Suomen vesihuoltoverkostot ikääntyvät ja korjausvelka kasvaa, mutta resurssit eivät kasva samaa tahtia. Kaivamattomat menetelmät tarjoavat vaihtoehdon perinteiselle aukikaivuumenetelmälle. Kaivamattomat menetelmien mahdollisuuksia ei aina tunnisteta. Varhainen yhteistyö auttaa löytämään kohteeseen parhaiten soveltuvat ratkaisut.

Kaivinkone on tuttu näky kaupunkien kaduilla – tie auki, putket esiin ja liikenne seisoo. Se on tapa, jolla vesihuoltoverkostoja on aina saneerattu. Kun tapa on tuttu, vaihtoehtoja ei välttämättä muisteta kysyä. Kaivamattomiin menetelmiin perehdyttiin Turun ammattikorkeakoulun Master Schoolin opinnäytetyössä (Kiili, 2026).

Kaivamattomilla menetelmillä putket voidaan saneerata ilman laajamittaista aukikaivuuta. Kaivamattomien menetelmien edut korostuvat erityisesti tiiviissä kaupunkiympäristössä, jossa liikennehaitat ja työmaan ympäristövaikutukset halutaan minimoida. Joissakin tapauksissa kaivamaton menetelmä voi olla myös käytännössä ainoa toteutuskelpoinen vaihtoehto.

Menetelmäkirjo on laaja – oikea valinta ei ole itsestäänselvyys

Kaivamattomia menetelmiä on useita. Sujutusmenetelmissä, kuten putkisujutuksessa, saneerataan olemassa oleva putki. Porausmenetelmillä, kuten suuntaporauksella, asennetaan uusia putkia ilman aukikaivuuta.

Menetelmän valintaan vaikuttavat mm.

• kohteen olosuhteet
• maaperä
• ympäröivä infrastruktuuri.

Sujutuksen hinta ei riipu vain pituudesta

Kaivamattomien menetelmien kustannusten arviointi on huomattavasti hankalampaa kuin perinteisen aukikaivuun. Infrarakentamisen kustannuslaskentaohjelmissa kaivamattomista menetelmistä on saatavilla vain vähän tietoa.

Pääkaupunkiseudun urakkatarjouksia koskeva aineisto (Kiili, 2026) osoitti, että yksikköhinnat vaihtelevat merkittävästi. Pakkosujutuksissa hinnat olivat 370–1 921 €/m ja pitkäsujutuksissa 639–2 537 €/m. Suurin osa kohteista asettui kuitenkin välille 600–1 100 €/m. Hajonta kertoo, kuinka merkittävästi kohdekohtaiset erityispiirteet vaikuttavat hintaan.

Tarkastelussa keskeiseksi kustannuksiin vaikuttavaksi tekijäksi nousi kaivantoväli eli se, kuinka tiheästi työssä joudutaan tekemään kaivantoja. Lyhyt kaivantoväli tarkoittaa enemmän toistuvia työvaiheita, kuten kaluston siirtoja, liikennejärjestelyitä ja muita kiinteitä kustannuksia, jotka jakautuvat pienemmälle metrimäärälle. Kaivantoväli ei kuitenkaan ole vapaasti optimoitavissa, vaan se määräytyy pitkälti putkilinjan geometrian, liitosten ja varusteiden mukaan.

Lähtötiedot ratkaisevat onnistumisen

Kaivamattomissa menetelmissä työ tehdään pääosin maan alla. Toisin kuin aukikaivuussa, yllättäviin esteisiin ei voida reagoida paikallisesti. Tämä korostaa lähtötietojen merkitystä onnistumisen näkökulmasta.

Lähtötietoja kerätään eri lähteistä ja niiden taso voi vaihdella suuresti. Olennaista on saada kuva vallitsevista pohjaolosuhteista sekä maan alla olevista rakenteista. Eri lähtötiedot muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jonka perusteella tehdään arvioita menetelmien soveltuvuudesta ja suunnitteluratkaisuista.

Suunnittelijan näkökulmasta keskeistä on kyky tarkastella tietoja kokonaisuutena ja kysyä aktiivisesti, mitä oleellista niistä puuttuu ja ovatko lähtötiedot laadullisesti riittävän tarkkoja.

Lähtötietojen epävarmuutta ei voi täysin poistaa, mutta niitä voidaan hallita tunnistamalla kriittiset kohdat: mitkä asiat ovat määriteltävä tarkasti suunnitteluvaiheessa ja mitkä voidaan jättää tarkoituksella avoimiksi. Tunnistettujen epävarmuuksien avoin kirjaaminen suunnitteludokumentteihin on tärkeä edellytys tasavertaiselle kilpailulle ja kiistojen vähentämiselle toteutuksen aikana.

Yhteistyö kannattaa aloittaa ennen kuin suunnitelmat ovat valmiit

Nykyiset hankintamallit ovat muodostuneet aukikaivuun ehdoilla. Ne eivät välttämättä palvele kaivamattomia menetelmiä, joissa toimijakenttä on suppeampi ja osaaminen keskittyneempää.

Kaivamattomien menetelmien laajempi hyödyntäminen edellyttää rohkeutta tarkastella vakiintuneita toimintatapoja uudelleen. Toteuttajan erityisosaaminen kannattaa tuoda mukaan jo hankkeen suunnitteluvaiheessa. Parhaat lopputulokset saavutetaan tyypillisesti silloin, kun suunnittelua ja toteutusta ei eroteta liian jyrkästi toisistaan.

Kaivamattomien menetelmien tunnettavuutta rajoittaa kokemustiedon niukkuus. Julkisesti saatavilla olevaa tietoa on vähän ja akateeminen tutkimus aiheesta on vähäistä.

Kaivamattomien menetelmien asema voi vahvistua entisestään, kun niiden mahdollisuudet tunnetaan nykyistä paremmin ja yhteistyö eri toimijoiden välillä tiivistyy. Kun suunnittelijat, toteuttajat ja tilaajat toimivat tiiviisti yhdessä jo hankkeen alkuvaiheessa, edellytykset onnistuneelle lopputulokselle ovat merkittävästi paremmat.

Lähde

Kiili, T. 2026. Kaivamattomien menetelmien suunnittelun kehittäminen. Opinnäytetyö. Turun ammattikorkeakoulu. URN:NBN:fi:amk-2026060823391