Intti tutuksi – minäpystyvyyttä ja toimijuutta vahvistamassa asepalvelukseen siirryttäessä
Asepalvelukseen siirtyminen on nuorelle merkittävä elämänvaihe, jossa tuttu arki vaihtuu uuteen toimintaympäristöön, uudenlaisiin sosiaalisiin suhteisiin ja aiemmasta poikkeaviin vaatimuksiin. Asepalvelukseen valmistautumista tarkastellaan usein fyysisen toimintakyvyn näkökulmasta, mutta siirtymään liittyy myös tiedollisia, psyykkisiä ja sosiaalisia ulottuvuuksia. Nuoren kannalta keskeistä ei ole ainoastaan se, mitä hän osaa tai kykenee tekemään, vaan myös se, millaiseksi hän arvioi omat mahdollisuutensa selviytyä tulevista tilanteista.
Tätä kysymystä voidaan tarkastella minäpystyvyyden käsitteen avulla. Banduran (1997) mukaan minäpystyvyydellä tarkoitetaan yksilön uskomuksia omista kyvyistään organisoida ja toteuttaa toimintoja, joita tietynlaisissa tilanteissa selviytyminen edellyttää. Minäpystyvyys ei siten ole yleinen arvio omasta arvosta tai osaamisesta, vaan se liittyy aina tiettyyn tehtävään ja toimintaympäristöön. Asepalvelukseen valmistautumisessa kysymys voidaan muotoilla esimerkiksi näin: uskooko nuori pystyvänsä selviytymään tulevan palveluksen vaatimuksista ja toimimaan uudessa ympäristössä?
Helsingin medialukiossa kehitettiin tätä tarvetta varten Intti tutuksi -opintokurssi. Opinnäytetyössä suunniteltiin, pilotoitiin ja arvioitiin kurssia, jonka tavoitteena oli tukea opiskelijoiden asepalvelukseen valmistautumista sekä tuottaa tietoa kurssin jatkokehittämiseksi. Opiskelijoiden kokemuksia tarkasteltiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Seitsemän opiskelijan muodostaman aineiston perusteella kurssi näyttäytyi kokonaisuutena, jossa tiedollinen valmistautuminen, toiminnallisuus, vertaistuki ja yhteisöllisyys kietoutuivat toisiinsa.
Tiedosta kohti koettua pystyvyyttä
Opiskelijoiden kokemuksissa yksi keskeisimmistä kurssin merkityksistä liittyi asepalvelusta koskevan tiedon lisääntymiseen. Aiemmin palvelukseen liittyvä tieto oli joidenkin opiskelijoiden kohdalla vähäistä tai perustui epävirallisiin lähteisiin ja muiden kertomuksiin. Kurssilla opiskelijat saivat tietoa muun muassa palveluksen rakenteesta, käytännöistä ja eri vaiheista. Tuleva elämänvaihe muuttui näin abstraktista ja osittain tuntemattomasta konkreettisemmaksi kokonaisuudeksi.
Tiedon lisääntyminen on minäpystyvyyden näkökulmasta merkityksellistä, vaikka tieto ja minäpystyvyys eivät olekaan sama asia. Pelkkä tiedon saaminen ei automaattisesti tarkoita, että yksilön usko omiin kykyihin vahvistuu. Tieto voi kuitenkin muuttaa tapaa, jolla tuleva tilanne hahmotetaan. Kun tehtävien ja toimintaympäristön vaatimukset tulevat ymmärrettävämmiksi, yksilöllä on paremmat mahdollisuudet arvioida omia valmiuksiaan ja sitä, mitä hänen olisi vielä tarpeen harjoitella.
Tämä näkyi myös opinnäytetyön tuloksissa. Kuusi seitsemästä opiskelijasta koki kurssin lisänneen varmuutta asepalveluksen suorittamista kohtaan. Opiskelijoiden kuvauksissa korostui kokemus siitä, että valmistautuminen oli muuttunut konkreettisemmaksi ja tuleva palvelus helpommin lähestyttäväksi.
Tulosta voidaan tulkita siten, että tiedollinen valmistautuminen muodosti yhden perustan minäpystyvyyden vahvistumiselle. Samalla on tärkeää säilyttää tulkinnassa aineiston luonne: opiskelijoiden kokemukset osoittavat heidän kokeneen varmuutensa lisääntyneen, mutta seitsemän opiskelijan laadullisen aineiston perusteella ei voida tehdä yleistettävää johtopäätöstä kurssin vaikutuksesta kaikkien nuorten minäpystyvyyteen.
