Polttoaineen jakeluasemilla räjähdysvaara

10.12.2024

Kaikilla nestemäisen polttoaineen jakeluasemilla on jatkuva räjähdysvaarallinen tilanne. Kansanomaisemmin ilmaistuna bensa-asemilla on laitteita ja alueita, joissa ihmiset, niin huoltamohenkilökunta kuin kuluttajatkin altistuvat räjähdysvaaralle. Jotta polttoaineen jakeluasematoiminta on turvallista kaikille, vaaratilanteiden ja vaarojen tunnistaminen sekä ennaltaehkäisevä toiminta on ensiarvoisen tärkeää.

Nestemäisen polttoaineen jakeluasema vaatii rekisteröinnin ja toimintaa säädellään asetuksen ympäristönsuojelun vaatimuksilla (VnA 314/2020). Asetuksen mukaan toiminnanharjoittajan on tarkkailtava jakeluaseman toiminnan käyttöä, päästöjä ja vaikutuksia.

Polttoaineen jakeluasemilla jatkuvan räjähdysvaaran aiheuttavat nestemäiset polttoaineet. Polttoaineet ovat herkästi syttyviä ja räjähdysherkkiä ainesosia sisältäviä tuotteita. Kaasuseokset, palavat nesteet, pölyhiukkaset tai erilaiset kemialliset höyryt saattavat muodostaa normaalin hengitettävän ilman kanssa ilmaseoksen, joka voi aiheuttaa räjähdyksen. Polttoaineiden jakeluasemilla voi esiintyä edellä mainittuja ilmaseoksia. Siksi kaikki bensa-asemat sisältävät räjähdysvaarallisia alueita ja tiloja. Aihetta tarkasteltiin Turun ammattikorkeakoulun Master Schooliin tehdyssä opinnäytetyössä (Sotamaa, 2024).

Polttoaineen jakeluaseman toiminnanharjoittaja on avain asemassa turvallisen toimintaympäristön rakentamisessa. Kansallinen lainsäätäjä, Euroopan Unioni ja erilaiset standardit antavat hyvän taustatuen asetuksineen ja direktiiveineen turvalliselle toiminnalle. Kun lain ja asetusten määräykset ja ehdot toteutuvat, jakeluasematoiminta on turvallisissa käsissä. Unohtaa ei toki sovi toiminnanharjoittajan vastuullista asennetta, osana ammattiylpeyttä.

Räjähdysvaarallisia tiloja ja alueita kutsutaan ATEX-alueiksi. ATEX lyhenne muodostuu ranskan kielen sanoista atmosphèes explosibles, ja se tarkoittaa räjähdysvaarallista tilaa ja ympäristöä.  ATEX-alueet tulee merkitä EX-varoitusmerkinnällä. Nestemäisten polttoaineiden jakeluasemilla EX-merkintöjä tulee jokaisen kansalaisen, asiakkaan tai asemahenkilökunnan havaita ilman, että tarvitsee akkukäyttöistä ruuvinväännintä, lapiota tai jotain erikoistyökaluksi määriteltyä laitetta. Näköhavaintoon perustuva toimenpide tulisi riittää.

Polttoaineen jakeluasemilla riittää EX-merkittävää

Suomessa polttoaineiden jakeluasematoiminnan edunvalvontaa ja laadunvarmistusta edistävä Öljy- ja Kaasutekniikka ry huolehtii alan laitteiden ja palveluiden teknisestä kehityksestä ja turvallisuudesta. Öljy- ja Kaasutekniikka ry julkaisema jakeluasemaopas luettelee polttoaineiden jakeluasemien ATEX-alueiksi seuraavat alueet:

  • Jakelumittarien sisäpuoliset tilat
  • Ilmaputkien suuaukkojen alue
  • Täyttöputkien pidätyskaivot
  • Öljyn- ja bensiininerotin, polttoaineenerotuskaivo
  • Öljyn- ja bensiininerottimen tuuletusputki
  • Näytteenotto- ja sulkuventtiilikaivo
  • Näytteenotto- ja sulkuventtiilikaivon tuuletusputki
  • Hiekanerotuskaivot, huoltokaivot, tarkastuskaivot, tarkkailukaivot, ilmansulkukaivot, kaapelikaivot ja huokosilmakaivot
  • Muut mahdolliset tapauskohtaiset tilat räjähdysvaarallisella alueella.

Miten edellä mainitut räjähdysvaaralliset tilat ja laitteet on löydettävissä tai havaittavissa polttoaineiden jakeluasemilla? Alla olevan kuvan avulla jakeluasemien rakenteen ymmärtämistä on yleisesti pyritty avaamaan.

