Yhteinen näkemys, rajalliset resurssit – kuilu toiveiden ja todellisuuden välillä
Jotta voidaan rakentaa vaikuttavia ja inhimillisiä työllisyyspalveluita, tarvitaan sekä työttömien omia että asiantuntijoiden näkemyksiä. Työttömät tuntevat oman tilanteensa parhaiten, kun asiantuntijoilla on näköalapaikka järjestelmään ja rakenteisiin. Nämä kaksi näkökulmaa täydentävät toisiaan ja niiden väliset erot tai yhteneväisyydet kertovat paljon palveluiden toimivuudesta ja vaikuttavuudesta ja auttavat kehittämään toimintoja.
Työttömyys on monisyinen ilmiö, johon vaikuttavat niin yksilölliset kuin rakenteelliset tekijät. Vaikka työllisyyspalvelut pyrkivät tukemaan työnhakijoita, herää kysymys: vastaavatko nämä palvelut työttömien kokemia tarpeita? Opinnäytetyössäni ”Työttömien henkilöiden oma arvio työllistymisen esteistä ja työllisyyspalveluiden tarpeista: Kohtaavatko näkemykset ammattilaisten kanssa?” tarkastelin tätä kysymystä vertaamalla työttömien ja asiantuntijoiden näkemyksiä.
Kiitos oli tosi hyödyllinen kysely, missä meitä työttömiä kuunnellaan, yleensä me jäädään niin sanotusti varjoon muista ihmistä.
Työttömien kokemukset työllistymisen esteistä ja palveluntarpeista
Tutkimukseni mukaan työttömät kokevat useita esteitä työllistymiselleen. Keskeisimpiä olivat terveys- ja toimintakykyongelmat, työmarkkinoiden haasteet, työkokemuksen ja koulutuksen puute sekä liikkumisen vaikeudet. Työttömät kaipasivat erityisesti henkilökohtaista tukea, koulutusmahdollisuuksia, tietoa etuuksista, työkokeilua ja palkkatuettua työtä. He toivoivat palveluilta enemmän yksilöllistä ohjausta ja kokonaisvaltaista tukea. Monet kokivat, ettei heidän aiempaa osaamistaan tunnisteta palveluissa. Eräs vastaaja totesi:
Tuntuu, että minut ohjataan vain johonkin, ei mietitä, mitä oikeasti haluan tai osaan.
Vaikka viime vuosina on puhuttu korkeakoulutettujen pitkäaikaistyöttömien määrän kasvusta, suurimmalla osalla pitkäaikaistyöttömistä (72 %) koulutustaso on silti perus- tai toisen asteen tasolla. Peräti 23 prosentilla ei ole muuta koulutusta kuin peruskoulu. Tämä koulutustason alhaisuus onkin edelleen yleistä vaikeasti työllistyvien joukossa, ja se näkyy myös heidän palvelutarpeissaan. (Yle 2025.) Koulutuksen merkitys työllistymiselle on herättänyt huolta erityisesti niiden keskuudessa, joilla ei ole muodollista tutkintoa.
Työmarkkinoilla koulutusvaatimukset ovat kiristyneet ja yhä useammin vaaditaan vähintään toisen asteen tutkintoa tehtäviin, joissa käytännön osaaminen voisi olla riittävää. Tämä kehitys voi sulkea ulkopuolelle henkilöitä, joilla on osaamista, motivaatiota ja työkokemusta, mutta ei virallista pätevyyttä. On aiheellista pohtia, miten osaaminen voitaisiin tunnistaa ja tunnustaa muutenkin kuin tutkintotodistuksin.
Asiantuntijoiden näkemykset työllistymisen haasteista ja palveluista
Asiantuntijoiden näkemykset olivat pääosin yhteneväisiä työttömien kokemusten kanssa. He tunnistivat samat keskeiset työllistymisen esteet ja palvelutarpeet. Kuitenkin asiantuntijat toivat esiin myös järjestelmän haasteita, kuten resurssipulaa ja palveluiden pirstaleisuutta, jotka vaikeuttavat yksilöllisen tuen tarjoamista. Tästä kertoo erään asiantuntijan toteamus:
”Palveluvalikoima itsessään on ihan hyvä muuten, paitsi että uuden lainsäädännön myötä palkkatuesta on tehty tehotonta ja vaikeasti saavutettavaa. Työvoimaviranomaisten asiakasmäärät ovat niin suuret ja lakisääteiset velvoitteet niin laajat, että mahdollisuuksia aitoon, pitkäjänteiseen ja kiireettömään kohtaamiseen ei ole. Lisäksi kahtiajakoinen rooli (palvelu ja sanktiot samalta luukulta) voi nousta esteeksi sille, että virkailija oppisi kunnolla tuntemaan asiakkaansa. Tämä koskee erityisesti monialaista tukea tarvitsevia asiakkaita. Asiakkaan tilanteen syvällinen tunteminen auttaa palveluiden oikeassa kohdentamisessa.”