Onnistumisen kokemukset tekevät pystyvyydestä näkyvää
Bandura (1997) nostaa onnistumisen kokemukset keskeiseksi minäpystyvyyden lähteeksi. Yksilön oma kokemus siitä, että hän kykenee suoriutumaan tehtävästä, voi vahvistaa käsitystä omista kyvyistä tulevissa samankaltaisissa tilanteissa. Intti tutuksi -kurssin kannalta tämä näkökulma on kiinnostava, koska kurssin pedagogiikka ei rakentunut pelkästään luentomuotoisen tiedon välittämisen varaan.
Opiskelijat pääsivät harjoittelemaan käytännössä erilaisia taitoja, joita asepalveluksessa voidaan tarvita. Kurssilla toteutettiin esimerkiksi teltan pystyttämistä, trangian käyttöä, tulentekoa, uintiharjoittelua ja paintballia. Käytännön tehtävissä opiskelijat joutuivat kokeilemaan, soveltamaan tietoa ja ratkaisemaan tilanteita yhdessä muiden kanssa.
Tällöin valmistautuminen muuttui tiedon vastaanottamisesta kokemukselliseksi oppimiseksi. Kolbin (1984) mukaan oppiminen rakentuu kokemuksen, reflektion, käsitteellistämisen ja aktiivisen kokeilemisen välisessä prosessissa. Intti tutuksi -kurssilla nämä elementit olivat läsnä erityisesti toiminnallisissa harjoitteissa. Opiskelija ei vain saanut tietoa siitä, mitä hänen pitäisi osata, vaan pääsi kokeilemaan taitoa itse.
Tällä erolla voi olla merkitystä myös minäpystyvyydelle. Tieto siitä, miten teltta pystytetään, on eri asia kuin kokemus siitä, että on itse pystynyt pystyttämään teltan. Samoin tieto ryhmässä toimimisen merkityksestä eroaa kokemuksesta, jossa opiskelija joutuu itse ratkaisemaan ongelman yhdessä muiden kanssa. Toiminnallisen oppimisen kautta osaaminen voi muuttua abstraktista tiedosta koetuksi pystyvyydeksi.
Kurssin jatkokehittämisessä olisikin perusteltua vahvistaa juuri tätä yhteyttä. Harjoitteiden ei tarvitse olla mahdollisimman vaativia, vaan olennaista on mahdollistaa opiskelijalle realistisia onnistumisen kokemuksia. Tällöin toiminnallisuus toimii paitsi oppimisen myös minäpystyvyyden rakentumisen välineenä.
Vertaiset toimivat pystyvyyden peileinä
Minäpystyvyys ei kuitenkaan rakennu ainoastaan yksilön omien kokemusten kautta. Banduran (1997) teoriassa myös muiden toiminnan havainnointi sekä sosiaalinen kannustus ovat keskeisiä minäpystyvyyden lähteitä. Intti tutuksi -kurssin pienryhmässä opiskelijat olivat samassa elämäntilanteessa ja valmistautuivat samaan tulevaan siirtymään.
Tällä oli merkitystä opiskelijoiden kokemusten perusteella. Kurssilla vertaistuki, yhteisöllisyys ja yhdessä toteutetut harjoitteet koettiin tärkeiksi. Opiskelijat saattoivat seurata muiden osallistumista, jakaa ajatuksia ja huomata, että myös muilla oli kysymyksiä ja epävarmuuksia asepalvelukseen liittyen.
Vertaisuus voidaan nähdä tässä minäpystyvyyttä vahvistavana sosiaalisena prosessina. Kun opiskelija havaitsee toisen samankaltaisessa tilanteessa olevan henkilön harjoittelevan ja onnistuvan, hän voi saada kokemuksen siitä, että vastaava tehtävä on myös hänen saavutettavissaan. Samalla vertaisten kannustus voi vahvistaa kokemusta siitä, ettei tulevaan tarvitse valmistautua yksin.
Tämä tuo minäpystyvyyden tarkasteluun sosiaalisen ulottuvuuden. Yksilön käsitys omista kyvyistään ei muodostu irrallaan muista ihmisistä, vaan suhteessa ympäristöön, jossa hän toimii. Intti tutuksi -kurssin kohdalla juuri ryhmä saattoi muodostaa ympäristön, jossa omia kykyjä oli mahdollista tarkastella turvallisesti suhteessa muihin.
