pylväitä tietokoneen näytöllä

Raision kaupunki tähtää hiilineutraaliksi – ilmastolain velvoitteet täyttävä ympäristöohjelma hyväksyttiin huhtikuussa.

06.06.2023

Voimassa olevan hallitusohjelman mukaan Suomen tulisi olla hiilineutraali vuonna 2035. Hiilineutraalius on määritelty siten, että kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään 80 % vuoden 1990 päästötasosta vuoteen 2035 mennessä ja jäljelle jäävät päästöt kompensoidaan muilla tavoin. Kunnallisen ilmastotyön merkitys Suomen tavoitteen saavuttamisessa on ratkaiseva, ja siksi kunnat onkin valjastettu mukaan ilmastotyöhön. Maaliskuussa 2023 voimaan tullut laki ilmastolain muuttamisesta (108/2023) velvoittaa kaikkia Suomen kuntia valmistelemaan kunnallisen tai alueellisen ilmastosuunnitelman. Suunnitelma on vapaamuotoinen, mutta sen tulee sisältää laissa määritellyt yksityiskohdat kuten toimenpiteet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiselle. Raisiossa ympäristöohjelmalla täytetään lain velvoitteet ja samalla se toimii kaupungin ilmastotyön johtamisen työkaluna.

Suomi on jaettu 309 kuntaan, jotka vastaavat mm. kunnallisten palveluiden tuottamisesta omalla alueellaan. Kunnilla on merkittävä vaikutus kansallisen ilmastotavoitteen saavuttamisessa ja alueellisen ilmastotyön kehittämisessä. Koska kuntaorganisaation toiminnan päästöjen osuus kunnan alueen päästöistä on vain noin 5–10 % luokkaa, korostuu ilmastotyössä sidosryhmätyöskentely, viestintä ja kunnan rooli ilmastotyön mahdollistajana.

Raisiossa ajatus ilmastotyöstä lähti valtuustoaloitteesta

Toukokuussa 2021 Raision kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupungille ilmastosuunnitelman, jonka valmistelu lähti liikkeelle valtuustoaloitteesta. Samaan aikaan kaupungissa käynnistyi ensimmäinen ilmastoaiheinen hanke, Ilmastosuunnitelmasta tekoihin. Hanke sai rahoitusta ympäristöministeriöltä ja se mahdollisti määräaikaisen ilmastokoordinaattorin palkkaamisen kaupungille. Päällimmäisenä tavoitteena hankkeessa oli käynnistää kaupungin ilmastotyö ja kehittää ilmastotyön johtamista.

Idea ympäristöohjelmasta heräsi hankkeessa, kun mietittiin kaupungille sopivaa työkalua ilmastojohtamisen tueksi. Aikaisemmin hyväksytyssä ilmastosuunnitelmassa oli määritelty kaupungin ilmastotavoite, mutta se ei täyttänyt ilmastolakiin suunnitellun muutoksen velvoitteita. Lisäksi nähtiin, että ilmastotyön johtaminen olisi mahdollista vasta, kun kaupungille olisi tunnistettu ilmastotyön toimenpiteet. Ympäristöohjelma haluttiin valmistella niin, että siinä huomioitaisiin kunnan sidosryhmien osallistuminen ilmastotyön kehittämiseen mahdollisimman laajasti

Raisiolaiset nuoret jättivät terveisiä kaupungin johdolle ja päättäjille nuorten ilmastopäivässä. Kuva Miriam Séwon.

Sidosryhmien osallistuminen kunnan ilmastotyön kehittämiseen on tärkeää

Kaupunkilaisten mukaan ottamisesta päätöksentekoon säädetään kuntalaissa. Mahdollistamalla kaupungin eri toimijoiden osallistuminen kaupungin toiminnan kehittämiseen ja päätöksentekoon lisätään kaupunkilaisten aktiivisuutta ja sitoutetaan heitä kaupungin toimintaan. Sama pätee ilmastotyössä. Raisiossa kaupungin eri toimijat pääsivät osallistumaan ohjelman valmisteluun mm. kyselyiden, työpajojen ja haastatteluiden kautta. Työssä huomioitiin erikseen myös kaupungin henkilöstö, johtoryhmä sekä kaupunginvaltuutetut. Kaikkiaan valmistelun aikana työhön saatiin noin 850 vastausta, mielipidettä ja lausuntoa.

Ilmastotyön kehittäminen vaatii ketteryyttä

Projektinhallinnan näkökulmasta ketterien menetelmien periaatteet sopivat kunnan ilmastotyön kehittämiseen hyvin. Ne mahdollistavat eri ryhmien osallistumisen työhön eri vaiheissa, ja työtä voidaan kehittää sykleissä saadun palautteen ja huomioiden mukaan. Lineaarisesta projektinjohtamisesta (vesiputousmalli) poiketen työtä voidaan kehittää useammalla rintamalla saman aikaisesti ja aikaisempiin osioihin voidaan aina palata, kun on tarvetta. Myös kunnallinen päätöksentekoprosessi voi yllättää esimerkiksi aikatauluillaan tai lausuntopyynnöillä, jolloin joustava aikataulu antaa periksi tarpeen tullen.

Kaiken kaikkiaan ilmastotyön tulee olla laajaa yhteistyötä, joka sisältää jatkuvaa parantamista, uusien innovaatioiden ja toimintamallien kehittämistä ja käyttöönottoa sekä hyvien käytäntöjen jakamista.

We are the first generation to feel the impact of climate change and the last generation that can do something about it.

Unknown American governor

Lähteet:

Ryyppö, R. 2023. Osallisuus ja ketterät menetelmät kunnan ilmastotyössä : Raision kaupungin ympäristöohjelma – Theseus, Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.

Raision kaupungin ympäristöohjelma

Laki ilmastolain muuttamisesta 108/2023