Silkkaa roskaa! – Upcycling metodina materiaalilähtöisessä kuvataiteessa
”Maailma hukkuu roskaan, eikä roska lopu koskaan.” Tämä ei ole pelkkä runollinen toteamus, vaan konkreettinen kuvaus aikakaudestamme, jossa tuotannon ja kulutuksen rajat ovat tulleet vastaan. Taidekentälläkin tarvitaan keinoja luoda uutta kuluttamatta lisää.
Kierrätysmateriaalien käyttö voi muodostua tulevaisuuden normiksi, ei vain eettisenä valintana, vaan myös resurssipaineiden ja sääntelyn ohjaamana. Muun muassa Euroopan Unionin vihreän kehityksen ohjelmat, Yhdistyneiden kansakuntien Agenda 2030 ja kansalliset kiertotaloustavoitteet asettavat uusia vaatimuksia eri aloille (Euroopan komissio n.d.; United Nations n.d.). Upcycling tarjoaa kokonaisvaltaisen vastauksen tähän haasteeseen; se ei ole pelkkää kierrätystä, vaan luovaa uudelleenkäyttöä ja materiaalin arvoa kohottavaa jalostamista. Se on ajattelutapa, jossa materiaalin arvo, historia ja toimijuus ohjaavat taiteellista prosessia ekologisesti ja esteettisesti.
Upcycling ja materiaalien toimijuus
Upcyclattu taide ei ainoastaan muunna hylättyjä materiaaleja teoksiksi, vaan tuo esiin niiden kauneuden ja merkityksen uudella tavalla. Upcyclatut taideteokset heijastavat taiteilijan kykyä nähdä arvo epätavanomaisissa materiaaleissa ja luoda niistä entistä arvokkaampia ja visuaalisesti kiinnostavampia kokonaisuuksia (Abati et al. 2024, 86).
Upcycling yhdistää kierrätyksen ja jalostamisen siten, että jätettä ei ainoastaan hyödynnetä uudelleen, vaan sen arvo kasvaa luovan toiminnan kautta (Heidari 2024, 165). Taiteellisen prosessin myötä roskamateriaali voi muuntua dynaamiseksi ja monikerroksiseksi ilmaisuksi, joka ylittää perinteiset taiteenalarajat ja korostaa vastuullista resurssien käyttöä. Upcycling tarkoittaa käytännössä sitä, että jätettä hyödynnetään uudelleen, korjataan, muokataan, päivitetään ja parannetaan sen sijaan, että se päätyisi hävitettäväksi (Caldera et al. 2022, 1).
Tämä ajattelutapa resonoi uusmaterialistisen näkemyksen kanssa, jossa materiaalia ei nähdä passiivisena objektina vaan aktiivisena toimijana luovassa prosessissa. Coole ja Frost (2010, 20) esittävät, että materiaali ei ole pelkkää “ainetta”, vaan siinä ilmenee voima, vitaliteetti ja suhteiden verkosto, jotka tekevät siitä itseorganisoituvan ja luovan osapuolen. Tekijyys syntyy näin vuorovaikutuksessa materiaalin ja ihmisen välillä.
Folkmann ja Riisberg (2017, 45) täydentävät tätä näkemystä korostamalla, että materiaali ei ainoastaan heijasta sosiaalisia suhteita, vaan kykenee myös luomaan niitä. Kuvataiteessa tämä tarkoittaa, että käytetty materiaali ei ole neutraali väline, vaan aktiivinen osa taideteosta. Sen historia, kulumat ja muovautuvuus vaikuttavat teoksen rakenteeseen ja merkitykseen. Jokaisella hylätyllä materiaalilla on oma tarinansa, joka sulautuu osaksi teoksen estetiikkaa ja kulttuurisidonnaisuutta.