Dialoginen kohtaaminen vahvistaa toimijuutta
Kurssin yhteisöllisyyttä voidaan tarkastella myös dialogisuuden ja sosiaalipedagogiikan näkökulmasta. Dialogisessa vuorovaikutuksessa keskeistä on pyrkimys yhteisen ymmärryksen rakentamiseen sekä toisen ihmisen kokemusten ja näkökulmien arvostavaan kohtaamiseen (Arnkil & Seikkula, 2021). Sosiaalipedagogisessa ajattelussa puolestaan korostuvat osallisuus, yhteisöllisyys ja ihmisen näkeminen aktiivisena toimijana (Nivala & Ryynänen, 2024).
Näistä lähtökohdista tarkasteltuna Intti tutuksi -kurssin merkitys ei rajoitu siihen, mitä opiskelijat oppivat asepalveluksesta. Merkityksellistä on myös se, millaisessa vuorovaikutuksellisessa ympäristössä oppiminen tapahtui. Pieni ryhmä, rento keskusteluilmapiiri ja mahdollisuus esittää kysymyksiä madalsivat osallistumisen kynnystä. Opiskelijoille muodostui tila, jossa tulevaan palvelukseen liittyviä ajatuksia oli mahdollista käsitellä yhdessä.
Dialogisuus ja minäpystyvyys liittyvät tässä toisiinsa kiinnostavalla tavalla. Jos opiskelija kohdataan aktiivisena toimijana eikä pelkästään tiedon vastaanottajana, hänelle syntyy mahdollisuus osallistua oman valmistautumisensa rakentamiseen. Hän voi kysyä, kokeilla, arvioida ja tehdä valintoja. Näin osallisuus ei ole vain tunne kuulumisesta ryhmään, vaan sillä voi olla yhteys myös toimijuuden kokemukseen.
Voimavarakeskeisessä työotteessa huomio suunnataan ongelmien lisäksi yksilön olemassa oleviin voimavaroihin, kykyihin ja mahdollisuuksiin (Helminen, 2016). Tämä näkökulma sopii hyvin minäpystyvyyden tarkasteluun. Kun opiskelija tunnistaa omia vahvuuksiaan ja saa kokemuksia siitä, että pystyy oppimaan uutta, huomio siirtyy puutteista mahdollisuuksiin. Tällöin valmistautuminen ei perustu ajatukseen siitä, mitä nuori ei vielä osaa, vaan siihen, mitä hän pystyy oppimaan ja kehittämään.
Toimintakykyä ei voida pelkistää fyysiseksi suorituskyvyksi
Asepalvelukseen valmistautumisessa fyysisellä toimintakyvyllä on kiistatta merkitystä. Opinnäytetyön lähtökohdissa fyysinen valmius oli yksi keskeinen näkökulma, mutta kurssin toteutus ja opiskelijoiden kokemukset laajensivat toimintakyvyn tarkastelua.
Toimintakyky voidaan nähdä kokonaisuutena, jossa fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja tiedolliset valmiudet ovat yhteydessä toisiinsa. Nuori voi olla fyysisesti hyvässä kunnossa, mutta kokea epävarmuutta uudessa sosiaalisessa ympäristössä. Vastaavasti hyvä tieto asepalveluksesta ei yksin takaa kokemusta siitä, että nuori pystyy toimimaan muuttuvissa tilanteissa.
Intti tutuksi -kurssilla nämä ulottuvuudet yhdistyivät. Fyysiset harjoitteet olivat samalla sosiaalisia ja psyykkisiä tilanteita. Tiedollinen opetus puolestaan vaikutti siihen, miten opiskelijat hahmottivat tulevaa toimintaympäristöä. Yhteiset harjoitteet edellyttivät vuorovaikutusta, ongelmanratkaisua ja omaan toimintaan liittyvää arviointia.
Tästä näkökulmasta minäpystyvyys toimii yhdistävänä käsitteenä. Se auttaa tarkastelemaan toimintakykyä paitsi olemassa olevina taitoina myös yksilön kokemuksena omasta kyvystään käyttää taitojaan erilaisissa tilanteissa. Tämä on tärkeä näkökulma myös nuorten hyvinvoinnin edistämisessä: toimintakyky ei ole pelkästään mitattava ominaisuus, vaan siihen liittyy myös kokemus omista mahdollisuuksista toimia.
