Traumainformoitu työote – kohti turvallisempaa kohtaamista
Traumainformoitu työote muuttaa tapaa ymmärtää ihmisen käyttäytymistä ja kohtaamista hoitotyössä. Se auttaa näkemään oireiden taakse ja ehkäisemään hoidon itsensä aiheuttamaa haittaa, mikä on keskeistä inhimillisemmän hoitokulttuurin rakentamisessa. Opinnäytetyön tuotoksena syntyi valtakunnallinen hoitotyön ohje, jossa ajattelu muuntautuu myös käytännön työkaluiksi. Parhaimmillaan se toimii myös kipinänä ajattelutavan muutokselle ja inhimillisemmän hoitokulttuurin rakentumiselle.
Mitä tapahtuu, kun kaksi ihmistä kohtaa samassa huoneessa?
Traumainformoitu työote (Trauma-Informed Care, TIC) kutsuu katsomaan ihmistä toisin. Kun näkökulma siirtyy oireista elettyyn elämään, muuttuu myös tapa tulkita tilanteita. Hoitotyössä kohdataan ihmisiä, joiden käytös ja reaktiot voidaan helposti tulkita yhteistyökyvyttömyydeksi tai hoitoon sitoutumisen puutteeksi (Levine ym. 2021, 46; Linner Matikka & Hipp 2023, 28).
Traumainformoidun kohtaamisen ytimessä on syvä asennemuutos. Ammattilainen asettuu katsomaan ihmistä traumalinssinläpi, jonka kautta hän lakkaa kysymästä “Mikä sinussa on vikana?” ja alkaa pohtia “Mitä sinulle on tapahtunut?”. Tällöin haastava käytös näyttäytyy usein merkkinä kuormituksesta ja turvan puutteesta, ei tahallisena vastustamisena (Bond ym. 2024, 32; Paton ym. 2024, 1141).
Trauma ei ole vain se mitä on tapahtunut, vaan myös se, mitä jäi tapahtumatta silloin kun tukea olisi tarvittu. Tämä näkökulma avaa tilaa myötätunnolle ja syvemmälle ymmärrykselle.
Hermosto on hoitotyön keskiössä
Traumainformoidussa työotteessa ymmärrys ulottuu myös kehon tasolle. Ihmisen reagointi ei ole pelkästään tietoista, vaan hermoston tapa suojata yksilöä kuormitukselta. Tässä mielessä traumainformoitu työote ei ole vain hoitotyön taito, vaan kansalaistaito: kyky olla suhteessa toiseen ihmiseen tavalla, joka ei vahingoita (Isosävi ym. 2024, 12; McGarva ym. 2024, 1875).
Hermosto on hoitotyön keskeinen työväline. Ammattilaisen oma rauhallinen, säädelty läsnäolo voi välittyä toiselle ihmiselle korjaavana kokemuksena.
- Automaattiset reaktiot: Potilaan selviytymisreaktiot, kuten taistele, pakene tai jähmety, ovat hermoston yrityksiä selviytyä koetusta uhasta
- Yhteissäätely: Hoitajan oma säädelty ja rauhallinen hermosto voi toimia potilaalle turvan ankkurina, jolloin potilas voi ”lainata” hoitajan rauhaa
- Vakauttaminen: Kyky ohjata potilasta säätelemään omaa vireystilaansa arjen kohtaamisissa
Kohtaaminen voi myös vahingoittaa
Traumainformoitu työote perustuu universaaliin varotoimeen eli jokainen ihminen kohdataan oletuksella, että taustalla voi olla haavoittavia tai traumaattisia kokemuksia (Bartholow & Huffman 2023, 470). Universaali varotoimi vapauttaa sekä potilasta että ammattilaista. Potilaan ei tarvitse toistaa tai paljastaa elämänhistoriaansa tullakseen kohdatuksi arvokkaasti. Ammattilainen voi puolestaan luottaa siihen, että ennakoitava ja kunnioittava kohtaaminen on aina oikea lähtökohta (Bell ym. 2022, 2283; Paton ym. 2024, 1143).