Polttoaineen jakeluasemien räjähdysvaarallisista tiloista osa sijoittuu maan pinnan alapuolelle ja osa maanpäällisille alueille. Tilat tulee EX-merkitä, on kyseessä sitten maan alainen huoltotila tai päänpäällinen ihmissilmällä havaittava kaivorakenne. Päivittäisen kuluttajan tai asiakkaan toiminta-alueelle sijoittuu lukuisia ATEX-tiloja, joten EX-merkintä havaintoja voi tehdä vaikkapa auton tankkausalueella olevasta hiekanerotuskaivosta tai aseman laidalla olevista maanalaisten polttoainesäiliöiden tuuletusputkista. Tärkeää on, että ne varoittavat ihmisiä ennaltaehkäisevästi ja ymmärrämme EX-merkinnän informaation.

Tutkimuskohteena automaattijakeluasemien hiekan- ja polttoaineenerotuskaivojen EX-merkinnät

Polttoaineen automaattijakeluasemilla hiekan- ja polttoaineenerotuskaivot sisältävät räjähdysvaaran. Kyseissä tiloissa saattaa esiintyä satunnaisesti tai jatkuvasti ainesosia, jotka aiheuttavat välittömän räjähdysvaaran. Suomessa toimii useita energiayhtiöitä, joiden jakeluasemat ja niiden rakentamisen ja kunnossapidon standardit ovat yhtenevät.

Yksi yhteinen standardi on EX-merkinnät räjähdysvaarallisissa tiloissa. Kaikilla polttoaineen jakeluasemilla on toiminnanharjoittajasta riippumatta erityinen määrä hiekan- ja polttoaineenerotuskaivoja aseman kokoluokan mukaisesti. Nämä tilat tulee siis EX-merkitä.

Yllä oleva vasemmanpuoleinen kuva on jokaisella polttoaineenjakeluasemalla havaittava polttoaineenerotuskaivo. Tunnusomaista kaivolle on, että kaivon kansi on värjätty kauttaaltaan keltaiseksi. Oikeanpuoleinen kuva on jakeluaseman hiekanerotuskaivo. Kaivossa on ritiläkansi, jotta polttoaineen tankkausalueen hulevedet ohjautuvat viemäröintijärjestelmää pitkin polttoaineenerotuskaivoon. Kaivot ovat siis yhteydessä toisiinsa ja osa jakeluaseman räjähdysvaarallista tilaa.

Tutkimustuloksia

Opinnäytetyössä (Sotamaa, 2024) toteutettu tutkimusotos rajattiin pääkaupunkiseudun suurimpien kaupunkien alueelle. Tutkimustuloksista voi päätellä, että hiekan (HEK)- ja polttoaineen (PEK) erotuskaivojen EX-merkintöjen kaupunkikohtaisessa vertailussa on eroavaisuuksia kaivojen kokonaismäärään tarkasteltaessa. Merkillepantavaa on, että kokonaismäärien prosentuaaliset osuudet muuttuvat merkittävästi, jos tutkimusalueen tarkasteluyksiköksi valitaan asemakohtainen tarkastelutapa.  

Tutkimustulosten näkökulmasta tilanneanalyysi on kaksijakoinen. Kolme neljästä kaivosta on asianmukaisesti EX-merkitty. Toisaalta energiayhtiön automaattijakeluasema verkostossa oli lähes puolessa asemista puutteita EX-merkinnöissä.  

Tutkimus toi esiin jakeluasemia, joista puuttuivat kaikki EX-merkinnät ja asemia, joissa kaikki merkinnät olivat havaittavissa.

Eri kaupunkien välillä oli eroavaisuuksia. Tutkimus toi esiin jakeluasemia, joista puuttuivat kaikki EX-merkinnät ja asemia, joissa kaikki merkinnät olivat havaittavissa. Tutkimustyön tuloksista voidaan päätellä, että EX-merkintöjen tila on jakeluasemilla epätasapainossa ja korjaustoimenpiteille on selkeä tarve. (Sotamaa, 2024)

EX-merkintöjen laatu on tukevasti katsojan silmissä

Tutkijan ja tutkimuksen kannalta rajanveto EX-merkinnän asianmukaisuudesta perustui laadulliseen tulkintaan. Mikä on ihmissilmällä tehtävän havainnon ”oikea” ratkaisu, perustuuko tulkinta mielipiteeseen?

Tutkimuksessa paljastui valitettavan paljon yläolevan kuvan kaltaisia EX-merkintöjä. Työn tarkoitus oli saada aikaan tuloksia, joilla on informatiivista arvoa ja joka herättää keskustelua.

Reaktiivinen tulkintapäätös ja analyysi havainnoista tutkimushetkellä on yksi keskeisistä menetelmistä. Tämän tutkimusalueen kaivojen EX-merkintöjen poikkeavuudet olivat merkittäviä. Tulkinta siitä, oliko automaattijakeluaseman hiekan- tai polttoaineenerotuskaivo EX-merkitty vai ei, oli relevantti kysymyksenasettelu tutkijalle.

Lähteet:

Sotamaa, J. 2024. Räjähdysvaarallisten tilojen EX-merkinnät polttoaineen jakeluasemilla – Theseus Opinnäytetyö. Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka. Turun ammattikorkeakoulu, Master School.

Valtioneuvoston asetus nestemäisten polttoaineiden jakeluasemien ympäristönsuojeluvaatimuksista. 314/7.5.2020