Oppilaitos siirtymävaiheen tukijana
Intti tutuksi -kurssin perusteella oppilaitoksella voi olla merkittävä rooli nuoren valmistautumisessa tuleviin elämänvaiheisiin. Koulun tehtävää ei tällöin tarkastella ainoastaan tiedollisen osaamisen tuottajana, vaan myös ympäristönä, jossa nuori voi harjoitella toimijuutta ja valmistautua erilaisiin siirtymiin.
Tämä näkökulma on erityisen kiinnostava toisen asteen koulutuksessa. Nuoret ovat vaiheessa, jossa koulutus, työelämä, asepalvelus ja muut tulevaisuuden valinnat alkavat konkretisoitua. Siirtymiin liittyy mahdollisuuksien lisäksi epävarmuutta. Oppilaitoksessa toteutettava matalan kynnyksen toiminta voi tarjota paikan, jossa tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä voidaan käsitellä ennen kuin siirtymä toteutuu.
Opinnäytetyön tulosten perusteella Intti tutuksi -kurssi näyttäytyi tällaisena valmistavana ympäristönä. Kurssi tarjosi tietoa, käytännön kokemuksia ja mahdollisuuden vertaistukeen. Samalla se loi tilan, jossa opiskelijat saattoivat tarkastella omaa suhdettaan tulevaan asepalvelukseen.
Tämän merkitys on suurempi kuin yksittäisen opintokurssin sisältöjen perusteella voisi päätellä. Kurssissa yhdistyivät ennaltaehkäisevä hyvinvointityö, toimintakyvyn edistäminen, osallisuus ja tulevaisuuteen suuntautuva ohjaus. Se osoittaa, että opiskeluhuollollisesta näkökulmasta nuoren toimintakykyä voidaan tukea myös vahvistamalla hänen mahdollisuuksiaan valmistautua tuleviin elämänvaiheisiin.
Jatkokehittämisessä katse opiskelijan omaan prosessiin
Opinnäytetyön perusteella Intti tutuksi -kurssia voidaan kehittää edelleen vahvistamalla opiskelijan omaa reflektiota. Kurssille voitaisiin esimerkiksi sisällyttää oppimispäiväkirja, jossa opiskelija arvioisi lähtötilannettaan, oppimistaan ja omaa kehittymistään. Tällainen työskentely voisi tehdä minäpystyvyyden kehittymistä näkyväksi opiskelijalle itselleen.
Oppimispäiväkirjassa opiskelija voisi pohtia esimerkiksi seuraavia kysymyksiä: Mitä osaan jo? Mitä opin kurssin aikana? Missä tilanteissa huomasin pystyväni toimimaan itselleni uudella tavalla? Mitä haluan vielä harjoitella ennen asepalveluksen alkamista?
Tällainen lähestymistapa siirtäisi painopistettä kurssin suorittamisesta opiskelijan omaan oppimisprosessiin. Samalla se tukisi kokemuksellisen oppimisen periaatteita (Kolb, 1984) sekä minäpystyvyyden rakentumista (Bandura, 1997).
Jatkossa olisi myös kiinnostavaa arvioida kurssin vaikutuksia pidemmällä aikavälillä. Nyt kerätty aineisto kuvaa opiskelijoiden kokemuksia kurssin jälkeen. Se ei kerro siitä, säilyivätkö koettu varmuus ja minäpystyvyys asepalveluksen alkaessa tai palveluksen aikana. Tulevassa kehittämistyössä voitaisiin siten tarkastella opiskelijoiden kokemuksia esimerkiksi ennen kurssia, kurssin jälkeen ja asepalveluksen päätyttyä. Tämä mahdollistaisi myös sen arvioinnin, millä tavoin kurssilla saadut kokemukset siirtyvät myöhempään toimintaympäristöön.
Minäpystyvyydestä kohti toimijuutta
Intti tutuksi -opintokurssin keskeinen merkitys voidaan tiivistää siirtymän tukemiseen. Kurssi ei ainoastaan välittänyt tietoa asepalveluksesta, vaan tarjosi opiskelijoille mahdollisuuden muodostaa konkreettisempaa käsitystä tulevasta, harjoitella erilaisia taitoja, toimia yhdessä vertaisten kanssa ja tarkastella omia valmiuksiaan.
