Hyvän tekeminen ja arvot työn merkityksellisyyden ytimessä

20.12.2023

Työelämää ohjaavat usein erilaiset mittarit ja taloudelliset tavoitteet, mutta työntekijällä työn ydin piilee arvojen mukaisessa työssä ja mahdollisuudessa päästä tekemään hyvää. Työ ei ole vain palkan ansaitsemisesta vaan yhteenkuuluvuutta, mahdollisuus tehdä arvokasta työtä ja kokea merkityksellisyyttä omasta työstään. Olipa kyse pienistä päivittäisistä tai laajemmista yhteiskunnallisista teoista, työn merkityksellisyyden kokemus ja hyvän tekeminen voivat muuttaa niin työntekijöiden kuin yritysten kokemuksia.

Opinnäytetyössä tutkittiin kokemuksia työn merkityksellisyydestä luovalla alalla. Työn toimeksiantaja oli Drama Queen Communication Oy. Tutkimuksessa selvitettiin, mistä tekijöistä työn merkityksellisyys rakentuu ja toisaalta mitkä tekijät vähentävät työn merkityksellisyyttä. Tulosten perusteella omien arvojen mukainen työ koettiin tärkeäksi samoin kuin mahdollisuus tehdä hyvää. Omien arvojen vastainen työ puolestaan tappaa motivaation, eikä työ tunnu merkitykselliseltä. Tästä herääkin kysymys, voiko työntekijä nipistää omasta arvomaailmastaan tai luopua toiveesta hyvän tekemiseen, kun tavoitteena on sitoutuminen ja merkitykselliset työelämän kokemukset.

Arvojen mukainen työ on tekijälleen arvokasta

Työntekijät ovat entistä kiinnostuneempia yritysten arvomaailmasta ja siitä, miten arvot käytännön työssä toteutuvat. Yrityksiltä odotetaan selkeitä toimia, miten arvot toteutuvat jokapäiväisessä työskentelyssä, eivätkä lyhyet hengen nostatukset riitä sitouttamaan työntekijöitä. Työntekijät haluavat aidosti tietää, mikä on yrityksen visio ja miten se saavutetaan ja miten omat arvot sulautuvat yrityksen arvomaailmaan.

Yrityksiltä odotetaan selkeitä toimia, miten arvot toteutuvat jokapäiväisessä työskentelyssä, eivätkä lyhyet hengen nostatukset riitä sitouttamaan työntekijöitä.

Organisaatiossa, jonne opinnäytetyötutkimus tehtiin, korostui myös asiakkaiden arvomaailma, sillä suurin osa työstä tehdään asiakasprojekteissa. Ei riitä, että työnantajan arvot kohtaavat oman arvomaailman kanssa, vaan omien arvojen tulee kohdata myös asiakkaan arvojen kanssa. Omien arvojen vastaisten asiakkaiden liiketoimintaa ei haluttu edistää lainkaan. Arvojen mukainen työ mahdollistaa tekijälleen merkityksellisyyden kokemuksia ja itse työ tuntuu myös arvokkaalta, kun se kohtaa oman arvomaailman kanssa.

Hyvän tekeminen merkityksellisyyden ytimessä

Hyvän tekeminen voi olla muutakin kuin, mitä perinteisesti ajattelemme sen olevan. Tehdäkseen hyvää, työn ei tarvitse liittyä hyväntekeväisyyteen, ratkaista käsillä olevaa energiakriisiä tai ottaa kantaa yhteiskunnallisesti merkittäviin teemoihin. Hyvän tekeminen voi olla pieniä päivittäisiä tekoja, kuten asiakkaan kohtaaminen kiireessä tai asiakkaan ongelman ratkaiseminen yllättävässäkin tilanteessa. Kollegan auttaminen voidaan nähdä myös hyvän tekemisenä ja merkityksellisyyttä lisäävänä. Tunne hyvän tekemisestä saa työn tuntumaan arvokkaalta ja tärkeältä ja lisää työntekijän merkityksellisyyden tunnetta ja sitä myöden sitoutumista organisaatioon.

Hyvän tekeminen voi olla pieniä päivittäisiä tekoja, kuten asiakkaan kohtaaminen kiireessä tai asiakkaan ongelman ratkaiseminen yllättävässäkin tilanteessa.

Tutkimuksen perusteella työ on tekijöilleen muutakin kuin palkkaa tai taloudellinen tuki. Työ tarjoaa mahdollisuuden kuulua yhteisöön, mahdollisuuden kehittää itseään sekä mahdollisuuden tehdä hyvää. Tulosten perusteella työntekijät, jotka kokevat omaavansa saman arvomaailman työnantajaorganisaation kanssa, ovat sitoutuneempia. Omien arvojen mukaisesta työstä ei ole varaa tinkiä, kun tavoitellaan kokemuksia merkityksellisestä työstä. Arvot ovat jokaiselle henkilökohtaiset ja minäkuvan perusta.

Lähde:

Varho, M. 2023. Työn merkityksellisyyden kokemus luovalla alalla – Case Drama Queen Communication Oy – Theseus. YAMK-opinnäytetyö. Turun Ammattikorkeakoulu.

Kuva: Shutterstock