Yrityksen palvelun laadun säilyttämisen salaisuus on yrityksen prosesseissa ja niiden toimivuudessa
Maailmassa eletään vahvaa inflaation aikaa. Euroopassa valloillaan oleva sota on keskeisessä roolissa maailman tämänhetkisessä tilanteessa. Siitä huolimatta yritysten toiminnan ja tuotannon tulee jatkua. Kokonaiskustannusten ja hintojen noustessa herää kysymys siitä, miten saadaan pidettyä asiakkaat omien tuotteiden ja palveluiden äärellä kallistuvassa maailmassa niin, että oman yrityksen kannattavuus ei ole vaakalaudalla.
Logistiikka-alalla kokonaiskustannukset ovat nousseet viimeisten vuosien aikana. Toiminta on myös hidastunut, sillä ihmiset säästävät eivätkä kuluta enää samalla tavalla kuin muutamia vuosia sitten. Maailma on kokenut kaksi isoa kriisiä viimeisten vuosien aikana: maailmanlaajuinen pandemia riehui vuosina 2020–2021 ja edelleen Euroopassa on käynnissä sota Venäjän ja Ukrainan välillä. Venäjän boikotti, jossa rajoitetaan Venäjän kaupankäyntiä muualle maailmaan, on aiheuttanut logistiikassa ja tuotannossa isoja muutoksia, sillä yksi isoin toimittaja- ja valmistajamaa on suljettu pois.
Kun raaka-aineet ovat kallistuneet niiden heikomman saatavuuden seurauksena, johtaa se automaattisesti arvoketjussa hintojen nousuun. Kun hinnat nousevat, kuluttajat punnitsevat, onko tuote hintansa arvoinen vai löytyykö markkinoilta kilpailevaa, edullisempaa tuotetta. Verkkokauppa on vähentänyt kivijalkaliikkeiden määrää. Verkkokaupat sopivat suomalaiseen kulttuuriin, ”ei tarvitse kohdata ihmisiä” -asenteellaan, mutta ihminen haluaa silti hyvää, laadukasta palvelua ja on valmis maksamaan siitä. Yritykset, jotka kykenevät säilyttämään palvelukokemuksen tason, saavat pitää kivijalkaliikkeensä muuttuvassa maailmassa, eikä verkkokauppakulttuuri polje niitä alas.
Ihminen haluaa silti hyvää, laadukasta palvelua ja on valmis maksamaan siitä.
Kuluttajat kaipaavat edelleen palvelua, joka on usein hyvin räätälöityjen tarpeiden täyttämistä. He haluavat tulla huomatuksi ja arvostetuksi. Mitä paremmin yritys pystyy vastaamaan asiakkaan tarpeisiin, sitä varmemmin asiakkuus myös säilyy.
Hihnatyössä automatisoidut prosessit ja tilaukset ovat hyvin rajalliset, kun fyysisenä ihmisen tekemänä työnä tehtävät prosessit mahdollistavat joustavamman toiminnan. Se ei tarkoita, ettei työtä tehtäisi aina samalla tavalla. Isojen toimitusketjujen ja työyhteisöjen sekä varastojen on vaikeampi toimia ketterästi ja nopeasti muuttuvissa tilanteissa, oli kyse toimitusketjussa tapahtuvasta muutoksesta tai asiakkaan muuttuvasta käyttäytymisestä. Pieni yritys, jossa henkilöstö on tiivis ja varasto on hyvin kysynnän mukaan suunniteltu, on ketterämpi ja kykeneväisempi reagoimaan muuttuviin tilanteisiin. Vakiintunut, standardoitu työprosessi luo vakautta ja laatua sekä vähentää poikkeamia ja virheitä, mikä vaikuttaa asiakkaan palvelukokemukseen. Joustavuus tarkoittaa enemmänkin räätälöityjä palveluita tehokkaasti tuotettuna.
Toimiva ja kannattava yritys omaa siis toimivat prosessit toimintansa ohjaavana tekijänä. Sillä on selkeät työvaiheet kullekin prosessille. Prosessit tehdään järjestyksessä, ja ne tukevat toisiaan toimitusketjun läpiviemiseksi. Toimiva toimitusketju on laadukas, sillä se noudattaa standardoitua tapaa työskennellä.
Lähde:
Rantanen, M. 2023. Prosessien merkitys toimitusketjussa : varastoprosessien merkitys ja kehittäminen yrityksessä X – Theseus, Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.