaan ydinosaamiseensa ja siirtää muita tukitoimintoja ulkoiselle toimijalle, jonka ydinosaamista nämä toiminnot vuorostaan ovat.

”Onnistuneeseen ulkoistamisprosessiin tarvitaan kaksi tekijää – johdonmukainen ulkoistamispäätös ja ulkoistamisen oikeanlainen toteutus.”

Ulkoistaminen ei kuitenkaan takaa automaattisesti kustannussäästöjä vaan sen pohjalle vaaditaan oikein toteutettu ulkoistamisprosessi. Onnistuneeseen ulkoistamisprosessiin tarvitaan kaksi tekijää – johdonmukainen ulkoistamispäätös ja ulkoistamisen oikeanlainen toteutus. Prosessi pitää sisällään hyötyjen ja kustannusten arvioinnin sekä toimittajien välisen kilpailutuksen ja lopullisen valinnan, joiden jälkeen ulkoistava yritys on valmis aloittamaan sopimusneuvottelut.

Ulkoistaminen pohjautuu yleensä strategiseen päätökseen, joka implementoidaan yrityksen tuotantostrategiaan. Ulkoistava yritys pääsee parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, jos se pystyy katsomaan sopimusta ulkoisen toimijan kanssa tehtävänä yhteisenä liiketoimintasuunnitelmana, jossa molempien osapuolten edut otetaan huomioon. Tällä tavalla vahvistetaan pitkään kestävää yhteistyötä, joka vastaavasti tukee kustannusten alenemista.

Hinnoittelumallin valinnan vaikutus ulkoistamiseen

Jos yritys on pystynyt tekemään hyvin perustellun päätöksen ulkoistaa jokin toimintonsa, jäljellä on enää ulkoistamisen oikeanlainen toteutus. Vaikka tämä voi kuulostaa oudolta, niin hinnoittelumalleilla on oma osuutensa onnistuneessa toteutuksessa. Väärän hinnoittelumallin takia yritys voi joutua huomaamattaan maksamaan piilotettuja kustannuksia, jolloin odotettuja kustannussäästöjä ei synnykään.

Hinnoittelumallin valinnan avulla yritys pääsee itse tutkimaan tarkemmin omia prosessejaan ja voi samalla löytää uusia kehityskohteita sekä ymmärtää omaa kustannusrakennettaan.

Ulkoistettaessa varastopalveluita yleinen tapa hinnoitella on tuntihintojen avulla. Päällepäin malli kuulostaa hyvältä ja toimivalta, sillä niinhän tehdään aina. Yhtä lailla työntekijöille maksetaan tuntipalkkaa ja työpäivät mitataan tuntien pohjalta. Tuntiperusteinen hinnoittelu kuulostaa tämän perusteella loogiselta. Hinnoittelumalliin sisältyy kuitenkin usein haittapuolena, että tarkkoja työntunteja ei onnistuta määrittelemään. Samalla yritys haluaa tietää, että jokainen tunti, josta maksetaan, on varmasti käytetty heille tarkoitettuun toimintoon.

Näistä syistä yhä useammat yritykset siirtyvät toimintoperusteiseen hinnoittelumalliin aikaperusteisen sijaan, sillä ulkoistaessa tiettyjä toimintoja, yritykselle on eduksi pystyä hinnoittelemaan jokainen toimintonsa kertahinnalla. Tämä antaa yritykselle mahdollisuuden tarkastella toimintojensa hintoja suhteessa heidän tuotteensa myyntihintaan. Yritys pystyy lisäksi toimintoperusteisella hinnoittelulla varmistamaan, ettei yhteistyösopimus sisällä piilotettuja kustannuksia – yritys maksaa vain niistä toiminnoista, jotka ulkoinen toimija toteuttaa heille.

”Yrityksen on mahdollista ulkoistaa pelkästään yksi toiminto tai kokonainen prosessi.”

Lopuksi voidaan todeta ulkoistamisen olevan enemmissä määrin mahdollisuus – uhkan sijaan. Sen avulla yritys voi löytää uusia kehityskohteita ja luoda kustannussäästöjä. Ulkoistamista on nykyään niin montaa eri laatua, että perinteinen ajatus ulkoistamisesta ei enää päde. Yrityksen on mahdollista ulkoistaa pelkästään yksi toiminto tai kokonainen prosessi. Lisäksi on mahdollista hyödyntää ulkoisen toimijan kanssa yrityksen omaa henkilöstöä, jolloin ei jouduta luopumaan kenenkään tärkeästä osaamisesta yrityksen sisällä. Ulkoistaa voi myös palkkaamalla yritykseen ulkoisia työntekijöitä tai vuokraamalla kuljetuskaluston ulkoiselta toimijalta. Hyvällä strategialla ulkoistaminen voi luoda yritykselle tärkeän kilpailuedun. 

Lähde:

Launo, K. 2023. Ulkoisen varastoinnin strategia – Tulevaisuutena keskittäminen. Opinnäytetyö. Turku: Turun ammattikorkeakoulu.