Upcyclingin vahvuus piilee sen monimuotoisuudessa. Sitä ei ole sidottu yhteen lähestymistapaan tai teknologiaan, vaan se ulottuu käsityötekniikoista korkean teknologian kierrätysratkaisuihin (Sung et al. 2019, 2). Tämä skaalautuvuus tekee upcyclingista erityisen soveltuvan kuvataiteeseen, sillä taiteilijat voivat lähestyä prosessia eri tavoin, mutta yhteistä on kierrätysmateriaalin arvon nostaminen luovan työn kautta.
Roskapressa – Upcycling taiteellisena metodina
Roskapressa syntyi yhteiskunnallisen SuomiAreena-keskustelutapahtuman yhteyteen taiteilijapari BCEnsemblen toteuttamana. Teos rakentui kuluneista pitsiliinoista ja valoverhoista. Taiteilijat eivät valinneet materiaaleja itse, vaan työskentelivät sen parissa, mitä oli kertynyt käyttökelvottomana tekstiilinkierrätyskeskukseen. Toimintatapa siirsi fokuksen materiaalin ohjaavaan rooliin ja avasi prosessin uusmaterialistiseen tarkasteluun.
Teos ei ole pelkästään kierrätyksellinen tuotos, vaan materiaalisvisuaalinen kannanotto, jossa yhdistyvät niin sukupuoliroolit ja kulutuskulttuuri kuin demokratiakin. Hylkytekstiilien repeämät ja pinttyneet tahrat eivät ole esteettisiä virheitä, vaan merkityksellisiä yksityiskohtia, jotka ilmentävät materiaalien historiaa ja toimijuutta. Teos toteutettiin kokonaisuudessaan ekologiatietoisella tavalla, jossa materiaalien työstö, logistiikka ja elinkaariajattelu ohjasivat toteutusta.
Roskapressa-teos työstövaiheineen toimi taiteellisen tutkimuksen kohteena. Toteutus nojasi käytännönläheiseen practice-led-tutkimukseen (Smith & Dean 2009, 259), mikä mahdollisti upcyclingin tarkastelun suoraan taiteellisen työskentelyn kautta. Se auttoi hahmottamaan, miten kierrätysmateriaalit vaikuttavat luovaan päätöksentekoon ja ilmaisullisiin ratkaisuihin. Samalla practice-based-näkökulma (ks. Candy & Edmonds 2018), konkretisoitui valmiissa teoksessa, joka ei siten ollut vain tutkimuksen kohde, vaan myös sen keskeinen tulos. Prosessi dokumentoitiin autoetnografisesti ja kollaboratiivisesti (Kosonen 2022, 55; Chang 2013, 111–112; Allen-Collinson 2013, 291). Upcycling toimi koko prosessin metodisena ytimenä ideoinnista ja suunnittelusta työskentelyyn, näytteillä oloon ja jälkikäyttöön. Roskapressa konkretisoi sen, miten upcycling voi toimia taiteellisen työskentelyn ytimenä. Se ei ole vain keino resurssiviisauteen vaan tapa ajatella ja toteuttaa ekologista taidetyötä kokonaisvaltaisesti.
Upcycling tulevaisuuden taidepraktiikoissa
Upcycling tarjoaa taiteen kentälle keinon vastata aikamme ekologisiin ja kulttuurisiin haasteisiin. Kyse ei ole vain jätteen hyödyntämisestä tai visuaalisista valinnoista, vaan siitä, miten materiaalien historia, saatavuus ja toimijuus voivat ohjata taiteellista ajattelua ja tuotantoa.
Roskapressa-teos on esimerkki siitä, että upcycling voi ilmetä taideprosessin kaikilla tasoilla materiaalivalinnoista ja teknisistä ratkaisuista aina merkityksellistämiseen ja elinkaarisuunnitteluun asti. Se osoittaa, että upcycling voi olla metodinen, tutkimuksellinen ja filosofinen työskentelytapa, joka uudistaa taiteellista ajattelua ja toimintaa. Tulevaisuuden taidepraktiikoissa upcyclingilla voi olla interaktiivinen ja jopa proaktiivinen rooli. Se tarjoaa keinon luoda vastuullista, ajassa kiinni olevaa ja materiaalisesti tiedostavaa taidetta.
