Kuolemanpyöriä ja suklaahyytelömössöä. Esittävän taiteen organisaatioiden työsuojelun toimintaohjelmat johtamisvälineenä
Esittävän taiteen toimintaympäristössä joudutaan usein valitsemaan taiteen tai turvallisen toiminnan väliltä, ja syynä on heikko työturvallisuusjohtaminen (Visuri ym. 2020). Työsuojelun toimintaohjelma on laissa määritelty tapa kehittää organisaation työsuojelua (Työturvallisuuslaki). Miten työsuojelun toimintaohjelmavelvoite toteutuu suurissa esittävän taiteen organisaatioissa, ja miten työsuojelujohtamista tulisi kehittää?
Esittävä taide on aikuisten leikkiä, joten aloitetaan sillä. Leikitään, että istut auvoisasti teatterin katsomossa katsomassa odottamaasi näytelmää, vaikka tragediaa tai hassunhauskaa komediaa, mistä vain ikinä pidät. Kuvitellaan, että jännittävässä kohtaa näytelmässä tapahtuu räjähdys, joka voisi kuvata vaikka sankarin vankilapakoa tragediassa mielitiettynsä luo tai oivaltavaa 50 litran suklaahyytelösaavin leviämistä dynamiitin voimasta salarakastajan yrittäessä harhauttavaa pakoa makuuhuoneen vaatekomerosta farssissa. Sinä istut yleisössä ja haluat uskoa, että leikki on totta. Jos itket, uskot. Jos naurat, uskot.
Tähän todellisuusilluusioon pyrkivään presentaatioon vaaditaan hurjasti osaamista: taitavia näyttelijöitä, kokonaisnäkemystä tarinankerronnasta, osaavia pyroteknikoita ja muita erityisasiantuntijoita. Hekin haluavat, että sinä uskot, että kokemasi tarina erikoistehosteineen on totta. Leikki vain loppuu lyhyeen, jos se on totta; jos sankarin tai salarakastajan esittäjä saa detonaation seurauksena paineaallosta vakavia sisäisiä verenvuotoja. Tällöin mikään määrä hyytelömössöä lavasteseinillä ei tee tilanteesta hauskaa. Teatterista tulee vankilatragedia ja yleisöstä katsomosta pakoa yrittäviä vankeja.
Kuolemanpyörä hiekkalaatikossa
Leikki on kivaa vain niin kauan, kun se on turvallista. Tämä pätee myös sirkukseen, vaikka sen estetiikka perustuukin joskus vaaran tunteelle. Mitä jää jäljelle, jos kuolemanpyörästä ottaa kuolemanvaaran pois? Pelkkä pyörä ja se ei kiinnosta ketään. Toisaalta, jos ottaa sirkusesityksestä turvallisuuden pois, niin jäljelle jää kuolema, ja se kiinnostaa kovasti ainakin massamediaa, työsuojeluviranomaisia, poliisia ja kaikessa traagisuudessaan työyhteisöä ja omaisia. Estetiikan näkökulmasta se ei varmasti kiinnosta paikalle tullutta yleisöä.
Jos on aikeena leikkiä hiekkaleikkejä, niin hiekkalaatikon rajat määrittävät leikkialueen. Esittävän taiteen ammattiorganisaatiossa työsuojelun toimintaohjelma on yksi väline hiekkalaatikon rajojen määrittelyyn. Turun ammattikorkeakoulun Master Schoolin opinnäytetyössä (Aalto 2024) ”Huomenna hän tulee – Esittävän taiteen organisaatioiden työsuojelun toimintaohjelmat johtamisvälineenä” pohdittiin näitä rajoja organisaation johtamisen näkökulmasta. Työsuojelun toimintaohjelmista koostuvan aineiston analyysi osoittaa, että hiekkalaatikon rajat ovat hyvin erilaiset toimijoittain.
Pakoilua kehittämistyössä
Lavastekalterit vaativat taiteellista ja teknistä suunnittelua lavastajalta ja käytännön toteutusta lavastamolta ja näyttämöteknikoilta. Kuolemanpyörä vaatii pyöriäkseen teknikon, ja jotta esiintyjä ylipäätään näkyy ja kuuluu parvelle asti, vaatii se esitysteknistä valo- ja ääniosaamista. Jotta yleisö tietäisi, että pakoa yrittävä sankari tai rakastaja on kiipelissä, vaatii se samaistumispintaa näyttelijöihin, joita ohjaaja ja koreografit ohjaavat. Kalteriseinien taustalla kulisseissa on lisäksi hallinnollinen henkilökunta, joka mahdollistaa kaiken edellä mainitun ja lisäksi varmistaa, ettei teatterin katsomossa ole makuupaikkoja, väliajalla saa konjakin ja palttookin on sama kotiin lähtiessä kuin tullessa. Toisin sanoen esittävän taiteen ammattiorganisaatio vaatii paljon erilaisten ammattilaisten yhteistyötä.