Tällä on myös eettinen ulottuvuus. Hoitotyö voi huomaamatta aiheuttaa lisää haittaa, jos vakiintuneet rutiinit, kontrolloiva vuorovaikutus tai kiire aktivoivat aiempia haavoittavia kokemuksia. Siksi traumainformoitu työote on myös keino ehkäistä hoidon itsensä aiheuttamaa vahinkoa, jota kutsutaan iatrogeeniseksi haitaksi (Bartholow & Huffman 2023, 473; Farr ym. 2025, 14). Pienet teot, kuten luvan kysyminen, valinnan mahdollistaminen ja arvostava vuorovaikutus, voivat olla ratkaisevia (McNamara ym. 2021, 161).
Traumainformoitu osaaminen ehkäisee tätä haittaa pienten ”mikrotekojen” kautta, jotka palauttavat potilaalle hallinnan tunteen:
- Luvan pyytäminen: Kysytään lupa ennen koskettamista tai huoneeseen astumista
- Inhimillinen kieli: Käytetään arvostavaa kieltä ja vältetään leimaavia termejä dokumentoinnissa
- Tarinan suojaaminen: Hoitaja toimii potilaan tarinan suojelijana, jolloin potilaan ei tarvitse selittää historiaansa jokaiselle uudelle työntekijälle (Bell ym. 2022, 2287).
- Aito myötätunto: Myötätunto ei ole vain tunne, vaan aktiivinen hoidollinen teko, joka lievittää toisen kärsimystä
Toivo syntyy suhteessa
Traumatisoituminen ei luo rohkeutta tai resilienssiä, vaan usein häpeää, pelkoa ja toivottomuutta. Monet selviytymistä tukeneet toimintatavat voivat myöhemmin näyttäytyä hoitotyössä ongelmina, vaikka ne ovat alun perin mahdollistaneet hengissä pysymisen – henkisesti tai fyysisesti (Levine ym. 2021, 46). Tämä näkökulma auttaa ammattilaista näkemään, että haastava käytös on usein seurausta sisäisestä voimakkaasta stressistä eikä tahallisesta vastustamisesta (Linner Matikka & Hipp 2023, 35). Myötätunnolla ja toivolla on keskeinen merkitys toipumisessa. Toivo ei ole naiivia optimismia, vaan elämänkipinä, joka säilyy ihmisessä vaikeistakin kokemuksista huolimatta.
Toipuminen ei tapahdu yksin suljettujen ovien takana, vaan suhteessa toisiin ihmisiin. Monille avun pyytäminen on ylitsepääsemättömän vaikeaa aiempien vähättelyn, mitätöinnin tai kaltoinkohtelun kokemusten vuoksi. Traumainformoitu kohtaaminen voi katkaista tämän kierteen (Bell ym. 2022, 2287; Bond ym. 2024, 32). Ammattilaisen tärkeä tehtävä ei ole vain hoitaa oireita, vaan ylläpitää toivoa ja kiinnostusta ihmisen sisäiseen maailmaan – silloinkin, kun sen kohtaaminen voi tuntua liian pelottavalta.
Yksilöstä yhteisvastuuseen
Trauma koskettaa myös hoitohenkilökuntaa. Traumainformoitu työote ei ole yksittäisen hoitajan ominaisuus, vaan koko työyhteisön ja organisaation toimintakulttuuri. Monet ammattilaiset kantavat omia traumaattisia kokemuksiaan ja ilman rakenteellista tukea jatkuva altistuminen kärsimykselle voi johtaa uupumiseen tai ylimitoitettuun kontrolliin tukeutumiseen (McGarva ym. 2024, 1874, 1887; Reid ym. 2023, 109). Myös päättäjätahojen rooli on keskeinen. Riittävien resurssien, koulutuksen ja yhteisen kielen puuttuessa traumainformoitu ajattelu jää helposti yksittäisiksi hyviksi aikomuksiksi (Isosävi ym. 2024, 12–13; Levine ym. 2021, 52; McNamara ym. 2021, 163).
