Sujuvampi polku kuntouttavaan psykoterapiaan palvelumuotoilun avulla

04.07.2024

Asiakkaiden ja psykoterapeuttien osallistaminen auttaa sujuvoittamaan kuntouttavaan psykoterapiaan hakeutumista ja sopivan psykoterapeutin löytämistä.

Mielenterveyden häiriöt ja haasteet koskettavat merkittävää osaa suomalaisista: OECD:n mukaan mielenterveyden häiriöiden kustannukset Suomessa ovat noin 11 miljardia euroa vuodessa, ja jo yli puolet kaikista työkyvyttömyyseläkkeistä myönnetään mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöistä johtuen.

Psykoterapia on tehokkaaksi todettu hoitomuoto, jonka avulla pyritään tukemaan ja edistämään kuntoutujan työ- ja opiskelukykyä. Avun pariin on kuitenkin edelleen pitkä matka. Aikuisten kuntouttavaan, Kela-tuettuun psykoterapiaan hakeutuminen ja sopivan, vapaan psykoterapeutin löytäminen on monelle haastava ja turhan työläs prosessi, johon etsittiin ratkaisuja palvelumuotoilun menetelmiä ja työkaluja hyödyntäen. Tutkimustuloksena opinnäytteessä esitellään digitaalinen konsepti, jolla helpotetaan ja selkeytetään palvelupolkua.

Työlästä tiedonhakua ja kymmeniä lähetettyjä sähköposteja

Kuntouttavaan psykoterapiaan hakeutuneiden asiakkaiden kokemukset vaihtelevat sujuvista todella raskaisiin ja kuormittaviin prosesseihin. Jo asiakaspolun alkuvaiheessa esimerkiksi eri psykoterapiasuuntauksiin ja psykoterapeuttien hakemiseen liittyvät ohjeet voivat olla puutteellisia ja tieto pirstaleista. Moni asiakas kokee jäävänsä yksin etsiessään sopivaa psykoterapeuttia.

Asiakkaana saattaa olla aika voimaton psykoterapeuttia hakiessaan. Olisi tärkeää tehdä siitä mahdollisimman helppoa. Monelle on liian korkea kynnys etsiä apua yksin uupuneena.

Vapaan psykoterapeutin löytäminen voi edellyttää kymmeniä yhteydenottoja, joista vain murto-osaan vastataan – usein kieltävästi. Epätasapaino kysynnän ja tarjonnan kohtaamisessa pitkittää hoitoon pääsyä ja lannistaa avun etsijää. Psykoterapeutin tutkinto on täydennyskoulutusta, jonka kustannukset opiskelijalle voivat vaihdella 20 000–60 000 euron välillä. Tämä voi lisätä kynnystä hakeutua koulutukseen. Lisäksi jopa kolmannes psykoterapeuteista on eläkeiässä.

Kuntouttavaa, Kela-tuettua psykoterapiaa voi saada maksimissaan kolmeksi vuodeksi, ja jokainen vuosi on haettava erikseen. Vapaan psykoterapeutin löydyttyä asiakas voi kokea epävarmuutta terapeutin sopivuudesta ja terapiasuhteen toimivuudesta. Tutustumiskäynneistä ei saa Kela-korvausta, ja yksi käynti voi maksaa 70–110 eurosta jopa useaan sataan euroa. Toisaalta myös pelko ilman terapeuttia jäämisestä voi huolettaa.

Oikeanlaista apua oikeaan aikaan

Kuntouttavaan psykoterapiaan hakeutumiseen ja psykoterapeutin löytämiseen liittyviä haasteita voidaan helpottaa usein eri tavoin. Asiakkailta sekä psykoterapeuteilta kerättyjä toiveet ja ideat auttavat sujuvoittamaan palvelupolkua sen eri vaiheissa:

  • Mielenterveyden haasteisiin liittyvän stigman vähentäminen entisestään
  • Optimoitu hakeutumisprosessi
  • Selkeät, kannustavat ohjeet yhdessä paikassa
  • Tietoa kuntouttavasta psykoterapiasta ja psykoterapeuteista kootusti ja ajantasaisesti
  • Tukea terveydenhuollon ammattilaisilta polun eri vaiheissa
  • Laaja valikoima eritasoisia mielenterveyspalveluja asiakkaan tarpeen mukaan
  • Suositteluja sopivista palveluista ja palveluntuottajista
  • Johdonmukainen asiakasviestintä
  • Taloudellista tukea tutustumiskäynteihin
  • Asiakaskokemuksen systemaattinen johtaminen mielenterveyspalveluissa.

Ratkaisujen toteuttaminen edellyttää niin yksityisten kuin julkisten tahojen yhteistyötä: mielenterveys ja sen edistäminen on yhteinen asia.

Digitaaliset palvelut asiakkaan ja psykoterapeutin apuna

Jo olemassa olevat digitaaliset palvelut ja työkalut, kuten Terapianavigaattori-kysely, verkkoterapiat sekä psykoterapeutteja listaavat sivustot auttavat asiakkaita kartoittamaan tilannettaan, löytämään apua sekä etsimään itselleen sopivaa palveluntarjoajaa, kuten psykoterapeuttia. Vielä on kuitenkin tarvetta kokonaisvaltaiselle digitaaliselle palvelulle, jossa asiakas voi löytää kaikki tarvitsemansa tiedot psykoterapiaan hakeutumisesta sekä ajantasaisen, koko Suomen kattavan listan Kelan hyväksymistä psykoterapeuteista.

Myös itsehoito-ohjeet sekä muut mielenterveyteen ja sen edistämiseen liittyvät sisällöt voivat tukea asiakkaan hyvinvointia niin apua etsittäessä, hoitosuhteen aikana kuin sen jälkeenkin. Tietoturvallinen ja laadukas digitaalinen palvelu auttaa myös psykoterapeutteja muun muassa palvelujensa markkinoinnissa ja asiakasviestinnässä. Ajantasainen tieto vapaista ajoista voi vähentää kyselyjen määrää tilanteissa, joissa terapeutilla ei ole tilaa uusille asiakkaille.

Palvelumuotoilu ja osallistaminen asiakaslähtöisen suunnittelun keskiössä

Palvelun kehittämisessä on erittäin tärkeää huomioida asiakkaiden moninaisuus: mielenterveysongelmat koskettavat kaikkia sukupuolesta, iästä, kielitaidoista, toimintarajoitteista ja asuinpaikasta riippumatta. Mielenterveyspalveluita ja niihin hakeutumiseen liittyviä palveluita tuleekin tarjota saavutettavasti kaikille – niin digimaailmassa kuin sen ulkopuolella. Sekä asiakkaiden että palveluntarjoajien – sekä muiden sidosryhmien – osallistaminen palvelumuotoilun keinoin avaa mahdollisuuksia palvelujen ja palvelupolkujen yhteiskehittämiselle. Se puolestaan toimii avaimena kohti parempaa hoitoa ja vaikuttavampia palveluja.

Lähde

Laaneots, K. 2024. Finding help cannot be this hard : a concept proposition of a new digital service connecting rehabilitative psychotherapy customers and psychotherapists – Theseus Master’s Thesis. Turku University of Applied Sciences.

Artikkelikuva: Freddie Marriage / Unsplash.