Tulosten perusteella opiskelijat kokivat kurssin lisänneen tietoa ja varmuutta sekä vähentäneen asepalvelukseen liittyvää epävarmuutta. Samalla käytännön harjoitteet, vertaistuki ja yhteisöllisyys muodostivat ympäristön, jossa opiskelijat saattoivat saada onnistumisen kokemuksia ja tarkastella omia kykyjään.
YAMK-tasoisesta näkökulmasta olennaista ei kuitenkaan ole ainoastaan kysyä, oliko kurssi opiskelijoiden mielestä hyödyllinen. Merkityksellisempi kysymys on, millaisten mekanismien kautta kurssi saattoi tukea opiskelijoiden valmistautumista tulevaan. Tässä tarkastelussa minäpystyvyys tarjoaa keskeisen tulkintakehyksen. Tiedon lisääntyminen teki tulevasta ymmärrettävämpää, käytännön harjoitteet mahdollistivat onnistumisen kokemuksia ja vertaisten toiminnan seuraaminen sekä sosiaalinen kannustus loivat kokemusta siitä, että myös itse voi selviytyä. Dialoginen ja osallistava toimintaympäristö puolestaan mahdollisti opiskelijan toimijuuden vahvistumisen.
Näin tarkasteltuna asepalvelukseen valmistautuminen ei näyttäydy yksittäisten taitojen harjoitteluna, vaan prosessina, jossa nuori rakentaa käsitystä omista mahdollisuuksistaan toimia uudessa ympäristössä. Intti tutuksi -kurssin vahvuutena voidaan nähdä juuri tämän kokonaisuuden yhdistäminen: tieto, tekeminen, vertaisuus ja reflektio muodostivat yhdessä oppimisympäristön, jossa opiskelija saattoi tarkastella sekä tulevan palveluksen vaatimuksia että omia voimavarojaan.
Kurssin kehittämisessä keskeiseksi tavoitteeksi voidaan tämän perusteella asettaa opiskelijan siirtyminen tiedon vastaanottajasta aktiiviseksi toimijaksi. Kun nuorelle tarjotaan mahdollisuus saada tietoa, kokeilla, onnistua, reflektoida ja osallistua yhdessä muiden kanssa, voidaan samalla rakentaa perustaa minäpystyvyydelle. Kyse ei tällöin ole siitä, että nuorelle luvataan hänen varmasti selviytyvän kaikista tulevista tilanteista, vaan siitä, että hänelle muodostuu realistisempi ja vahvempi käsitys omista mahdollisuuksistaan valmistautua niihin.
Juuri tässä voidaan nähdä oppilaitoksen merkitys: se voi tarjota nuorelle turvallisen ympäristön, jossa tulevaa voidaan harjoitella ennen kuin siitä tulee nykyhetkeä. Intti tutuksi -kurssin kokemukset viittaavat siihen, että tällainen valmistautuminen voi tukea samanaikaisesti tietoa, toimintakykyä, osallisuutta ja minäpystyvyyttä sekä vahvistaa nuoren kokemusta omasta toimijuudestaan tulevan elämänvaiheen edessä.
Lähteet
Arnkil, T. E., & Seikkula, J. (2021). Dialoginen verkostotyö. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Bandura, A. (1977). Self-efficacy: Toward a unifying theory of behavioral change. Psychological Review, 84(2), 191–215. https://doi.org/10.1037/0033-295X.84.2.191
Bandura, A. (1997). Self-efficacy: The exercise of control. W. H. Freeman and Company.
Helminen, J. (2016). Valtaistava ja voimavarakeskeinen sosiaali- ja ohjaustyö. Edita.
Kokko, S., & Martin, L. (toim.). (2023). Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa: LIITU-tutkimuksen tuloksia 2022. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2023:1.
Kolb, D. A. (1984). Experiential learning: Experience as the source of learning and development. Prentice Hall.
Lehesjoki, M. (2018). Varusmiespalveluksen keskeytymiseen vaikuttavat tekijät. Maanpuolustuskorkeakoulu.
Liukkonen, J., & Jaakkola, T. (2017). Motivaatio ja oppiminen liikunnassa. PS-kustannus.
Nivala, E., & Ryynänen, S. (2024). Sosiaalipedagogiikka (3. uud. p.). Gaudeamus.