Ikääntynyt istuu pyörätuolissa, jota läheinen työntää luonnossa.

Ikäystävällinen asuinympäristö on esteetön ja tukee ikääntyneiden toimintakykyä

05.06.2023

Ikääntymisen haasteita ja erityispiirteitä ovat mm. aistien heikentyminen, toimintakyvyn lasku, liikkumisen heikentyminen ja apuvälineiden tarve. Ikääntymisen moninaisia haasteita huomioivaa näkökulmaa voidaan kutsua ikäystävällisyydeksi. Piha-aluetta kunnostaessa on hyvä mahdollisuus tarkastella sen ikäystävällisyyttä. Ikäystävällisyys huomioi erityisesti piha-alueen turvallisuuden.

Piha-alueelle on hyvä luoda kutsuva, osallistava ja aktivoiva ilmapiiri, jotta sen jokainen asukas kokee tulevansa kutsutuksi piha-alueen käyttäjäksi. Piha-alueella on hyvä olla jokaiselle jotakin: aktivoivaa kuntoilua, ulkoilua, puutarhan hoitoa, grillausta tai pihakeinussa keinuttelua. Yhteisillä kokoontumispaikoilla tuetaan yhteisöllisyyttä, naapuriapua ja toisesta välittämistä. Yksityisyyttä kunnioitetaan selkeillä oman pihan rajauksilla.

Piha-alueiden esteettömyys on pihan käytön helppoutta

Esteettömyydellä tarkoitetaan piha-alueen käytettävyyttä ja kulkemisen helppoutta. Ikääntyessä aistitoiminnot heikkenevät ja erilaisten tasojen hahmottaminen vaikeutuu. Tämän lisäksi liikkuminen vaikeutuu, ja kulkemiseen saatetaan tarvita erilaisia apuvälineitä.

Piha-alueen kulkuväylät kannattaa suunnitella helppokulkuisiksi ja tasojen värit tukemaan hahmottamista. Kulkuväylien pintojen tasaisuus sekä ympäri vuoden toteutuva helppohoitoisuus tulee huomioida.  Piha-alueen selkeys ja riittävä valaistus tuo lisää turvallisuutta piha-alueen käyttäjälle.

Luonto tukee ikääntyneiden toimintakykyä

Toimintakyvyn tukeminen on yksi sote-alalla käytetty hallitseva termi. Toimintakyvyn tukeminen pitää sisällään kaiken sen toiminnan, jolla tavalla tai toisella tuetaan toimintakykyä. Toimintakyvyksi taas katsotaan kaikki ne kyvyt, jotka pitävät ihmisen aktiivisena oman elämän toimijana.

Asuinympäristö voi tukea ihmisen toimintakykyä muun muassa tarjoamalla mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Luonnolla on osoitettu olevan useita positiivisia vaikutuksia ihmisen terveydelle. Se rauhoittaa, tukee unta, aktivoi aisteja ja lisää aktiivisuutta.

Pihaympäristössä on hyvä olla omenapuita, marjapensaita ja mahdollisuuksien mukaan myös pienimuotoisia kasvimaa-alustoja. Ympäristöön voi asettaa myös luonnoneläinten ruokintapaikkoja, kuten lintulautoja. Näillä keinoilla luonto tuodaan osaksi pihaympäristöä ja jokainen asukas saa nauttia luonnosta valitsemallaan tavalla joko sisältä ihaillen tai ulkona aktiivisesti osallistuen.

Ikääntyneen väestön määrä kasvaa merkittävästi tulevina vuosina. Tarkasteltaessa koko kansallisen väestön määrää, on ikääntyneiden osuus selkeästi suurin. Erityisesti yli 85-vuotiaiden määrä kasvaa seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana. Valtakunnallisesti tulee kehittää monipuolisia ja yli rajojen toimivia keinoja tukea ikääntyvää väestöä, joilla tuetaan heidän kotona asumistaan mahdollisimman pitkään.