Yhteistyötä vaatii myös työsuojelun toimintaohjelman laatiminen. Se on työturvallisuuslainkin mukaan pakollista laatia yhteistoiminnassa, mutta että sillä olisi läpileikkaavaa vaikuttavuutta organisaatiossa, myös sen käytäntöönpanoa tulisi toteuttaa yhdessä. On kyse yhteisöllisestä johtamisosaamisesta. Opinnäytetyö osoittaa, että suomalaisten esittävän taiteen suurten ja keskisuurten organisaatioiden työsuojelun toimintaohjelmien sisällössä ja johtamisessa on kehitettävää.
Onneksi nimenomaan kehittämistyössä esittävän taiteen organisaatiot ovat taitavia, sillä se on niiden ydintoimintaa. Jokainen teos on tekijöilleen uusi prototyyppi ja pilotti. Esityksessä tuotetaan uusia ajatuksia yleisölle teosten välittämän tunteen kautta. Työsuojelun näkökulmasta jatkuva uudistuminen luo toki paineita ja esimerkiksi stressiä, mutta se on samalla erinomainen mahdollisuus oppia ja iteroida. Työsuojelujohtamisen kannalta tämä tarkoittaa kannustavaa ilmapiiriä, virheistä oppimista ja sisäisiä sekä ulkoisia koulutusmahdollisuuksia.
Selvää suklaahyytelömössöä vastuullisesti delegoiden
50 litran suklaahyytelösammion valmistaminen vaatii erikoisosaamista. Vaikka teosten tuottajatahoilla on varmasti hyvin tiedossa, ettei suklaahyytelön valmistamista kannata pyytää pukuompelijalta tai kampaaja-maskeeraajalta, eivät työsuojelun vastuut ole toimintaohjelmissa yhtä selkeitä. Näytelmiä kuitenkin näytellään, yleisöäkin käy esityksissä, joten esitysprosessit ovat esittävissä taiteissa ainakin oletusarvoisesti hallussa. Työsuojeluprosessien tunnistaminen ja yhdistyminen organisaation ydintoimintaan ei aina sitä ole. Työsuojelusta puuttuu varsin usein selkeä delegointi ja vastuut ovat epäselvät. Työsuojelun resursointi ja delegointi ovat johdon tehtäviä.
Pyörä tai teos keksitään esittävissä taiteissa yhä uudelleen. Eipä se työsuojelukaan tule ikinä valmiiksi. Samoin kuin näytelmiä harjoitellaan säännöllisen systemaattisesti ennen ensi iltaa, tulisi myös työsuojelun olla systemaattista ja säännöllistä. Johtamisen näkökulmasta työsuojelu tulee kuitenkin olla päivittäistä ja tukeutua niihin samoihin prosesseihin, joiden yhteydessä pyörä keksitään yhä uudelleen, mielellään ilman kuolemanvaaraa. Työsuojelun mittaristo ei kuitenkaan ole sama kuin esityksen; esiripun nouseminen ajallaan on hyvä ydintoiminnan mittari, mutta työsuojelun näkökulmasta huono. Työsuojelun mittareiden tulee olla selkeitä ja konkreettisesti mitattavia. Vaikka esitykset alkavat ja lopulta päättyvät aplodeihin ja palttoon pukemiseen, niin turvallisuutta tai työhyvinvointia ei laiteta kuntoon esiripusta aplodeihin -metodilla yhden koulutuksen tai projektin avulla, vaan se vaatii jatkuvaa systemaattista kehittämistä. Käytännössä tämä tarkoittaa työsuojeluteemojen arkipäiväistämistä päivä-, viikko ja kuukausipalaveritasolle. Parhaimmillaan työsuojelujohtaminen mahdollistaa verrattoman taiteen, paon arjesta ilman pelkoa pyörän alle jäämisestä ja seinät hilpeästi täynnä suklaahyytelömössöä. Johtajan tehtävä on tehdä positiivinen näkyväksi, mahdollistaa itku ja nauru.
Lähteet:
Aalto, Tero. 2024. Huomenna hän tulee : esittävän taiteen organisaatioiden työsuojelun toimintaohjelmat johtamisvälineenä – Theseus. Opinnäytetyö (YAMK). Taide- ja kulttuurialan johtaminen. Turku: Turun ammattikorkeakoulu.
Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 § 9. Saatavissa: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20020738
Visuri, Susanna & Ansio, Heli & Puro, Vuokko & Kannisto, Henriikka & Heiniö, Miira & Lantto, Eero & Hirvonen, Maria & Perttula, Pia & Teperi, Anna-Maria. 2020. Floor is Yours! – Turvallisuusjohtamisen ja -kulttuurin kehittäminen esittävissä taiteissa. Työterveyslaitos. Helsinki. Viitattu 24.5.2024. Saatavissa: https://urn.fi/URN:ISBN:9789522619556. S. 32 & 82–83