Teksti perustuu opinnäytetyöhön Silkkaa roskaa! – upcycling kuvataiteen kontekstissa Roskapressa-teoksen kautta tarkasteltuna. Kirjoittaja on roskataiteilija, joka työskentelee materiaalilähtöisesti kiertotalouden ja taiteen rajapinnoilla.
Pääkuva ja video: Milla Neuvonen
Taiteilijaparikuva: Juulia Heinämäki
Lähteet
Abati, O.I., Vikiru, G. & Majale, C. 2024. Artist’s perception and communication of the artist’s intended intrinsic value in upcycled artworks. Afr. J. Emerg. Issues, Vol. 6, No 11, 84–100. Viitattu 26.3.2025. https://ajoeijournals.org/sys/index.php/ajoei/article/view/640/744
Allen-Collinson, J. 2013. Autoethnography as the engagement of self/other, self/culture, self/politics, selves/futures. Teoksessa Holman Jones, S., Adams T.E. & Ellis C. (toim.) Handbook of Autoethnography. Walnut Creek, CA: Left Coast Press, 281–299. Viitattu 24.2.2025. https://core.ac.uk/download/pdf/9553388.pdf
Caldera, S., Jayasinghe, R., Desha, C., Dawes, L. & Ferguson, S. 2022. Evaluating Barriers, Enablers and Opportunities for Closing the Loop through ‘Waste Upcycling’: A Systematic Literature Review. J. Sustain. Dev. Energy Water Environ. Syst. 10, 1–20. Viitattu 1.2.2025. https://doi.org/10.13044/j.sdewes.d8.0367
Candy, L. & Edmonds, E. 2018. Practice-Based Research in the Creative Arts: Foundations and Futures from the Front Line. Leonardo, Vol. 51, No 1, 63–69. Viitattu 18.2.2025. https://doi.org/10.1162/LEON_a_01471
Chang, H. 2013. Individual and collaborative autoethnography as method. A social scientist’s perspective. Teoksessa S. H. Jones, T. E. Adams & E. Carolyn (toim.) Handbook of Autoethnography. New York: Routledge, 107–122.
Coole, D. & Frost, S. 2010. New Materialisms: Ontology, Agency, and Politics. Durham, North Carolina: Duke University Press.
Euroopan komissio n.d. Vihreä siirtymä. Viitattu 12.2.2025. https://reform-support.ec.europa.eu/what-we-do/green-transition_fi
Folkmann, M.N. & Riisberg, V. 2017. The Aesthetics of Sustainable Design: Design History Society Annual Conference. Oslo, Norway. 45. Viitattu 1.2.2025. https://findresearcher.sdu.dk/ws/portalfiles/portal/128487007/Book_of_Abstracts_Web_.pdf
Heidari, A. 2024. Tache with Trash: an image of integrating art with upcycling in the city of the future. Environmental Conservation. Vol. 51, No 3, 163–167. Viitattu 24.2.2025. https://doi.org/10.1017/S0376892924000109
Kosonen, M. 2022. Fenomenologinen autoetnografia ihmisen ja teknologian välisestä vuorovaikutuksesta ja moraalista. Pro gradu -tutkielma. Johtaminen. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Viitattu 15.2.2025. https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/64984
Smith, H. & Dean, R. 2009. Practice-led Research, Research-led Practice in the Creative Arts. Edinburgh: Edinburgh University Press. Viitattu 22.1.2025. https://doi.org/10.1515/9780748636303
Sung, K., Cooper, T. & Kettley, S. 2019. Developing Interventions for Scaling Up UK Upcycling. Energies, Vol. 12, No 14, 2778. Viitattu 22.2.2025. https://doi.org/10.3390/en12142778
United Nations, n.d. Transforming our world: the 2030 Agenda for Sustainable Development | Department of Economic and Social Affairs. Viitattu 13.2.2025. https://sdgs.un.org/2030agenda