Vastuullisuuden avulla vähennetään yritystoiminnan riskejä – vastuullisuus ja ESG-mittarit osana sijoittajien sijoitustoimintaa

27.05.2024

ESG-sijoittaminen on tärkeä ilmiö tänä päivänä, sillä sen avulla pystyy vaikuttamaan monipuolisesti eri alojen yritysten toiminnan vastuullisuuteen. Rahoituksen muuttuessa vastuullisemmaksi myös yritysten toiminta muuttuu vastuullisemmiksi, ja tällä on iso vaikutus maailmaan.

YK:n komission mukaan käsite kestävä kehitys tarkoittaa luonnonvarojen kuluttamista niin, ettei tulevilta sukupolvilta viedä mahdollisuutta samaan. Myöhemmin tämän rinnalle otettiin termi vastuullisuus, joka jaotellaan kolmeen osa-alueeseen, joista muodostuu termi ESG. (Kurittu 2021, 15.) ESG-kirjainlyhenne tulee siitä, miten vastuullisuus jaetaan kolmeen eri osa-alueeseen: (E) ympäristöön, (S) sosiaaliseen toimintaan ja (G) hallintoon liittyvään toimintatapaan. Mittarien avulla yritykset laativat tavoitteet ja vuosittaiset ohjelmansa ja tiedottavat niistä sidosryhmilleen. (Haavisto 2022, 13.)

Tutkimuksen tavoitteena oli lähteä tutkimaan vastuullista ja ESG-sijoittamista sijoittajien keskuudessa. Opinnäytetyössä haluttiin selvittää, miten paljon sijoitustoiminta on muuttunut vastuullisuuden noustessa pinnalle ja sitä, onko ESG-ilmiö vain teoriassa vai oikeasti vaikuttava tekijä nykysijoittajien päätöksenteossa. Tutkimuskysymyksiä olivat: mitkä asiat sijoittajat kokevat vastuullisuudessa tärkeäksi, miten tuttua se todella on ja paljonko siihen oikeasti paneudutaan omassa sijoitustoiminnassa.

Vastuullisuuden tärkeys ei heijastu suoraan sijoitustoimintaan

Kyselyssä tuli esille, että vastuullisuus on tärkeää ajatuksen tasolla, mutta moni ei usko, että voi omalla sijoitustoiminnallaan saada sen suuremmin hyvää aikaan. Vastaajat eivät myöskään kokeneet, että vastuullinen sijoittaminen ja tuotto voitaisiin saavuttaa yhdessä. Yksi syy tähän oli mahdollinen vastuullisten sijoituskohteiden yliosto. Vastuullisuus koettiin myös markkinointitapana, joka ei ole tae hyvälle tuotolle. Hyvä tuotto ja omat arvot menivät monilla vastuullisuuden edelle sijoituskohteen valinnassa.

Käsitteisiin liittyvissä kysymyksissä oli huomattavissa, ettei suurin osa vastaajista ollut perehtynyt niin vastuullisen yritystoiminnan kuin ESG-asioihinkaan liittyviin käsitteisiin. Tämä kertoo sitä, ettei vastuullisuuteen ole omassa sijoitustoiminnassa perehdytty niin tarkkaan, että oltaisiin yritysten ja sijoituskohteiden vastuullisuutta tarkasteltu syvällisemmin. Vastuullisen sijoittamisen strategioita ei myöskään suurin osa vastaajista käyttänyt, ja vastuullisista rahastoista lähinnä passiivinen indeksirahasto sai suosiota vastauksissa. Nämä kertovat samaa siitä, ettei vastuullinen sijoittaminen juuri herätä aktiivisuutta vastaajissa, vaikka vastuullisuus ilmiönä olisikin tärkeä.

Monille kuitenkin oli selvää, kun kysyttiin mitä vastuullisuus merkitsee, että mitkä alat ja yritykset eivät ole vastuullisia ja mitkä asiat ja yritykset taas ovat. Monille se merkitsi sitä, että näitä huonoja asioita poissuljetaan ja hyviä korostetaan. Tämä oli mielenkiintoista, sillä kuitenkaan poissulkemisen tai suosimisen strategia ei saanut paljoa vastauksia aikaisemmassa kysymyksessä.

Vastuullisuus ilmiönä kiinnostaa

ESG-asiat kuitenkin selkeästi kiinnostivat monia. Näissä mielenkiintoista oli se, miten ympäristöasiat erottuivat ensin kaikista tärkeimpinä – mutta kun seuraavassa kysymyksessä avattiin tarkemmin, mitä eri osa-alueet sisältävät, löytyivät eniten vastauksia saaneet asiat sosiaalisen toiminnan ja hallinnon asioista. Tärkeää voisi olla jatkossa korostaa lisää juuri näitä muita osa-alueita, sillä moni mieltää ESG:n ja vastuulliset sijoituskohteet ympäristöasioiksi lähinnä.

Suurin osa vastaajista ei myöskään kokenut sijoitustoimintansa muuttuneen vastuullisuuden myötä, mutta osa kertoi vastuullisuuden korostuneen ja toiset näkivät sen mielenkiintoisena mahdollisuutena. Moni nykyään vastuullisesti sijoittava kertoi sijoittaneensa näiden arvojen pohjalta jo ennen vastuullisuuden korostumista. Moni myös mainitsi maineriskit, jotka eivät olleet ennen yhtä suuret. Tähän osasyynä on tietenkin sosiaalisen median käytön lisääntyminen ja globalisaatio.

Jessica Varjosen opinnäytetyö Theseuksessa: Vastuullinen sijoittaminen – vastuullisuus ja ESG-mittarit osana sijoittajien sijoitustoimintaa.

Lähteet

Kurittu, K. 2021. Sijoita rahasi vastuullisesti. Helsinki: Alma Talent.

Haavisto, T. 2022. Löytöretki sijoitusmaailmaan. Espoo: Suomen Sijoittajaopastus Oy.

Artikkelikuva: Unsplash