Representaatiosta virtuaaliseen – Abstraktin valokuvan ja maalaamisen prosessin sommitelma
Abstrakti valokuva haastaa esittävyyden korostamalla taiteellisen työn prosessuaalista ja tapahtumallista luonnetta sekä sen materiaalisuuksia. Valokuvaamisen ja maalaamisen prosessin yhdistäminen on liike tähän suuntaan. Luomalla yhteyden aktuaalisen maailman takana olevan virtuaalisen liikkeeseen, valokuva-abstraktio voi paljastaa katsojalleen aistittavan kautta jotain uutta representaatioiden ulkopuolelta.
Maalaustaidetta on useasti pidetty valokuvaa vastakkaisena välineenä. Eroista huolimatta, näiden kahden välineen prosessia yhdistämällä niiden väliltä löytyy kuitenkin paljon yhteyksiä. Gilles Deleuzen ja Felix Guattarin mukaan taide luo maailmaan uutta tarjoamalla aistittavaksi taideteoksia eli aistimussommitelmia. Taideteokset säilyttävät ilmaisussaan aktuaalisen maailman takana olevan virtuaalisen liikkeen, ja siten vaikuttavat katsojiinsa. Abstrakti valokuva ja maalaus voi jakaa tämän saman tavoitteen vaikka teoksen syntyprosessi on erilainen.
Valokuvan ja maalauksen prosessin yhdistäminen
Valokuvaajan ei tarvitse tietää, miten tunnistettava kohde piirretään ja maalataan, koska kamera tekee tämän työn automaattisesti. Valokuvaan tulee samalla mukaan myös tilallinen syvyys. Maalarin täytyy kaikki nämä kuvan ominaisuudet omalla välittömällä toiminnallaan ja tekniikallaan maalaukseen rakentaa. Studion olosuhteissa valokuvaa voidaan kuitenkin tehdä maalauksen kaltaisesti: lähtemällä liikkeelle tyhjästä ja rakentaa kuva sen elementtiensä eli valon, liikkeen, värin ja syvyyden kautta.
Valokuvaamisen ja maalaamisen aktin yhdistyessä, taiteen tekemisen prosessuaalisuus ja tapahtumallisuus korostuu. Syntyy jatkuvan kokeilun kehollinen tapahtuma, joka saa uusia suuntia tekemisen kautta eikä sen tarvitse määräytyä ennalta mietityn suunnitelman mukaan. Prosessin materiaaliset elementit nousevat uudella tavalla esiin, niiden kautta tekijä jatkuvasti “neuvottelee” syntymässä olevan kuvan ehdoista. Filosofi Maurice Merleau-Pontyn mukaan maalausta katsotaankin “kuvan kanssa” ja maalarin tehtävä on “tarkastella miten jotakin tulee esiin” (Hotanen 2008, 73).
Vastavuoroisuus teoksen ja prosessin kanssa on siis valokuvan ja maalauksen yhdistämisessä keskeistä. Tekijä, prosessi, kuvan elementit ja syntymässä oleva kuva kytkeytyvät toinen toisiinsa vaikuttavana sommitelmana. Tekijälleen prosessi on parhaimmillaan virtaava ja uutta luova.
Valokuva-abstraktio ja virtuaalinen
Deleuzen ja Guattarin (1994, 82) mielestä “Maalauksen ikuinen tehtävä on tämä: maalata voimia.” Voimilla tässä tarkoitetaan kaikkea sitä liikettä, joka saa elämän ja muut prosessit aktualisoitumaan uudestaan jokaisessa hetkessä. Toisin sanoen virtuaalinen ulottuvuus. Taiteilijan tehtävä on luoda aistimussommitelmia, jotka tuovat virtuaalisesta jotain aistittavaksi. Aistittavan kautta taideteos affektoi katsojaansa.
Laura Nissinen (2018, 9) toteaa väitöskirjassaan, että valokuva-abstraktiolle ei ole tekijöilleen yhtä ja yhteistä määritelmää, sen sijaan se on aina subjektiivinen. Hänen mukaan kaikille valokuva-abstraktion tekijöille yhteistä on kuitenkin valokuvan esittävyyden haastaminen. Valokuva-abstraktio pyrkii siis affektoimaan tunnistettavuuden sijaan muilla keinoin. Omasta näkökulmasta ja prosessistani käsin määrittelen abstraktin valokuvan seuraavasti:
Abstrakti valokuva affektoi tunnistettavuuden sijaan suoraan aistisen kautta. Sen ideaalina tavoitteena on sysätä katsojansa haptiseen tilaan kaiken esittävyyden yli.
Deleuze & Guattari kuvaa taideteoksen katsojan haptista tilaa vastavuoroisena tulemisena teoksen kanssa, tilana, jossa materiaalisen ja visuaalisen sekä subjektin ja objektin erottelut hajoavat “kuvalliseksi vitalismiksi”. Haptinen tila vapauttaa silmän optisesta tehtävästään, jota tunnistaminen edellyttää (Zepke 2005, 148). Haptinen tila ei tietenkään toteudu aina, pikemminkin harvoin, silloin kun olosuhteet tekijän ja teoksen välillä on kaikessa ainutlaatuisuudessaan otolliset.
Valokuva tapahtumana
Keskittymällä prosessuaalisuuteen ja sen materiaalisuuksiin valokuvaan ja taiteeseen yleisesti on mahdollista suhtautua representaatioiden sijaan tapahtumallisena. Sellaisenaan, suhtautumista voi kutsua uusmaterialistiseksi. Tällöin teosten tulkinnassa kysytään “Miten tämä toimii?” sen sijaan, että pyritään kuvaamaan “Mikä tämä on?” (Kurikka 2020, 105) Tämä voi avata uusia näkökulmia valokuva-abstraktion tekemiseen ja tulkintaan. Representaation hylkääminen, tai ainakin korostamatta jättäminen, on vaihtoehtoinen tapa valokuvan olemiselle ja katsomiselle, ja vaikka välineellä on väliä, sen ehtoja voidaan aina koetella.
Lähteet
Deleuze, G. & Guattari, F. 1994. What is Philosophy? Käännös Tomlinson, H. & Burchell, G. New York: Columbia University Press.
Hotanen, J. 2008. Lihan laskos: Merleau-Pontyn luonnos uudesta ontologiasta. Helsinki: Tutkijaliitto.
Kurikka, K. 2020. Sepittäminen ja usko tähän maailmaan – Kolme versiota Pessistä ja Illusiasta. Teoksessa Hyttinen, E. & Lummaa, K. (Toim.) 2020. Sotkuiset maailmat: Posthumanistinen kirjallisuudentutkimus. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Nissinen, L. 2021. Abstraktin aika: Epäesittävä suomalainen valokuvataide 1920-2020. Väitöskirja. Helsinki: Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu. Median laitos.
Zepke, S. 2005. Art as abstract machine: Ontology and aesthetics in Deleuze and Guattari. New York: Routledge. e-kirja. Viitattu 09.12.2024. https://doi.org/10.4324/9780203958308. Vaatii käyttäjätunnuksen.