Traumainformoituun työotteeseen perustuvat hoitotyön ohjeet on laadittu Duodecimin Terveysportin Hoitotyön tietokantaan. Niiden tarkoituksena on tehdä traumainformoidusta työotteesta yhteisesti jaettua osaamista, ei vain asiasta kiinnostuneiden erityistietoa. Ohjeet tarjoavat ammattilaisille konkreettisen tuen erilaisiin hoitotilanteisiin ja auttavat sekä opiskelijoita että kokeneita hoitajia sanoittamaan inhimillisen kohtaamisen osaksi asiantuntijuutta. Merkitys ulottuu laajemmallekin: kun yhteinen kieli löytyy, myös rakenteellinen muutos tulee mahdolliseksi (Farr ym. 2025, 15).
Kohtaamisen ydin
Suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa tarvitaan ratkaisuja, jotka eivät ainoastaan lisää vaatimuksia, vaan selkeyttävät hoitotyön ydintä. Traumainformoitu työote ei tarjoa valmiita vastauksia, mutta muuttaa kohtaamisen dynamiikkaa. Se muistuttaa, että jokaisessa tilassa, tapahtumassa ja vuorovaikutuksessa on mukana pala ihmisen historiaa (Isosävi ym. 2024, 12–13; Reid ym. 2023, 98).
Kun katsomme maailmaa traumalinssin läpi, huomaamme, että auttajan ja autettavan välillä ei ole pitkää matkaa. Elämän yllätyksellisyys koskettaa meitä kaikkia. Ehkä keskeisin oivallus onkin, että emme koskaan kohtaa vain sitä, mitä näemme – vaan myös sen, mitä toinen on joutunut kantamaan yksin. Siksi kyse ei ole vain hoitotyön kehittämisestä, vaan tavasta olla ihminen toiselle.
Lähteet
Bartholow, L. A. M., & Huffman, R. T. (2023). The necessity of a trauma-informed paradigm in substance use disorder services. Journal of the American Psychiatric Nurses Association, 29(6), 470–476. https://doi.org/10.1177/10783903211036496
Bell, L., Whelan, M., Fernandez, E., & Lycett, D. (2022). Nurse‑led mental and physical healthcare for the homeless community: A qualitative evaluation. Health & Social Care in the Community, 30(6), 2282–2291. https://doi.org/10.1111/hsc.13778
Bond, C., Hui, A., Timmons, S., Wildbore, E., & Sinclair, S. (2024). Discourses of compassion from the margins of health care: The perspectives and experiences of people with mental health condition. Journal of Mental Health, 33(1), 31–39. https://doi.org/10.1080/09638237.2022.2118692
Cerny, S., Berg‑Poppe, P., Anis, M., Wesner, C., Merrigan, M., & LaPlante, K. (2023). Outcomes from an interprofessional curriculum on trauma‑informed care among pediatric service providers. Journal of Interprofessional Care, 37(2), 288–299. https://doi.org/10.1080/13561820.2022.2070142
Cilia Vincenti, S., Grech, P., & Scerri, J. (2022). Psychiatric hospital nurses’ attitudes towards trauma‑informed care. Journal of Psychiatric and Mental Health Nursing, 29(1), 75–85. https://doi.org/10.1111/jpm.12747
Farr, M., Eyles, E., Stone, T., Redaniel, M. T., Traub, T., Burrowes, J., Halsley, R., Williams, K., Edwards, A., & Redwood, S. (2025). Implementing trauma‑informed practice across services to support people experiencing multiple disadvantage: A mixed‑methods study. BMC Health Services Research, 25, Article 1266, 1-23. https://doi.org/10.1186/s12913-025-13339-8
Isobel, S., & Edwards, C. (2017). Using trauma‑informed care as a nursing model of care in an acute inpatient mental health unit: A practice development process. International Journal of Mental Health Nursing, 26(1), 88–94. https://doi.org/10.1111/inm.12236
Isosävi, S., Westerlund-Cook, S., Riekki, T., Airo, R., Grym, K., Henttonen, T., Krogell, J., Kurttila, T., Oinonen, P., Ruismäki, M., & Stolt, S. (2024). Traumatietoisuuden merkitys ja mahdolliset esteet raskaus-, synnytys- ja vauva-ajan palveluissa (Työpaperi 60/2024). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-402-4
Levine, S., Varcoe, C., & Browne, A. J. (2021). “We went as a team closer to the truth”: Impacts of interprofessional education on trauma‑ and violence‑informed care for staff in primary care settings. Journal of Interprofessional Care, 35(1), 46–54. https://doi.org/10.1080/13561820.2019.1708871
Linner Matikka, J., & Hipp, T. (2023). Traumainformoitu työote. PS‑kustannus.
