Porin perusturvan eChat: Matalan kynnyksen digitaalinen palvelu lapsille, nuorille ja perheille
Suomen hallitusohjelmassa (2019) annettiin suuntaviivoja sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistusten valmisteluun. Näissä uudistuksissa pidettiin tärkeinä terveyserojen kaventumista, matalankynnyksen palvelun lisääntymistä ja niiden saatavuuden parantamista.
Turun ammattikorkeakoulun Master School -opinnäytetyössä laadittiin eChat-asiakaspolku lasten, nuorten ja perheiden matalan kynnyksen palveluksi. Sähköisen palvelupolun kehittämisen keskiössä olivat moniammatillisuus ja ammatillinen yhteiskehittäminen.
Porin Perusturvan eChat-palvelun kautta saa keskusteluapua
Koronapandemia vauhditti sähköisten palvelujen käyttöönottoa, ja sen myötä sähköisiin palveluihin alettiin kiinnittää enemmän huomiota. Niiden on nähty helpottavan muun muassa yhteydenottoa ja parantavan palvelujen saavutettavuutta. Lisäksi palvelun käyttäjät saavutetaan tehokkaammin ja nopeammin. (Clarke ym. 2015; Goodyear-Smith ym. 2013.)
Samalla huomattiin, että sähköiset palvelut yhdistävät ammattilaisia tekemään moniammatillista yhteistyötä. (Clarke ym. 2015; Goodyear-Smith ym. 2013). Sosiaali- ja terveysalan yhteistyöverkostossa toimiminen vaatii ammattilaiselta osaamista ja yhteistyökykyä. Moniammatillisuus mahdollistaa paljon, mutta ei riitä, että työskentelee rinnakkain – pitää toimia yhdessä. (Sandström ym. 2018; Pehkonen 2009).
eChat-toiminta Porin perusturvassa yhdistää ammattilaiset tekemään yhteistyötä eChatin välityksellä. Porin perusturvan toimiva eChat on rajoitetusti reaaliaikainen ja digitaalinen eri asiakasryhmiä koskettava keskustelupalvelu. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden on mahdollisuus saada matalankynnyksen palvelua eChatin kautta. Keskustelu eChatissä on ensisijaisesti anonyymiä, mutta siinä on myös mahdollisuus myös tunnistautua. Sähköisen terveyspalvelun taustalla toimii moniammatillisen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaistiimi sekä perustasolta sekä erityistasolta.
Asiakaspolun kehittäminen yhdessä ammattilaisten kanssa
Turun ammattikorkeakoulun Master School -opinnäytetyössä laadittiin eChat-asiakaspolku lasten, nuorten ja perheiden matalan kynnyksen yhteydenottoon. Kehittämisen keskiössä oli moniammatillisuus ja ammatillinen yhteiskehittäminen. Opinnäytetyö toteutettiin teemahaastatteluin, työpajoin ja asiantuntijaraadin avulla.
Opinnäytetyön tutkimusosioihin osallistuneet ammattilaiset toimivat eChatissä vapaaehtoisesti muutamia kertoja kuukaudessa oman työn ohessa. Tulosten mukaan moniammatillisuus mahdollistaa niin asiakkaalle kuin ammattilaiselle verkoston laajemman tuen ja antaa suuremman hyödyn palvelujärjestelmästä.
”Se on ollut hienoa, että myös meitä vastaajia on kuultu. Uskaltaa sanoa, etten tiedä, miten vastaisi, ja siihen saa myös tukea.”
”Koin, että en osaa vastata kaikkeen, vain omiin töihin liittyviin asioihin. Huomasin, että ei se haittaa, aina voi toiselta kysyä. Samalla huomasin, että tässä oppii uusia asioita.”
Ammattilaisen rooli eChatissä: kuuntelu tärkeämpää kuin ohjaus
eChat on tarkoitettu lapsille, nuorille ja lapsiperheille. Tilastojen mukaan erityisesti nuoret ovat syrjäytymisvaarassa. Palvelun onkin tarkoitus tavoittaa erityisesti syrjäytymisriskissä olevat perheet.
Ammattilaiset kokivat merkittäväksi vuorovaikutuksen ja ryhmän tuen merkityksen sekä oman osaamisen ja palvelun käytettävyyden. Haastateltavien mukaan monesti ammattilaiselta vaaditaan eniten sitä, että toimii kuuntelijana. Palvelunohjausta ei aina tarvita.
eChatin on tarkoitus muotoutua pysyväksi palveluksi organisaatiossa. Kun pyritään vakiinnuttamaan uutta palvelua tai uutta toimintamallia pitää huomioida työympäristö. Työympäristön on oltava kannustava, sen pitää motivoida ja innovoida. Työympäristössä on tärkeää olla selkeät ohjeet ja normit. Näin mahdollistetaan pysyviä tuloksia ja kestävä toiminta.
Lähteet:
Clarke, A.M., Kuosmanen, T. & Barry, M.M. 2015. A Systematic Review of Online Youth Mental Health Promotion and Prevention Interventions. J Youth Adolescence 44, 90–113. Viitattu 21.8.2024. A Systematic Review of Online Youth Mental Health Promotion and Prevention Interventions | Journal of Youth and Adolescence (springer.com)
Mönkkönen, K., Kekoni, T. & Pehkonen, A. 2019. Moniammatillinen yhteistyö. Gaudeamus.
Sandström, S, Keiski-Turunen, A, Hassila, L, Aunula, E & Alahuhta, M. 2018. Moniammatillinen yhteistyö sosiaali-ja terveysalan ammattilaisten kuvaamana. ePooki. Viitattu 21.8.2024. ePooki 44_2018.pdf (theseus.fi)
Valtioneuvoston julkaisuja 2019:31. Osaava ja osallistava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 10.12.2019. Viitattu 21.8.2024 .Sosiaali- ja terveysministeriön toimintasuunnitelma 2016-2019, toimenpiteet vuodelle 2019 (valtioneuvosto.fi)