Työttömien ja asiantuntijoiden näkemykset työllistymisen esteistä – kohtaavatko ne?
Tutkimuksen perusteella työttömien ja asiantuntijoiden näkemykset työllistymisen esteistä ja palvelutarpeista ovat pääosin yhteneväisiä. Molemmat ryhmät tunnistavat samat keskeiset haasteet ja tarpeet. Kuitenkin palveluiden toteutuksessa on eroja: työttömät kokevat, ettei heidän yksilöllisiä tarpeitaan aina huomioida riittävästi, kun taas asiantuntijat kokevat, etteivät he pysty tarjoamaan tarvittavaa tukea järjestelmän rajoitteiden vuoksi. Tämä osoittaa, että vaikka näkemykset kohtaavat, käytännön toteutuksessa on kuilu, joka estää tehokkaan tuen tarjoamisen työttömille.
Miten kuilu kurotaan umpeen?
Tulokset viittaavat siihen, että työllisyyspalveluiden asiakaslähtöisyyttä tulee vahvistaa. Henkilökohtaisen tuen lisääminen ja palvelujärjestelmän rakenteelliset uudistukset ovat keskeisiä kehittämiskohteita. Työttömyyden juurisyihin puuttuminen yksilötasolla on tärkeää, koska se mahdollistaa pitkäaikaisten ja vaikuttavien ratkaisujen löytämisen pelkkien seurausten sijaan. Kun ymmärretään taustalla olevat tekijät kuten koulutuksen puute, terveyteen ja toimintakykyyn liittyvät haasteet, syrjäytyminen tai työmarkkinoiden rakenteelliset esteet, voidaan tarjota kohdennettuja tukitoimia, jotka edistävät pysyvää työllistymistä. Tämä lähestymistapa tukee yksilön hyvinvointia, vähentää yhteiskunnallisia kustannuksia ja edistää yhdenvertaisuutta työelämässä. Vaikka yksilöllinen tuki työnhakuun on tärkeää, se ei kuitenkaan yksin riitä. Jos työpaikkoja ei ole tarjolla, ei huolellisesti hiottu ansioluettelo tai omien vahvuuksien tunnistaminen tuo työtä. Tarvitaan paitsi työtä etsiviä, myös työtä tarjoavia. Siksi myös työnantajien tukeminen ja välityömarkkinoiden kehittäminen on olennainen osa toimivaa työllisyyspolitiikkaa.
Työttömyyden taustalla on usein myös rakenteellisia tekijöitä, kuten työpaikkojen riittämättömyys, työn ja työnhakijoiden kohtaanto-ongelmat sekä tilanne, jossa työkyvytön henkilö on tilastollisesti työtön työnhakija, vaikka hänen olisi tarkoituksenmukaisempaa olla muun tuen tai palvelun piirissä. Jos työttömiä työnhakijoita on yli 300 000 ja avoimia työpaikkoja noin 100 000, on ilmeistä, ettei kaikille työnhakijoille riitä työtä. Tilannetta mutkistaa entisestään se, että KEHA-keskuksen (2025) mukaan työpaikkailmoituksia perutaan tai niitä jätetään täyttämättä merkittävä määrä. Tämä herättää kysymyksen siitä, mikä on avoimien työpaikkojen todellinen määrä ja kuinka luotettavasti ne heijastavat työmarkkinoiden tilannetta.
Lopuksi, tutkimukseni tukee laajempaa näkemystä siitä, että työllistymistä tukevien palvelujen kehittäminen ei voi tapahtua irrallaan muista yhteiskunnallisista toimijoista. Tarvitaan integroitua, monialaista ja pitkäjänteistä yhteistyötä esimerkiksi työnantajien, koulutusorganisaatioiden ja sosiaalipalveluiden kesken. Sundermannin ym. (2023) mukaan onnistunut työllistyminen on aina monen toimijan yhteispelin tulos, ei yksittäisen palvelun saavutus. Tämä näkökulma korostaa tarvetta kehittää paikallisia palveluja niin, että yksilöllinen tuki ja rakenteellinen vaikuttaminen kulkevat käsi kädessä.
Lähteet:
KEHA-keskus 2025. Työllisyyskatsaus – Maaliskuu 2025. Viitattu 3.6.2025. https://www.tyollisyyskatsaus.fi/graph/tkat/tkat.aspx
Sundermann, L. M., Haunberger, S., Gisler, F., & Kita, Z. 2023. How do supported employment programs work? Answers from a systematic literature review. International journal for educational and vocational guidance, 23(3), 659-679. Viitattu 3.6.2025. https://link.springer.com/article/10.1007/s10775-022-09533-3
Yle 2025. Kuusi kuvaa kertoo, keitä ovat pitkäaikaistyöttömät, joiden määrä voi pian nousta ennätyslukemiin. 21.5.2025. Viitattu 3.6.2025. https://yle.fi/a/74-20163136
Kuva: Pixabay