McGarva, K., Butler, H., & Newcombe, D. (2024). Insights towards trauma‑informed nursing supervision: An integrative literature review and thematic analysis. International Journal of Mental Health Nursing. 33, 1874-1888. https://doi.org/10.1111/inm.13408
McNamara, M., Cane, R., Hoffman, Y., Reese, C., Schwartz, A., & Stolbach, B. (2021). Training hospital personnel in trauma‑informed care: Assessing an interprofessional workshop with patients as teachers. Academic Pediatrics, 21(1), 158–164. https://doi.org/10.1016/j.acap.2017.03.011
Paton, J., Carrington, A., Gentle, E., & Horsefall, D. (2024). “I am more than my diagnosis”: Amplifying the voice of consumers in the design and delivery of mental health services. Australian Journal of Rural Health, 32(6), 1140–1149. https://doi.org/10.1111/ajr.13150
Reid, C., Bennetts, S. K., Nicholson, J. M., Amir, L. H., & Chamberlain, C. (2023). Rural primary care workforce views on trauma- informed care for parents experiencing complex trauma: A descriptive study. Australian Journal of Rural Health, 31(1), 98–113. https://doi.org/10.1111/ajr.12922
Roberts, C., Luder, M., McMullen, C., Cole, R., Digman, P., Ward, M., & Ireland, R. (2024). Forensic mental health nurses’ perceptions and experiences of trauma‑informed care in a high‑secure hospital. Journal of Forensic Nursing. 21(4), 259-266. https://doi.org/10.1097/JFN.0000000000000502
Roberts, V. N., Hutchinson, A. M., & Fiolet, R. L. (2025). The impact of trauma‑informed care on patient engagement, experience, and barriers to care: A qualitative study. Nursing Open, 12, Article e70331, 1-12. https://doi.org/10.1002/nop2.70331
Substance Abuse and Mental Health Services Administration SAMHSA. (2014). SAMHSA’s concept of trauma and guidance for a trauma‑informed approach (HHS Publication No. SMA 14‑4884).
Tane, E., Fletcher, I., & Bensa, S. (2022). Staff compassion in acute mental health wards: A grounded theory investigation. Journal of Mental Health, 31(5), 657–665. https://doi.org/10.1080/09638237.2021.1875402
Wilson, A., Hurley, J., Hutchinson, M., & Lakeman, R. (2024). In their own words: Mental health nurses’ experiences of trauma‑informed care in acute mental health settings. International Journal of Mental Health Nursing, 33(3), 703–713. https://doi.org/10.1111/inm.13280
Xia, W., Wang, Y., Wu, X., & Yang, X. (2023). Current practices and challenges in application of trauma‑informed care for accidentally injured patients: An exploratory qualitative study. Nursing Open, 11(1), Article e2046, 1–13. https://doi.org/10.1002/nop2.2046